lauantai 13. syyskuuta 2014

Siina perehtyy chick litiin, osa 1

Olen viime aikoina lukenut oikein asioikseni chick litiä. Olen toki lukenut sitä aiemminkin, mutta nyt aloin oikein urakoida. Jos muuten tulee mieleen jotain genren kulmakiveä, joka on tosi hyvä tai muusta syystä pitää ehdottomasti pitäisi lukea ennen kuin voi puhua chick litistä asiantuntevasti, haluaisin mielelläni kuulla mikä se semmoinen on.


Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat
(The Secret Dreamworld of a Shopaholic, 2000)
WSOY / Loisto, 2009
Suom. Leena Tamminen

Rebecca Bloomwood on taloustoimittaja, joka shoppaa iloon ja suruun ja oikeastaan kaikkiin muihinkin tunteisiin. Hänen pitäisi olla rahankäytön ammattilainen, mutta kaikki luottokortit on vingutettu tappiin ja maksukyky on heikko. Hän yrittää säästää, yrittää löytää paremmin palkattua työtä, mutta kaikki kaatuu kahteen asiaan: Becky on ihan hiton lyhytnäköinen ja epärehellinen. Jostain syystä lähes aina, kun joku kysyy Beckyltä mitä tahansa, hän valehtelee. Kieltämättä Becky on höpsö ja samalla tavalla ihastuttava kuin Bridget Jones, tiedättekö, semmoinen joka löytää jokaisesta pilvestä hopeareunuksen tai vähintään syyn shoppailla lisää. Rebeccan kaltaisen tytön on tietenkin tärkeää löytää rikas mies, muutenhan hänen ongelmansa eivät ratkea, joten hänen kilpakosijansa ovatkin Englannin 31. ja 15. rikkaimmat poikamiehet.

Viihdyin kirjan kanssa ja tavallaan ihan symppasin Beckyä, mutta en oikein millään voinut hyväksyä kirjan maailmankuvaa. Jotenkin olisin toivonut, että lopuksi oltaisiin tultu lopputulokseen, että ei se raha ja tavara ole tärkeää, löysin hyvän ihmisen jonka kanssa elää ja tärkeintä on oikeastaan lähes mikä tahansa muu kuin rahatalous. No, mutta ei tämä ollut semmoinen kirja. Olin ehkä vähän väärä lukija. En sano, ettenkö joskus saattaisi lukea muitakin Himoshoppaajia, koska oli tämä kumminkin aika hyvin kirjoitettu hömpänpömppä, mutta haluanpa vain alleviivata, että paheksun kerskakulutusta, nih.

* * *

Rain Mitchell: Tasapainoilua. Joogasalin naiset 1.
(Tales from the Yoga Studio, 2011)
Tammi / Bon, 2012
Suom. Terhi Kuusisto

Himoshoppaajan jälkeen ajattelin, että voisin lukea jotain ihan erilaista.

Tasapainoilua kertoo Leestä, joka omistaa ihastuttavan pienen joogasalin Los Angelesissa, Silver Laken kaupunginosassa. Leen aviomies Alan on juuri päättänyt muuttaa kotoa. Salilla pitää hierontapistettä entinen narkomaani Katherine, lisäksi siellä pörrää joogaajia, kuten tanssija Graciela, kuuluisa näyttelijä Imami ja tuottaja Stephanie. Alan painostaa Leetä lähtemään ison joogaketju Yoga Happensin kelkkaan ja myymään pienen ja sympaattisen salinsa, joka on monille henkireikä.

Kirjan sijoittuminen Los Angelesiin oli samanaikaisesti minun lukukokemukselleni plussa ja miinus. Tavallaan oli ihan kiinnostavaa lukea sinne sijoittuvasta joogasalista ja viihdebisneksen taustoista, mutta samalla kirja oli väistämättä aika viihdebisneksen läpilyömä. On paparazzeja väijymässä, kaikki ovat jotain addikteja, keneenkään ei voi luottaa, kaikki on bisnestä, jooga on joogateollisuutta. Vaikka ollaan koko ajan kovin henkeviä ja keskitytään virtauksiin, asanoihin ja om shanti shanti shanti, samalla puolella silmällä havainnoidaan toisen joogapöksyjen hintaa, vartaloa ja kuka taipuu parhaiten. En itse haluaisi käydä salilla, jossa kaikki arvostelevat muiden peppuja ja esittävät asanoita miehille näytösluonteisesti, se tuntuu niin joogan vastaiselta ja senkin vastaiselta, mitä Lee kirjassa puhuu.

