keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Setä Tuomon tupa

Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa
(Uncle Tom's Cabin, 1852)
WSOY, 1893
Suom. Aatto S.

Luulin, että Setä Tuomon tupa kuuluu perustietämykseen, mutta koska olen mennyt naimisiin mielestäni kohtuullisen sivistyneen ihmisen kanssa, joka ei ollut kuullutkaan mistään Setä Tuomosta saati tämän tuvasta, katson aiheelliseksi hieman sivistää muitakin mahdollisesti vastaavan aukon kanssa painiskelevia. Setä Tuomon tupa on sillä tavalla merkittävä kirja, että sillä oli suuri vaikutus orjuuden lakkauttamiseen Amerikassa. Wikipedian mukaan Lincoln oli huudahtanut Beecher Stowen nähdessään, että "Te siis olette se pieni nainen, joka kirjoitti tämän suuren sodan aiheuttaneen kirjan!"

Tämän kaiken minä tiesin, mutta en ollut lukenut kirjaa aiemmin. Enkä itse asiassa voi sanoa nytkään sitä lukeneeni, koska tämä versio oli mitä hullumaisin. Kirja löytyy ilmaiseksi Elisa Kirjan klassikko-osastolta. Heti ensimmäisellä sivulla kerrotaan, että kyseessä on A.H. Fogowitzin nuorisolle sovittama laitos. Englanninkielisessä versiossa on 438 sivua, tässä oli 73, joten Fogowitz on tainnutkin sovittaa oikein pontevasti.

Tarina tuli kyllä tästäkin versiosta selville. En tiedä mitä Fogowitz on lyhennellyt, varmaankin väkivaltaa ja seksiä, tai en tiedä oliko tuonaikaisissa kirjoissa mitään seksiä, tai ehkä turhanpäiväisiä kaunokirjallisia jaarituksia ja luontokuvauksia. Joka tapauksessa, kirja kertoo orjista Kentuckyssa, jotka elävät aluksi Shelbyn perheessä. Tuomo on hyvin hurskas ja hyvä mies, jonka Shelby on luvannut vapauttaa, mutta joutuukin myymään orjakauppiaalle velkojensa takia. Samalla hän myy Elisabeth-nimisen orjan pienen pojan. Kirja seuraa oikeastaan kahta juonta: kohtaloonsa alistuvan Tuomon matkaa isännältä toiselle ja Elisabethin karkumatkaa. Epäselväksi ei jää, kuka on hyvä ja kuka paha, ja hyvä niin. Tarina onnistuu lyhenneltynäkin olemaan varsin vaikuttava, etenkin kohdat joissa lapset viedään äideiltään ovat sydäntäriipiviä. Kirjassa on myös kasapäin todella vahvoja naishahmoja, joka ilahdutti feministiä.

Hauskinta kirjassa oli suomennos, jota ilman en olisi varmaankaan viitsinyt kirjaa lukeakaan, kun tajusin sen noin rankasti lyhennetyksi. Liitän loppuun muutaman herttaisen lainauksen Aatto S.:n taidonnäytettä:
Hänellä oli jonkin verta sääty-ylpeyttä ja sen tähden hän ei ollenkaan mielihyvällä katsellut lapsensa tuttavaa seurustelua Tuomon kanssa. Ollen kivulloisuutensa tähden aina kiukkuinen oli hän jo monta kertaa nuhdellut Evaa siitä oleskelemisesta Tuomon seurassa, vaan onnistumatta erottaa häntä uskollisesta neuvonantajastaan. 
Oli jo myöhään yöllä. Tuomo vääntelehti voihkaen ja verta vuotaen kovalla tilallaan. Hänen tuskansa olivat hirmuiset ja niitä vielä enensivät lukuisain moskitos-sääskien pistelemiset ja polttava jano.
Ihastuttavaa, ihastuttavaa! Kyllä suomen kieli on sitten jännä kapine, noinkin sitä on voinut joku kirjoittaa ja tulla ymmärretyksi! Aatto S. oli ensimmäisiä suomalaisia ammattikääntäjiä, muuten.

4 kommenttia:

  1. Minäkin luulin tätä yleistiedoksi, mutta paljastui että minäkin olen nainut miehen, joka ei tästä ole koskaan mitään kuullut. Mietin, että koska minulla oli pienenä Tuulen Viemän ja Jaetun Maan myötä intohimoinen kiinnostus Yhdysvaltojen sisällissodan aikaiseen historiaan, niin kirja on tullut tutuksi jo lapsuudessa teemoiltaan ja olen sitten vain tainnut sujuvasti yleistää oman kokemukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lienee totta, sillä omakin suhteeni Scarlett O'Haraan ja Orry Mainiin oli lievästi sanoen pakkomielteinen jossain vaiheessa lapsuutta.

      Poista
  2. Kahlasin (luultavasti) lyhentämättömän version läpi joskus teini-iässä, ja voin sanoa, että siinäkin hyvikset ja pahikset tulivat hyvin selviksi. Lukemassani Niilo Liakan suomennoksessa oli yli 500 sivua, joten ajattele miten paljon aikaa säästit tulemalla samaan lopputulemaan jo 73 sivun jälkeen!

    Kirjasta ei jäänyt minulle mitenkään pysyviä mielikuvia, mutta olen varma lukemastani versiosta siksi, että se kuului Maailman suurromaaneja -sarjaan. Kun olin teini joskus 90-luvun alkuhämärissä, ei tietenkään ollut kirjallisuusblogeja joista etsiä sopivaa luettavaa, vaan löysin lukemiseni lähinnä vaeltelemalla kirjastossa. Luettuani merkittävän osan Agatha Christien ja Anni Polvan tuotannosta, siirryin kahlaamaan läpi Maailman suurromaaneja -sarjaa. Siltä ajalta juontaa siis tähänkin kirjaan tutustumiseni.

    Jotenkin luulen että ilmaisu "vääntelehti voihkaen ja verta vuotaen" tuo minulle aivan erilaisen tunnelman kuin Aatto S. tarkoitti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan Setä Tuomon kirjaston lastenosastolta. Se oli osa sellaista tosi isoa kirjasarjaa, jossa oli jotain kuvitettuja versioita klassikoista. En tiedä oliko se lyhennetty vai ei, mutta en silti saanut silloin luettua. Ihan hyvä, tässä versiossa oli minulle ihan riittämiin.

      Poista