tiistai 9. joulukuuta 2014

Tiny Furniture

Lena Dunham, 2010

Lena Dunham -fani täällä terve. Huomasin Netflixissä tämmöisen elokuvan ja sitten katsoin sen. Dunham näyttelee Auraa, joka on juuri valmistunut, eronnut poikaystävästään ja palannut kotiin. Kotona New Yorkissa odottavat valokuvaaja-taiteilija-äiti ja sisko, joita näyttelevät Dunhamin äiti ja sisko, mikä oli kovin kiintoisaa ja sai leffaan aikamoisen autofiktio-tunnelman. Auralla on hyvin hyvin hyvin vaikeaa, minkä vuoksi hän lorvailee ympäriinsä ja hölmöilee typerien poikien kanssa.

Elokuva oli aivan hyvä, vähän niin kuin pitkitetty Girlsin jakso, paitsi että siitä puuttui lempihahmoni Adam. Onneksi mukana oli toinen lempparini, Jemima Kirke, joka näytteli aika samanlaista hahmoa kuin Girlsissäkin, eli oli mahtava. Jos tykkää Girlsistä, tykännee tästäkin. Semmoinen harjoitustyö ennen mestariteosta, sanoisin. Vaikka todennäköisesti ja toivottavasti Dunhamin suurimmat teot ovat vielä edessä päin.

Ameriikoissa on muuten meneillään iso kohu Dunhamin muistelmista, jonka itsekin kuuntelin äänikirjana joku aika sitten. Siellä kiehutaan, kun Dunham kirjassa paljastaa käyttäytyneensä lapsena siskoaan kohtaan aika erikoisesti ja nyt ollaan sitä mieltä, että hän paljastaa kirjassa ahdistelleensa siskoaan seksuaalisesti. Jotenkin minulla oli mennyt koko homma ihan ohi. Tai nyt kun luin asiasta, muistin kohdan, mutta en muista mitenkään erityisesti ihmetelleeni sitä. Ajattelin kai, että koko Dunhamin meininki on jotenkin newyorkilais-juutalais-amerikkalaisen yliseksuaalinen ja seksuaalisesti turhautunut, sillä tavalla Woody Allen-hengessä, ja siitä tulee tämmöistä tekstiä sitten.

No jaa, en minä tiedä mikä on totta. Eihän siskojaan saisi kohdella huonosti ja tietenkin ihan kaikkien lasten pitäisi saada olla rauhassa. Silti vähän harmittaa Dunhamin siskosten puolesta, jotenkin.

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä, tänään on luvassa löysäilypäivä, ja tässä sille ohjelmaa!

    VastaaPoista