Parasta kirjassa oli naisten välisen ystävyyden kuvaus. Huolimatta raadollisesta elinpaikastaan, he ovat kauhean kivoja ja solidaarisia toisilleen. Hahmot jäivät aika raakileiksi ja huomaan jo, että piti tarkistaa heidän nimensä, vaikka lopetin lukemisen 12 tuntia sitten, mutta ehkä he kehittyvät sarjan edetessä. Enpä kuitenkaan tiedä tulenko tarttuneeksi jatko-osiin, jotenkin kuitenkin vierastin viihdemaailmaa ja amerikkalaisuutta. Himoshoppaaja oli rahahulluudestaan huolimatta kuitenkin lämpöinen englantilainen teenjuojatyttö näihin laventeliöljyllä lontraaviin supertimmeihin joogamimmeihin verrattuna.

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen urakka :)

    Minä en ole mikään chick litin suurkuluttaja, mutta voisin suositella Sophie Kinsellalta jotain muuta kuin Himoshoppaajia (koska itse en saanut luettua ensimmäistäkään juuri tuon älyttömän maailmankuvan vuoksi). Jos jaksat, niin kokeile vaikka Muistatko minut? -kirjaa.

    Ihan kelpo viihdettä tarjosivat myös Melissa Hillin Kirjeitä San Franciscosta ja Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Lasketaankohan Marian Keyes tähän genreen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eihän mun tosiaan tarvitse lukea Kinsellalta pelkkää Himoshoppaajaa! Nerokasta! Ja kiitos muistakin vinkeistä, ainakin tuon Jojo Moyesin voisinkin heti varata kirjastosta.

      Minä ainakin lasken Keysin chick litiin mitä suurimmassa määrin. Olen häneltä jotain lukenutkin ja pinossa odottaa parikin kappaletta. Muistaakseni hän on genressään erittäin hyvä, tosin viimeksi aloitin häneltä Mercy Closen mysteeriä, enkä päässyt yhtään sisälle, joten jätin sen kesken. Pitää yrittää jotain toista!

      Poista
  2. Siis kai tänne on tulossa jotain syväluotaavaa Nora Robertsistakin? En kestä jos sivuutat! :D Tosin ainakin niiden vanhempien käännösten taso on vähän mitä on... Luen yleensä itse enkuksi, niin välittyy käytetyn kielen kauneus ja hauskuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'd like to say yes but I have to say no. Tosin eihän sitä koskaan tiedä. Olen ihan törkeän ennakkoluuloisesti ja puhtaasti kannen perusteella jaotellut Robertsit samaan kastiin Sidney Sheldonin kanssa, jota luin joskus teininä muutaman kirjan, enkä ole vieläkään päässyt yli siitä pettymyksestä, että Sidney olikin mies. Eihän Nora Roberts ole mies?

      Poista
    2. Hyi sinua, anna nyt toiselle mahis! Sitä paitsi chick lit = Nora Roberts, eiks? Kokeile näistä uudemmista vaikka Etsijät tai jos luet enkuks niin Whiskey Beach, Sheldon kalpenee poistiehensä.

      Poista
    3. Hyvä on. Lupaan suhtautua Noraan jatkossa avoimin mielin, mutta en ole vielä ihan varma, että tämä suhtautuminen johtaa kansien avaamiseen. Mutta yritän kyllä!

      Poista
    4. Heipsis, mainio tämä sun blogisi! Pakko suositella kanssa Robertseja, mulla oli ihan sama ennakkoluulo aikoinani, ja nauroinpa päin naamaa kun kaveri ehdotti lainaavansa mulle pari. Mutta ei oikeesti ollu yhtään mitä odotin, siis hyvällä tavalla!

      Sannuliini

      Poista
  3. Marian Keyes on todella chick lit-kirjailija :) Tykkään hänen Walshin perheestään kertovista kirjoista "järjestyksessä". Mercy Closen mysteerihän on ilmeisesti niistä viimeisin.. kertoo nuorimmasta tyttärestä, Helenistä.
    Mutta minusta tämä kirja oli myös heikoimmasta päästä, vaikka toki ihan luettava.

    Itse pidän todella paljon Jennifer Weineristä Marian Keysin, Sophie Kinsellan, Jane Greenin ja Cathy Kellyn ohella :)

    Kiva blogi sinulla, tulen varmasti toistekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin tosiaan lukenut jonkun Walshin perheen ekoista kirjoista. Weineriltäkin olen lukenut jotain, joka oli muistaakseni ihan hyvä. Kiitos vinkeistä, otan onkeeni!

      Ja kiitti kehuistakin, mäkin luen sun blogia, mutta olen tosi huono kommentoimaan, olen semmoinen agenttilukija :)

      Poista