perjantai 6. maaliskuuta 2015

The Golden Day

Ursula Dubosarsky: The Golden Day
Candlewick Press, 2011

Nyt tuntuu, että on niin paljon sanottavaa, etten tiedä mistä aloittaisin. Aloitan kiitoksista.

Kiitos Liinalle, jonka suosituksesta varasin tämän ihanan pienen kirjan kirjastosta. Kiitos, koska tämä kirja oli erittäin hyvä, mutta etenkin siksi, että minulla on ollut sellainen itsepäinen käsitys, etten osaa enkä halua lukea englanniksi. Että se on muka vaikeaa ja työlästä. Käsitykseni perustuu varmaankin siihen, että olen viimeksi lukenut enkuksi kokonaisen kirjan gradua varten, siis tieteellisiä tekstejä, joiden lukeminen oli ihan rektumista suomeksikin.

Tämän kirjan myötä huomasin, että lukeminen englanniksi voi olla ihan yhtä ihanaa kuin suomeksikin. Aloitin kirjan eilen aamupäivällä kahvilassa, luin sitä myös lounaalla, töissä tauolla, työmatkat mennen tullen ja vielä kotona, niin kauan, että se loppui. Pitkästä aikaa kirja, jota ei voinut laskea käsistään. Helppolukuinen, ihanan haikean hyytävä tunnelma ja tarina.

Ennen kuin ehdin avatakaan kirjaa, olin jo päättänyt, että se on sukua elokuvalle Huviretki hirttopaikalle, Picnic at Hanging Rock. Molemmat kertovat joukosta koulutyttöjä Australiassa, jotka lähtevät retkelle. Molemmissa on kyse mystisestä katoamistapauksesta.

Lukiessa ajattelin paljon Huviretkeä hirttopaikalle. Tai oikeastaan sitä päivää, jolloin kävimme katsomassa sen Roscoen ja parin ystävän kanssa Orionissa istuttuamme ensin päivän puistossa. Oli ollut kauhean kuuma, aurinko tuntui iholla, Orionissa oli viileää ja elokuva oli mieletön. Olimme kaikki hyvin vaikuttuneita. Ajattelin niitä ystäviä, joiden kanssa olin siellä, jotka olivat kovin läheisiä, mutta nyt en ole nähnyt heitä pariin vuoteen. En tiedä miksi. Mietin myös niitä monia muita läheisiä ystäviä, joita en ole nähnyt liian pitkään aikaan, vaikka pidän heistä ihan kamalasti edelleen.

Ja ajattelin, että tähän on tultava muutos. On otettava yhteyttä kadonneisiin ystäviin, on pidettävä paremmin kiinni niistä, jotka eivät ole vielä kadonneet.

Kaikkinensa, hieno pieni kirja, hieno pään sisäinen kokemus.

2 kommenttia:

  1. Minäkin kävin Orionissa katsomassa sen leffan kesällä 2006. Kiitos lukuvinkistä! Kannattaa lukea myös Joan Lindsayn kirja Picnic at Hanging Rock.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan ehkä oltu samassa näytöksessä. Kiitos sinulle lukuvinkistä ja anteeksi, että kommenttisi jäi jumiin kommenttien tarkistukseen. Ei ollut tarkoitus.

      Pitää vielä kommentoida tuota tekstiä, että olipa hauska lukea se nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin uudestaan ja huomata, että nuo ihmiset joita tekstissä kaipasin, asuvat nykyisin viereisessä talossa ja olemme taas tekemisissä. Niin se elämä heittelee.

      Poista