tiistai 3. helmikuuta 2015

Vanha kunnon sorvi

Virkavapaa loppui, palasin eilen töihin. Kässäri ei valmistunut, mutta edistyi. Olin sillä tavalla hieman harhainen, että kuvittelin kirjoittavani helposti vähintään kahden romaanin ensimmäiset versiot, mutta eipä se ollutkaan ihan niin helppoa. Välillä oli suorastaan ihan paskaa. Ajattelin myös, että näkisin paljon ystäviä lounaalla (en nähnyt kuin ehkä yhtä kerran), kävisin paljon elokuvissa (kahdesti), siivoaisin kaiken (en mitään) ja muutenkin pyörisin urbaanina pitkin kaupunkia (ei ei ei ei).


Olin hieman ällistynyt kuinka innoissani olin töihinpaluusta. Aloin vähän kyllästyä siihen, että kotona työskentelevänä hoidin kaikki Pallas Kanelikakun päiväkotijutut, kaupassakäynnit ja ruokahuollon. Vaikka Roscoeta ei voi mitenkään päin väittää kotitöitävieroksuvaksi tai muuten naisten sortajaksi, minua voi kyllä väittää marttyyriksi ja aika helposti valahdin 50-luvun kotiäitikuoppaan. Ja sitten sieltä itse kaivamastani kuopastani ärisin.

Nyt kun olen ollut jo yhden (1) päivän töissä, huomaan, että on tosi kivaa jakaa kotivastuuta. Huomaan myös, että tästä tulee aika raskasta. Kun tekee vuorotyötä jää väistämättä saunavuorot ja joogat välillä käymättä, varsinkin kun iltavuoroina näen Kanelikakkua vain aamuisin, enkä välttämättä sitten aamuvuoropäivien iltoina halua lähteä enää minnekään joogailemaan.

Vaikka pakkohan se on, etten vallan jäykisty.

On kivaa myös meikata aamuisin ja pukea päälle muutakin kuin leggingsit ja kulahtanut collegepaita. (Siis vähän siistimpi collegepaita. Pukeudun lähinnä collegepaitoihin, oli meno mikä oli. Collegepaidat ovat ehkä maailman mukavin vaate, olen nyt kahtena aamuna yrittänyt lähteä jossain muussa ovesta ulos, mutta juuri ennen takin pukemista olen peruuttanut ja vaihtanut päälle collegepaidan. Mutta ei siitä sen enempää.)

On kivaa nähdä asiakkaita ja työkavereita, on kivaa kuunnella työmatkoilla äänikirjaa, on kivaa tauolla lukea Kodin kuvalehteä, on kivaa istua ennen iltavuoroa täällä Cafe Picnicissä ja miettiä kokeilisinko lounaaksi uutta vegepatonkia. On kivaa juoda kahvia työkupista, on kivaa nähdä kaikki uutuuskirjat lämpimäisinä, on kivaa hyllyttää kirjoja, on kivaa purkaa kuormaa, on kivaa ilahduttaa asiakkaita kertomalla, ettei varauksista enää tarvitsekaan maksaa. On kivaa tulla kotiin ja kuulla että muillakin on ollut hyvä päivä.

On kivaa lukea tämä bloggaus parin kuukauden kuluttua kun kaikki ei enää olekaan niin kivaa, vaan enemmänkin synkkää ja väsynyttä, ja sitten toivottavasti on taas edes vähän kivempaa. Koska kyllä arki on kaikesta huolimatta ihan huippua, minulla on maailman kivin työ, ihanin arki ja kaikki on tosi hyvin.

Ja kyllä minä sitä kässäriäkin ehdin edistää lisää tässä arjen lomassa, jos joku sitä mietti.

2 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen kirjoitus! Maailma olisi varmasti parempi paikka, jos kaikki suhtautuisivat työarkeensa näin - tai pukeutuisivat kollegepaitoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Enhän minä tietenkään aina onnistu suhtautumaan myönteisesti. Enkä ihan aina onnistu pukeutumaan collegeenkaan, tänään huomaan olevani mukavasti flannellissa. Mutta enimmäkseen collegessa kuitenkin!

      Poista