sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Muikenin kuin vaari

Tuskin kukaan on huomannut, mutta tämä blogi on ollut vähän aikaa hiljaa. Ei siihen sinänsä ole ollut mitään varsinaista syytä, ei vain ole ollut mitään sanottavaa eikä ole huvittanut lätistä tyhmiä. Ja sitten on ollut paljon pienempiä syitä, jotka ovat saattaneet vaikuttaa, tai sitten eivät, kuka tietää, mutta kerronpa niistä nyt tässä.

Tässä yksi versio perheemme perinteisestä isänpäiväkuvasta.

Huomaan, että blogin kirjoittaminen lisää blogin kirjoittamista. Heti kun postaa jotain, kynnys postata lisää madaltuu. Sitten taas kun ei postaa, tulee sellainen olo jo parissa päivässä, että miksi postaisin kun eihän mulla ole oikeastaan mitään sanottavaa ja lisäksi olen nolo idiootti, oikeastaan olisi hyvä poistaa ne kaikki aiemmatkin postaukset. Sitten luen muutaman postauksen blogin alkuhämäristä, sellaisia jotka olen unohtanut kirjoittaneeni, ja huomaan, että olen ehkä sittenkin joskus ihan hauska, enkä enää inhoa itseäni ihan niin paljon, että räjäyttäisin koko blogin.

Siinä käy se sama juttu kuin valokuvien kanssa. Että pari vuotta vanhoista kuvista huomaa, että olinpas tuolloin ihan kivannäköinen ja hoikka, harmi että nykyisin olen tämmöinen suohirviö. Kuten kuvittelin olevani silloin pari vuotta sittenkin. Eikä tämän tiedostaminen auta yhtään tajuamaan, että saatan mahdollisesti olla nytkin jonkun vähemmän minun itseni mielestä ihan kivannäköinen. En tietenkään ole, onhan minulla peili.

Ja sitten tässä on ollut semmoista, että Roscoe oli työreissussa, ja minä olen sillä aikaa lukenut ja nukkunut hyvin, ja kirjoittanut bloggauksenkin mutta ajastanut sen, siis kirjasta en unesta. Ja sisko on ollut kylässä ja olen yrittänyt ihan vakavissani naputtaa kässäriä, josta olen muuten juuri nyt aika innoissani, ja käynyt hääpäivätreffeillä komean aviopuolisoni kanssa, kaikenmoista semmoista humputusta, jotka vievät aikaa ja aivokapasiteettia.

Olikohan mulla muuta? Ei kai. Halusin oikeastaan vain tiedottaa, että elossa ollaan ja en ole hylkäämässä blogiani. Haluaisin, että se olisi eteerisempi ja jäsennellympi, kuten haluaisin itsekin olla, mutta koska en ole, jatkan valitsemallani linjalla. Olen sentään hauskahko ja notkea, kuten bloginikin, toisinaan ainakin.

7 kommenttia:

  1. Minä olin kyllä just tänään laittamassa sulle tekstaria, että mikset oo päivittäny mun suosikkiblogia! Että kyllä oli vaikeneminen huomattu!

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisään vielä, että olet kyllä hauskinta! Ja notkeakin. Etkä suohirviö vaan varsin ihastuttava henkilö.

      K

      Poista
    2. Kiitos huomaamisesta ja noin yleisestikin, kiitos kaikesta. Ehkä jotkut suohirviötkin voi olla ihastuttavia?

      Poista
  2. Hei mä tiedän (tai ainakin ymmärrän, täältä omilta tonteiltani) mistä puhut! Onneksi et lopeta mahtavaa blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiettykään. Tai no, ehkä joskus lopetan, mutta ei sellaista ole nyt nähtävissä kristallipallossani. Ja jos lopetan joskus, en ainakaan silleen, että vain katoan. Se on ärsyttävintä.

      Poista
  3. Oi oi, kuulostaa hyvin tutulta paitsi etten olisi osannut kuvata ristiriitaisia oloja noin hyvin. Kiva että kuitenkin kirjoitat aika usein, löysin tänne vasta mutta onneksi! T. Nolo idiootti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos. Kirjoitustahti on pysynyt aika hyvänä ihan luonnostaan. Välillä pitää vähän pyristellä, mutta kuukausittainen tekstimäärä on melko tasainen.

      Ja kiitos kun kommentoit, löysin uuden loistoblogin feedlyyn! Blogin perusteella olet ihan kaikkea muuta kuin nolo tai idiootti.

      Poista