keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Boyhood

Richard Linklater, 2014

Kuva täältä
Päätin alkuviikosta, että tänään menen leffaan, kun on Finnkinon halvennuspäivä. Varasin lipun yhtä aikaa alkaviin Boyhoodiin ja Gone Girliin, ja päätin, että valitsen vasta juuri ennen varauksen vanhenemista kumpaan menen. Kylläpä olen onnellinen, että valitsin Boyhoodin!

Boyhoodin erityisyys on se, että sitä tehtiin kaksitoista vuotta ja pääosan esittäjät vanhenevat oikeasti sen minkä vanhenevat. Pääosan esittäjä Ellar Coltrane on alussa kuusi ja lopussa kahdeksantoista vuotta. Aika mieletön kaari.

Pidin kovasti siitä, että elokuvassa ei ole oikeastaan juonta. Se kertoo Masonin lapsuudesta ja perheestä. Vanhemmat ovat saaneet lapset, Masonin ja Samanthan, nuorina ja eronneet jo ennen kuin elokuva alkaa. Äiti (Patricia Arquette) on yksinhuoltaja, isä (Ethan Hawke) on ollut puolitoista vuotta Alaskassa etsimässä itseään. Elokuva kertoo paitsi Masonin kasvusta, myös äidin sinnikkäästä työstä perheensä eteen ja isän viikonloppuisäilystä ja kasvusta. Ihmisiä tulee ja menee, kaupungit ja koulut vaihtuvat, mutta perhe pysyy.

Pidin myös siitä, että elokuvassa oltiin hyvin vähäeleisiä ja lämpimiä. Ei tapahtunut mitään erityisen hirvittävää, noin elokuvamittakaavassa, perhe oli melko tavallinen ja lapset normaaleja. Ihmiset keskustelivat keskenään, vaikka olivat miten teinejä ja tunnelukossa. Vanhemmat puhuivat koko ajan lapsilleen kuin ihmisille, eivät kuin joillekin vähä-älyisille kääpiöille. Erityisesti isä on mahtava. Hän ei yritä esittää mitään muuta kuin on, paasaa lapsilleen presidentinvaaleista ja vie sotkuiseen kimppakämppäänsä, mutta on silti siistein ikinä, jopa lopussa kun on viiksekäs keski-ikäinen ukkeli. Kaikki päähenkilöt ovat aivan ihania ja heille toivoo hyvää, mutta ehdoton suosikkini on kuitenkin Masonin sisko, joka on maailman rasittavin kakara.

Jotenkin uskomatonta, että elokuvaa kuvattiin joka vuosi viikko, ja silti se on niin yhtenäinen ja ehjä. Nauroin ja itkin. Olen vieläkin ihan liikuttuneessa tilassa, aloin äsken itkeskellä kun luin lehtijuttuja leffan teosta. Voi voi. Hieno hieno elokuva.

Jalat suorina, ei yllä edes potkimaan edessä istujia.

Kivaa oli myös se, että superpäivänä kaikki penkit maksoivat saman 7 euroa. Myös ne pläskit nahkalaiskanlinnat, joissa on valtava jalkatila. Minähän tietysti varasin sellaisen keskeltä riviä, parhaalta paikalta. Eipä ole vuosiin ollut noin fyysisesti hyvä elokuvakokemus, mikä oli iloksi sikälikin, että elokuva kesti lähes kolme tuntia. En viitsisi niistä tuoleista maksaa ylimääräistä, eivät ne nyt niin ihmeellisiä ole, mutta vähän ihmettelin miksi lähes koko muu yleisö istui perusjakkaroilla kun samaan hintaan sai luksusta.

1 kommentti:

  1. Kävin katsomassa Boyhoodin parisen viikkoa sitten ja olin ihan tiloissa monta päivää sen jälkeen. Ja taidan olla edelleen. Aivan mahtava leffa!

    VastaaPoista