perjantai 5. joulukuuta 2014

Puoliksi paha

Sally Green: Puoliksi paha
(Half Bad; Half Life 1)
Suomentanut: Sari Kumpulainen
Gummerus, 2014

En oikein tiedä miksi ostin tämän e-kirjan. Halpahan se oli, mutta olin pyöritellyt kirjaa kädessäni töissä ja päättänyt, ettei kiinnosta pätkääkään, ja olin lukenut useamman hyvin penseän arvion kirjasta. Siinä se kuitenkin törötti nettikirjahyllyssäni. Ajattelin, että kokeillaan nyt sitten.

Ehkä juuri siksi, että olin varautunut kirjan syvään paskuuteen, pidinkin siitä ihan todella paljon. Puoliksi paha on kerrassaan imuvoimainen nuorisolaiskirja, jonka huonot puolet rekisteröi, mutta koska tarina on niin vetävä, sitä ajattelee, että ihan sama ihan sama kerro lisää nyt vaan!

Kirja kertoo Nathanista, joka on puoliksi paha. Sitä ette kyllä olisi millään arvanneetkaan! Hän elää maailmassa, jossa on valkoisia ja mustia noitia, hyviä ja pahoja. Suurin osa on puhtaasti jompaa kumpaa, mutta Nathanin itsemurhan tehnyt äiti on ollut kirkkaan valkoinen ja isä maailman pahin musta noita. Kaikki vieroksuvat Nathania, koska ei ole selvyyttä kumpi hän on. Nathanilla on vahvoja kykyjä, kuten esimerkiksi että hän osaa parantaa itsensä nopeasti.

Puoliksi paha on hyvin väkivaltainen kirja. Nathania kidutetaan suurin osa tarinasta eri tavoin. Heti kirjan alussa hän asuu häkissä inhottavan noidan pihalla. Eikä se ole pahimmastakaan päästä hänen kärsimyksistään. Kiduttajia ovat hyvikset, valkoiset noidat. Onkin hyvin vaikea käsittää, miksi nämä sadistiset hirviönoidat olisivat jotenkin hyviä. Kirjassa mustien noitien pahat teot selitetään jotenkin, mutta valkoiset tuntuvat ihan vain huvikseen olevan mielipuolisen väkivaltaisia. Sikäli piristävää, että kaikki tuntuvat olevan melko tasaisen kauheita, eikä mustavalkoisen hyviä tai pahoja, kuten nuorisokirjoissa usein pakkaa olemaan.

Tämmöinen väkivaltaisuus tuntuu muuten olevan kovasti pop nuorisokirjallisuudessa. Nälkäpelikin oli minusta aika hurja, yhtä listimistä, ja moraaliltaan muutenkin melko kyseenalainen. Tässä oli vähän samoja ongelmia, mutta koska tarina jäi kesken, en oikein voi sanoa vielä sen moraalista mitään, tietenkään. En oikein tiedä minkä ikäisenä haluaisin oman lapseni lukevan tämmöistä. Itse en olisi varmastikaan halunnut lukea näin raakaa tarinaa edes lukiossa, olen vähän silleen herkkis, paatunut vasta vanhemmiten.

Pidin kovasti siitä, että kirjassa häkkiin vangitulle Nathanille luetaan Solženitsynin Ivan Denisovitšin päivää. Nathanin selviytyminen vankeudessa ja kärsimyksissään vertautuu Ivaniin ja hän välillä väittää nimekseenkin Ivan. Olen nyt kovin toiveikas, että tämän kirjan nuoret ihailijat kääntyvät seuraavaksi Solženitsynin puoleen. Aivan nerokas tapa ujuttaa nuorisolle korkeakirjallisuutta! Ja vielä parhainta ja liian monille tuntematonta.

Sitäkin vähän ällistelin tätä lukiessani, että kun ilmeisesti kirjan oikeudet ostettiin kymmeniin maihin jo ennen sen ilmestymistä. Ei sillä, etteikö tämä olisi varsin viihdyttävä nuortenkirja ja olisi ansainnut tulla käännetyksi siinä missä muutkin, mutta kun näissä peleissä ei ole oikeastaan juurikaan merkitystä sillä, onko kirja hyvä vai huono, vaan pelkästään sillä, miten se osataan myydä. Sally Greenillä on ollut mitä todennäköisimmin paitsi erinomainen idea, myös todella hyvä agentti. Ja jotenkin se tuntuu minusta vähän pahalta. Kun olen niin kovasti halunnut ajatella, että kirjamaailma olisi sisimmässään hyvä ja ihmiset haluaisivat levittää kirjoja, jotka ovat parhaita, eivätkä niitä, joista puhutaan koreimmin. Oh well. Sellainen se on tämä kapitalistinen maailma.

Kömmin tästä ristiriitaisissa tunnelmissa luolaani kastamaan sulkakynääni sydänvereeni ja odottamaan, että Sally Green kirjoittaa seuraavan osan tätä väkivaltaista trilogiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti