perjantai 24. lokakuuta 2014

Elämä elämältä

Kate Atkinson: Elämä elämältä
(Life After Life, 2013)
Schildts & Söderströms, 2014
Suom. Kaisa Kattelus

 

Kirjaston eräpäivä, mikä ihana hoputin. Huomasin viime viikolla, että minulla on kuusi päivää aikaa lukea Kate Atkinsonin Elämä elämältä, ennen kuin se pitää palauttaa kirjastoon. Laskin omassa pikku päässäni, että pitää lukea sata sivua päivässä, kyllähän minä nyt sen verran.

Elämä elämältä kertoo Ursula Toddista, joka vuonna 1910 kuolee syntyessään. Sitten hän syntyy uudestaan, eikä kuole. Kirja on jatkuvaa luuppia Ursulan syntymästä kuolemaan, aina uudestaan. Hiljalleen Ursulalle alkaa kehittyä hienoisia muistikuvia, kuinka kuolema vältetään. Tämä on oikeastaan vain lavastetta suuremmalle tarinalle siitä, miten pienet valinnat, sattumat, yksityiskohdat voivat vaikuttaa ihmiseen, perheeseen, maailmanhistoriaan. Se on hyvin kiinnostavaa.

Se on kiinnostavaa, mutta erinomaisen tästä kirjasta tekee Atkinsonin tapa kirjoittaa. Hän on niin älyttömän taitava, että aivan unohdan hengittää ihailusta. Atkinson kuvaa Toddin perhettä ihan mahtavasti, he ovat kaikki niin ihania ja kamalia yhtä aikaa. Varsinkin äiti Sylvie oli kovasti mieleeni, niin ihastuttava ja vihastuttava samanaikaisesti.

Kirjan ainoa vika on minusta aika lailla sama kuin Liinan mielestä, että toista maailmansotaa ei kyllä enää kovin paljon jaksaisi. Siinä olen vähän eri mieltä kuin Liina, että jaksaisin kyllä lukea Hitleristä ja Eva Braunista vaikka kuinka, mutta sodan kurjuutta, raunioita Lontoossa ja Berliinissä, pommituksia, räjähdyksiä, kuolleita lapsia, nälkää ja kurjuutta, sitä en oikein olisi jaksanut millään. Tai ehkä sitä oli vain kirjassa liikaa. Hienosti oli kirjoitettu, mutta olen vain ihan hiton kyllästynyt lukemaan koko sodasta. Anteeksi. Ehkä niin ei saisi sanoa? No, mutta olen nyt vaan. Varsinkin Suomen sotahistoria saa minut kääntymään kannoillani välittömästi, mutta kyllä kaikki muukin sota-asia vieroksuttaa.

Vielä kirjan kannesta. Vähänkö paljon sievempi on tuo alkuperäinen kansi! Jos en olisi etukäteen tiennyt, että Kate Atkinson on nerokas, en ehkä olisi kannen perusteella kirjaan kajonnut. Mutta tuo alkuperäinen. Kettu! Lumisadetta! Niin sievänen!

No ehdinkö kuudessa päivässä? En ihan, meni yhden päivän yli. Jäin jumittamaan sotaan ja raunioitten kaiveluun vähän liian pitkäksi aikaa. Mutta ei se haittaa, voin kätevästi palauttaa kirjan Pasilaan matkalla kirjamessuille. Tässä hän yritti vaivihkaa mainita olevansa menossa kirjamessuille, huomasitteko?

2 kommenttia:

  1. Joo. Mulle saa myytyä mitä tahansa, jos siinä on kettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin. Meinasin sanoa, että susi sopii kans, mutta oikeastaan mieluummin kettu. Kettu on hyvä.

      Poista