torstai 26. helmikuuta 2015

Extremely Loud and Incredibly Close

Jonathan Safran Foer: Extremely Loud and Incredibly Close
Recorded Books, 2005
Lukijat: Jeff Woodman, Barbara Caruso, Richard Ferrone


Olen ollut ujosti kiinnostunut Jonathan Safran Foerin tuotannosta vähintäänkin siitä asti, kun häneltä ilmestyi Eating Animals -niminen teos. En ole sitä lukenut, vaikka se on kotona hyllyssä. Se tuntuu olevan kotona hyllyssä odottavien kirjojen kohtalo: olla lukematon. Ehkä vielä joskus. Lainasin joskus myös Foerin kirjan Kaikki valaistuu, mutta jotenkin en päässyt yli käsityksestä, että se kertoo kieliopista piittaamattomista meditoijista, ja sitten se jäi lukematta, vaikka ei se vissiin yhtään kerro.

En oikein tiedä miksi valitsin tämän Foerin äänikirjakseni. Hyvä että valitsin, go me, mutta jotenkin erikoinen valinta minulta.

Kirja kertoo Oskar-pojasta, jonka isä on kuollut pari vuotta aiemmin WTC-terroristi-iskussa. Olen vähän vältellyt tämmöisiä kansallinen trauma -aiheita viihteessäni, mutta hyvä, että nyt päätin sivuuttaa ennakkoluuloni. Tämä kirja ei varsinaisesti kerro terrorismista, vaan yleisesti ihmisistä, jotka ovat menettäneet läheisensä ja kokeneet kauheita. WTC-isku, Dresdenin pommitus, samaa kauheutta. Kirjassa on Oskarin lisäksi kaksi muutakin kertojaa, Oskarin isoäiti ja mies, jonka henkilöllisyys paljastuu vasta kirjan loppupuolella. Tai ehkä se paljastuu jo alussa, saatoin kuunnella huonosti, mutta minulle se selvisi vasta lopussa, ja se oli ihan hauskaa niin, joten enpä paljasta teillekään, hahahahaa.

Oskar löytää isänsä tavaroista salaperäisen avaimen ja lähtee etsimään sille lukkoa, koska uskoo, että se on hänen isänsä jättämä vihje. Oskar on ihana hahmo, hän on vegaani, keksijä, hyönteistutkija, arkeologi ja origamisti, lisäksi jokseenkin töksäyttelevä ja suorapuheinen. Hän on rikki isänsä kuolemasta ja salaisuuksistaan. Erinomainen lapsikertoja.

Etsiessään avaimelleen lukkoa Oskar tapaa paljon mahtavia ihmisiä, jotka kertovat tarinoita. Rakastan tämmöistä amerikkalaista kirjallisuutta, joka tursuu tarinankerronnan iloa. Ihanimpia on esimerkiksi Oskarin isän kertoma tarina "The Sixth Borough". Ennen vanhaan Manhattanin vieressä oli saari, niin lähellä, että maailman paras pituushyppääjä pystyi hyppäämään saarelta toiselle. Mutta sitten Sixth Borough lähti liikkumaan ja nyt se on osa Antarktista. Tämä on totta, koska Keskuspuistossa, joka oli siis ennen vanhaan osa Sixth Boroughta, on puita, joihin on kaiverrettu nimiä, joita ei löydy mistään rekistereistä.

Nyt vasta kuunneltuani kirjan loppuun ja vähän guuglailtuani huomaan, että kirjakirjassa on näemmä kuvitusta. Se jäi nyt kokematta. Muutenkin uskon, että olisin saanut tästä vielä enemmän irti lukemalla, koska tuntui, että nyt monet sanatason nokkeluudet jäivät saavuttamatta. Luulen, että tämä olisi ollut sellainen kirja, jonka lauseita lukee useaan kertaan. Nyt kuulin ne vain kerran. Tämä oli äänikirjana erittäin hyvä, kaikki lukijat olivat ihan mahtavia, varsinkin Oskarin osuuksien lukija, mutta silti uskon, että tämä kirja olisi ollut vielä parempi luettuna. Harmi, ettei tätä ole suomennettu, todella hieno kirja.

2 kommenttia:

  1. Kuule Siina, kyllä sun täytyy nyt lukea se Kaikki valaistuu. Tosin ehkä englanniksi, en tiedä, miten se kääntyy suomeksi. Mä luin sen vuonna 2005 ja itkin ja nauroin paljon. Kun kirja loppui, halusin aloittaa sen uudelleen alusta. Ihana, ihana kirja, ehkä mun kaikkien aikojen suosikki.

    Ja en kyllä yhtään muista, että se olisi kertonut jostain meditoijista (eikun häh?), lähinnä rakkaudesta, pähkähullusta seurueesta vieraalla maalla, ystävyydestä ja sen sellaisesta. Tosiaan kirjan lukemisesta on nyt melkein 10 vuotta, että saattoi se tietysti kertoa myös vaikka piisameista, mene tiedä.

    Oskarkin on tuttu, luin sen heti Everything is illuminatedin jälkeen. Tästäkin tykkäsin, pitääpä ottaa sekin uusintakäsittelyyn, äänikirja oiskin hyvä! Mua naurattaa aina edelleen välillä siitä ne sen gossen kiroilut: deep shiitake!

    Venni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei se varmaan kerrokaan meditoijista, voin olla mielelläni väärässä tässä asiassa.

      Kiitos suosituksesta, nyt ihan varmasti luen sen piakkoin tavalla tai toisella.

      Mäkin tykkäsin niistä holy shiitakeista ja siitä, kun Oskar sanoi aina "jose" kun piti sanoa "no way". Hassu, ihana pikku jäbä!

      Poista