keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Les Enfants terribles - Kauhukakarat

Jean Cocteau: Les Enfants terribles - Kauhukakarat
(Les Enfants Terribles, 1929)
Suom. Sirkka Suomi
Gaudeamus, 1985

Lainasin kuvan Kirjasammosta
Nappasin tämän monta kuukautta sitten kirjaston palautushyllystä, ajatuksenani, että tämän on oltava ihan mahtava kirja. Sitten se jäi pyörimään hyllyyn ja uusin lainan kerran toisensa jälkeen. Eilen oli yhtäkkiä sellainen olo, että nyt tarvitaan jotain pientä ja mahtavaa, ja siinähän se seisoi ja häntäänsä heilutti.

Ja kylläpä se olikin hyvä!

Les Enfants terribles kertoo Paulista ja Elisabethista, sisaruksista, lapsista, jotka eivät aikuistu vaan jatkavat outoja leikkejään Huoneessaan, joka vaihtaa välillä taloa, mutta on silti aina Huone. He ovat itsekkäitä, sairaalloisia, kauniita, kiehtovia ja kummallisia.

Ei tarinasta oikeastaan enempää kannata kertoakaan. Paitsi sen verran haluan ehdottomasti mainita, että älkää helvetissä edes selatko kirjan esipuhetta! Tiedättekö, kun vanhoissa klassikoissa on usein joku viisaan ihmisen kirjoittama analyysi ja esittely kirjan alussa. NIITÄ EI SAA IKINÄ LUKEA. Arvatkaa kuka lukee ne aina? MINÄ!!! Kuinka tyhmä voi ihminen olla. Sitä ihan mielissään aloittaa lukemaan, että ahaa, vai niin, onpas mielenkiintoista, "ja sitten kirjan puolivälissä koko tarina muuttuu ja Paul ja Elisabeth päättävät jättää hullutuksensa ja lähtevät Maineen viljelemään omenoita, jonka jälkeen kirja käsittelee siiderin puristamisen tekniikkaa, mikä tekee tästä kirjasta erityisen ihmeellisen ja avantgarden merkkiteoksen", voi paskan paska, miksi luin, miksi!

En ihan oikeasti ymmärrä, miksi ne spoilerit on pitänyt entivanhaisina aikoina asetella kirjan alkuun, kun suurimman nautinnon niistä saisi lopussa. Nyt luin jutun uudestaan lopuksi, ja se olikin vallan kiinnostavaa, kun en enää spoilautunut Paulin ja Elisabethin suunnanvaihdosta. Jännä oli esimerkiksi se, että Cocteau kirjoitti kirjan saatuaan idean oopiumivieroituksessa. Oopiumeissa saa hirveän hienoja ideoita, näin luin, mutta ei pysty toteuttamaan niitä. Tämän kirjan Cocteau kirjoitti nopeasti siinä vaiheessa, kun oopiumi vaikutti vielä ajatuksiin, muttei enää kynään. Kiinnostavaa! Ja myös se oli kiinnostavaa, että Paul ja Elisabeth perustuivat oikeisiin sisaruksiin, Jean ja Jeanne Bourgointiin, joita olenkin sitten tässä guuggeloinut.

Että tässäpä hieno pieni klassikko. Kunhan tajuaa jättää alkulurituksen lukematta! Cocteau vaikuttaa jänskältä tyypiltä muutenkin, taidan tutustua lisääkin hänen tuotantoonsa.

PS: Eivät Paul ja Elisabeth oikeasti lähde viljelemään omenoita.

3 kommenttia:

  1. Oho, lähti ilman allekirjoitusta, kätevää tämä anoilu.

    Venni

    VastaaPoista