keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Lapsen oikeus

Ian McEwan: Lapsen oikeus
(The Children Act, 2014)
Suom. Juhani Lindholm
Otava, 2015

Siinäkin mielessä on ihanaa olla kirjastossa töissä, että kun tulee vastaan sellainen kirja, joka on Hesarissa juuri kehuttu ja varausjono on ehtinyt huomaamattani humpsahtaa katon korkuiseksi, voin käsitellä uutuuskirjoista yhden pikalainaksi ja viedä kotiin pikalukuun. Olin odottanut suomennosta jo luettuani alkukielisestä Sivukirjastosta viime vuonna, oli suuret odotukset.

Ian McEwan on törkeän taitava kirjoittaja. Hän on jotenkin tarkka, napakka, osuva ja tekninen. Kaikki on täsmälleen eikä melkein. Kun kirja loppui, tajusi miten taitavasti se oli rakennettu, suunniteltu ja toteutettu. Hän ei selvästikään ole sellainen kirjoittaja, joka istuu koneelle ja antaa alitajunnan valua näppäimistölle, niin kuin eräät, vaan mitä ilmeisimmin suunnittelee mitä tekee ja ottaa asioista selvää. Ihailen, koska en itse ole sellainen yhtään.

Ihailen myös sitä, miten McEwan oli kirjoittanut päähenkilön perheoikeuden tuomariksi. Ammatin kuvaus oli hyvin tarkkaa ja ehkäpä kiinnostavinta koko kirjassa, mutta lisäksi oli mahtavaa lukea naispuolisesta päähenkilöstä, joka ei ollut mikään tunteiden tuuliviiri, vaan keskittyi työhönsä ja harmistui työnsä eteen työntyvistä yksityisasioista, kuten itsekkään aviomiehen tempauksista. Fiona on aivan loistava hahmo, pidin ihan mielettömästi hänestä ja hänen tavastaan reagoida rationaalisesti.

Kirja kertoo siis Fionasta ja tämän aviomiehestä Jackista, joiden monikymmenvuotinen lapseton liitto meinaa kupsahtaa Jackin ääliöilyyn. Samaan aikaan töissä Fiona kohtaa kinkkisen tapauksen, jossa alaikäinen Jehovan todistaja kieltäytyy verensiirroista.

Olen pitänyt todella paljon kaikista lukemistani McEwaneista, toisista ihan sairaan paljon ja niistä muistakin enemmän kuin suurimmasta osasta lukemistani kirjoista. Suosikkejani ovat tähän asti olleet Rannalla ja Sementtipuutarha, mutta nyt tämä uusin kiilasi kyllä kärkipäähän. Tässä oli samanlaista niukkaa mikroskooppista tarkkuuta kuin Rannalla-teoksessa, mutta toisaalta samanlaista laveaa ammatin kuvausta kuin teoksessa Lauantai, jossa McEwan kertoo aivokirurgista hyvin yksityiskohtaisesti.

Ehkä kuitenkin jossain sisimpäni sopukassa kaipaisin McEwanin kliiniseen ulosantiin pientä lisäannosta pehmeyttä ja lämpöä. Sen kun vielä tähän saisi, niin olisi aivan ylivertainen paketti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti