maanantai 10. marraskuuta 2014

Wetlands - Kosteikkoja

David Wnend, 2014

Luin Kosteikkoja kirjana joku aika sitten luettuani arvioita tästä elokuvasta. Kirjassa oli jonkinlainen omituinen abjektio-viehätys, että jostain itselleni mystisestä syystä pidin siitä, vaikka se ällöttikin. Tietenkin halusin katsoa leffankin.

Leffa kertoo siis nuoresta Helenistä, joka on kiinnostunut kaikenmoisista eritteistä, eikä juuri hygieniasta perusta. Sitten hän haavoittaa pyllyään ja joutuu sairaalaan. Siellä hän käy läpi vanhempiensa avioliittoa, lapsuuttaan, ystävyyksiään ja juubailee komean sairaanhoitajajäbän kanssa.

Vähän ärsytti, että kirjassa Helen oli leikkauksen jälkeen todella tuskissaan, mutta leffassa liikkuminen tuntuu olevan ihan helppoa. Se oli vähän epäuskottavaa. Tästä nillittäessäni Roscoe totesi, ettei elokuvan olemukseen oikein sovi staattisuus. Se lienee totta. Mutta ehkä sitten ei tarvitsisi tehdä elokuvia rektuminsa repineestä. Oikeastaan minulle olisi riittänyt, jos Helen olisi näyttänyt edes vähän tuskaiselta skeitatessaan pitkin sairaalan käytäviä, en minä sen kummempaa tuskaa olisi vaatinut. Pientä irvistystä vain.


Elokuva on aika uskollinen kirjalle ja jos Helenin tarina kiinnostaa, suosittelisin tekstiformaattia. Tämä eritteinen tarina oli ainakin minusta paremmin hallittavissa vähemmän graafisena. Lisävinkiksi voin antaa, että jos kärsit vähänkin eriteällötyksestä, ei kannata kauheasti hamuta syötävää tämän elokuvan ajaksi. Ei ollut erityisen mukava iltapalakokemus. Selvästi tässä on kuitenkin eroja, koska Roscoe söi vieressä ihan tyytyväisenä. “Minulla on korkea ällötyskynnys”, hän totesi iloisena. No, minulla mitä ilmeisimmin ei ole.

3 kommenttia:

  1. No jopas on. :D Elokuva ei nyt kyllä kiinnosta pätkääkään, mutta kirjaa saattaisin jopa harkita. Oikeastaan en kuitenkaan ole varma, että eritteet kiinnostavat niin paljon, että jaksaisin lukea kokonaisen kirjan niistä. Minullakin kulkee nähtävästi raja jossain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ihan varma, että olin lukenut juuri sun bloggauksen tästä kirjasta, mutta ei sitä tosiaan sun blogissa ollut. Nyt on tosi omituinen olo. Ehkä olen katsonut tulevaisuuteen ja lukenut bloggauksen siellä.

      Joka tapauksessa, ei se kirja nyt IHAN pelkkää eritettä ole, vaikka ne aika keskeisessä osassa ovatkin. Nyt sun on pakko lukea ja blogata, että voin kokea déjà-vun.

      Poista
    2. Haha, no tämä kieltämättä varmasti sopisi blogini tyyliin. :D Älä nyt yllytä siellä! Toisaalta tämähän ei ole kovin paksu kirja...

      Poista