perjantai 13. maaliskuuta 2015

Joe

David Gordon Green, 2013

Kuva täältä
Joe elää Amerikan takamailla. Hän on istunut aikoinaan vankilassa ja on nyt esimiehenä pimeässä työporukassa, jonka työ on tappaa puita myrkyllä, että voidaan laillisesti istuttaa uutta tilalle. Vapaa-aikanaan hän juo viskiä, tappelee ja käy huorissa. Omassa maailmassaan Joe on kuitenkin tosi hyvä äijä. Ei ehkä olisi minun maailmassani, mutta omassaan on. Eräänä päivänä Joe tapaa nuoren pojan, joka haluaa tulla hänelle töihin. Joe tutustuu Garyyn, ja käy ilmi, että pojan perhettä terrorisoi todella jäätävä isä.

Tämä elokuva oli todella ihmeellinen.

Ensinnäkin. Roolisuoritukset ovat ihan mahtavia. Nicholas Cage Joena ja poikaa näyttelevä Tye Sheridan ovat todella hyviä, mutta alkoholisti-isän roolin vetäisevä Gary Poulder se vasta jotain olikin. Mitkä kasvot! Mikä hahmo! Ihan uskomaton rooli, en muista nähneeni tuollaista alkoholismin kuvausta ikinä. Tuli yhtä aikaa mieleen Knausgårdin isä, Breaking Badin Walter White ja Menetetyn maan Chigurh. Ja sitten luin juuri internetistä, ettei Poulder itse asiassa ollutkaan mikään varsinainen näyttelijä, vaan koditon mies, jonka ohjaaja oli löytänyt rooliin kadulta. Green on selvästi ihan loistava henkilöohjaaja. Poulder kuoli kaksi kuukautta elokuvan valmistumisen jälkeen.

Toiseksikin. Pidän kovasti elokuvissa ja taiteessa ylipäätään sellaisesta ennalta-arvaamattomuudesta ja tyylien hyppelystä, jos sen tekee hyvin. Tässäkin oli vähän vaikea tietää onko kyseessä lintu vai kala, mikä ei mielestäni ollut ollenkaan huono juttu. Välillä tuntui, kuin katsoisin Winter's Bonen sisarusta, sitten yhtäkkiä Cage vetäisi homman ihan slapstickiksi, kunnes palattiin taas hyytävään draamaan.

Kolmanneksi. Elävätkö ihmiset todella jossain päin Amerikkaa noin? Elävätkö ihmiset Suomessa noin? Miehet ovat hulluja raakalaisia ja naiset huoria. Tämmöiset elokuvat saavat tuntemaan itsensä hyvin etuoikeutetuksi. Tiedän, että olen sitä, mutta sen unohtaa tehokkaasti eläessään täällä hyvinvointikuplassaan, jossa voi helposti ajatua kuvittelemaan, että elinolosuhteeni ja elämäni ylipäätään on jotenkin minun ansiotani. Ja siksi on hyvä, että meillä on kirjallisuus ja elokuvat. Muistan, etten minä mikään normi, vaan muualla on ihmisiä, joilla on samanlaiset tunteet, mutta ihan erilaiset mahdollisuudet kuin minulla.

Kaikkinensa. Hieno elokuva. Ja en minä tiedä miksi tuo elokuvaposteri on ranskaksi. Älkää minulta kysykö, en minä kaikkea tiedä.

9 kommenttia:

  1. Ootko nähnyt Ville Virtasen Sovituksessa vai Sovinnossa vai minkä hölmöä nimen ne sille Sikaloiden leffaversiolle antoivatkaan?

    Se nousee mieleen usein, etenkin katsoessaan kökköjä alkkiskuvauksia, kuten Boyhoodissa. Vieläkin harmittaa miten kökkö se olikaan.

    Tätä en ole nähnyt, mutta pistän mieleen. Ei niin että haluaisin katsella vain alkoholisteja ruudulta, vaan koska sun suosituksesta tekee mieli katsoa ja lukea kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Hölmön*. Kuinka vaikeaa voi olla elää puhelimen autokorjaamon kanssa.

      Poista
    2. Joo, olen mä nähnyt sen Ville Virtas -elokuvan, nyt kun sanoit, ja sehän olikin tosiaan ihan kauhea. Siis se isä. Ei se elokuva. Elokuva oli ihan hyvä, joskin kirja oli parempi.

      Mutta mikä vika oli Boyhoodin alkoholismikuvauksessa? Tarkoitatko sitä uutta aviomiestä? Vai sitä seuraavaa? Vai molempia? Amerikkalaisten käsitys alkoholistista taitaa usein olla aika erilainen kuin meidän. Mutta tässä Joessa oli ihan suomalaishenkinen alkoholisti.

      Ja kiitos! Tulee kyllä kauhea stressi nyt tästä.

      Poista
    3. Niin ja on varmasti raskasta, jos puhelimessa on autokorjaamo. Miten se edes mahtuu laukkuun?

      Poista
    4. On myös tosi raskasta kun kaikissa vitseissäni on näin iso puujalka, nekään eivät meinaa mahtua minnekään.

      Poista
    5. Lähinnä viittasin siihen ensimmäiseen uuteen aviomieheen, jonka roolisuoritus oli ihan hämmästyttävän luotaantyöntävä - eikä siis alkoholismin kuvauksen kauheudessa, kuten voisi toivoa, vaan sen huonoudessa. Että juonpa tässä puolen litran kaatoja viinaa pesutuvassa, ja hieman horjahtelen, välillä. (Muutenkin kyllä se leffa jätti mut vähän ontoksi. Idea oli ainutlaatuinen, kyllä, mutta toteutus jätti kysymyksen, että olisiko sillä idealla voinut saada jotain aikaankin.)

      No niin. Ei ollut nyt määrä siitä leffasta puhua. Mutta kun tätä en ole nähnyt niin.

      Ja kyllä puujalkasi mahtuu ainakin tähän mun näytölle ihan mainiosti!

      Poista
    6. Oliko se niin huono? Mä taisin suhtautua elokuvaan niin myötämielellä, etten kiinnittänyt huonouteen huomiota. Nyt kun sanot, niin olihan se melkoisen epäuskottava.

      Ja voihan sitä puhua ihan mistä haluaa. Antaa tulla vaan!

      Poista