keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sydämen mekaniikka

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
(La Mécanique du coeur, 2007)
Suom. Lotta Toivanen
Gummerus, 2011

Kansi: Jenni Noponen
Törmäsin Sydämen mekaniikkaan perustuvaan elokuvaan töissä ja päätin lukaista kirjan ennen kuin leffa tulee varauksesta. Kirja on ulkoisesti todella ihana ja muistan näpelöineeni sitä useamman kerran kirjastossa, mutta joku intuitio oli käskenyt aina laittamaan sen takaisin hyllyyn, vaikka kaikki puhui sen puolesta, että kyseessä on ihana kirja. Tämä kokemus olkoon minulle opetuksena siitä, että kannattaa kuunnella intuitiota.

Sydämen mekaniikka kertoo Jackista, joka syntyy maailman kylmimpänä yönä sydän jäässä. Erikoinen tohtori Madeleine korjaa Jackin sydämen käkikellolla. Madeleine kiintyy kovin orpopoikaan ja varoittelee tätä koskaan rakastumasta tai vihastumasta, koska sydän ei kestä suuria tunteita. Jack kuitenkin rakastuu pieneen tanssijattareen, Miss Acaciaan, ja tämän rakkauden perässä Jack lähtee juoksemaan halki Euroopan.

Noh. Mistähän aloittaisin. Ensinnäkin, Jack on ihan hiton ärsyttävä, väkivaltainen ja itsekäs penikka, joka talloo kaiken alleen. Oikeastaan on mielestäni ihan sama, mitä moiselle mäntille käy. Sitten toisekseen, kirjan kieli on - öm - makuuni liian - öm - persoonallista. Pidän kyllä omituisuudesta ja omintakeisista kielikuvista, mutta tässä kirjailija taisi yrittää vähän liikaa.

Esimerkiksi:
Olisin halunnut viettää enemmän aikaa tarkastellen rauhassa hänen linnunpojan nilkkojaan, kuljettaen kättäni pitkin hänen aerodynaamisia pohkeitaan aina polvina toimiviin ambranvärisiin pallukoihin. (s. 132)
Tai:
Posket painuvat lommolle, sirkumflexin muotoiset kulmakarvat halkovat otsaa. Hänen eilen vielä rakkautta uhkuneet silmänsä näyttävät reikäisiltä tervapadoilta. (s. 181)
Kenelläpä kirjoittajalla ei joskus menisi vähän överiksi, itselläni ainakin säännöllisesti, mutta Sydämen mekaniikasta löytyy käsittämättömiä kielikuvia lähes joka sivulta. Ehkä tämä on makuasia, ehkä nämä ovat jonkun mielestä kivoja, mutta minua alkoi nyppiä oikein huolella jossain vaiheessa. Siinä taisi käydä niin, että kun jossain puolivälissä huomasin, etten voi sietää Jackia, aloin kiinnittää liikaa huomiota kielen pöljyyksiin, enkä sitten enää voinut antaa niiden olla. Onneksi kirja oli nopealukuinen ja lyhyt ja loppua kohti kielenkäyttö alkoi jo naurattaa.

Periaatteessa Sydämen mekaniikan tarina ja maailma ovat varsin viehättävät, mutta Malzieu ei oikein osaa kirjoittaa niitä minulle mieleisiksi. Siksipä aionkin vielä katsoa elokuvan, josko tästä tarinasta olisi kuitenkin johonkin. Tai kuten Malzieu kirjassaan totesi: "Minun on aika panna komeroon unelmieni kattilat." Mitä se sitten tarkoittaakaan.

12 kommenttia:

  1. PANNA KOMEROON UNELMIENI KATTILAT! REIKÄISET TERVAPADAT! POLVINA TOIMIVAT AMBRANVÄRISET PALLUKAT! En kestä!!!

    Ai jestas, onneksi odotin arviotasi enkä noin vain mennyt lainaamaan kirjaa vain suloisen kannen perusteella.

    Mutta jopa naurattaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta voihan olla, että jos olisi lähtenyt lukemaan tiedostaen nämä ihmeellisyydet, lukukokemus olisi voinut olla ihan hauska. Olisi pitänyt lukea pari kirjabloggausta etukäteen, monet olivat kiusaantuneet samasta kuin minä. Ehkä voit kokeilla, tämä oli tosi lyhyt!

      Poista
  2. Minäkin ihailin Sydämen mekaniikan kantta ja lopulta petyin kirjaan. Se oli jotenkin lattea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On harmillista, että noin upea kansi johtaa lukijoita harhaan. Usein on niin päin, että hyvässä kirjassa on huono kansi, mutta joskus näinkin päin.

      Poista
  3. 10-vuotiaan Jackin (olkootkin vain fiktiivinen henkilöhahmo) ajatuksista tämä oli minusta aika... noh, erikoinen:

    "Hänen rintansa muistuttavat kahta pientä marenkia, jotka on niin oivallisesti leivottu, että olisi epäsopivaa olla ahmimatta niitä heti paikalla."

    Juu, ei ollut minunkaan kirjojani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tuo. Huh huh. Toisaalta, Jack oli kasvanut siellä omituisen tohtorin tekojäsenlaboratoriossa huorien seassa, joten ehkäpä hänelle tosiaan tuli tämmöinen mieliteko rinnat nähdessään. Mutta silti. Huh.

      Poista
  4. Ulkokuori on komea, mutta sisällössä tökki liian moni asia. Ensinnäkin juuri nuo mitä omituisimmat kielikuvat ja sitten se, että Jack ei missään vaiheessa tuntunut oikean ikäiseltä. Lapsena hän tuntui ikäänsä vanhemmalta ja vanhempana jotenkin liian nuorelta. Vaikea tapaus. Elokuva pitää kyllä katsoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo ikäasiakin on totta, vaikken siihen kauheasti kiinnittänytkään huomiota. Koko Jack oli niin ärsyttävä, että oikeastaan ihan sama minkä ikäinen oli :) Toivon, että elokuva olisi parempi.

      Poista
  5. Ah, aivan kuin Michel Foucault'ia lukisi. "Mielettömissä ymmärryksen fenomenologian suuntauksissa tähän huonosti parsittuun ajatukseen liitetään niiden oman käsiteautiomaan hiekat, jotka nääntyvät omaan ajatuksettomuuteensa, kun ne erotisoiduissa aviofantasioissaan yrittävät puhua 'kohtaamisesta' ja 'lääkärin ja potilaan muodostamasta parista'. (Klinikan synty, 2.15)

    Yhdistävä tekijä: ranskalaisuus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      On tosiaan niin, etten ole ranskalaisen kirjoitustyylin suuri ystävä muutenkaan, joten ehkä ongelma tosiaan oli siinä. Mietinkin sitä jossain vaiheessa lukiessa, mutta kyllä tämä oli jopa ranskalaiseksi niin pöhkö, tai vaihtoehtoisesti ylevä, jos foucaultlaisittain tulkitaan, että ei ollut mun juttu. Uskon, että kaiken tärkeän voi sanoa myös ymmärrettävästi. Ja kannattaakin. Jos haluaa, että joku ymmärtää.

      Poista
  6. Luin tämän itse englanniksi, kielikuvat ovat mielessäni vain etäisesti (ehkä hyvä niin) ja Jackista en tykännyt. Mutta kiinnostaa kyllä, että onko leffassa vähemmän ambranvärisiä palloja ja marenkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Olis toisaalta ihan kiinnostavaa, jos Miss Acacia koostuis ambranvärisistä palluroista, marengeista, tervapadoista ja sirkumflexeistä.

      Poista