keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Paha paikka

Gillian Flynn: Paha paikka
(Dark Places, 2009)
Suom. Maria Lyytinen
WSOY, 2014

Sehän oli niin, että minä en yhtään tykännyt Flynnin hehkutetusta menestysjännäristä Kiltti tyttö, ja päätin teatraalisesti, etten Flynnin tuotantoon enää koske. Sitten kumminkin kuuntelin Sharp Objectsin äänikirjana ja itseni yllättäen pidinkin siitä oikein kovastikin. Olin sen jälkeen käsityksessä, että nyt ymmärrän paremmin Flynnin synkkää maailmaa, eikä se enää pääsisi minua yllättämään.

No mutta. Ei se yllättänyt, synkkä oli, mutta en vaan tykännyt. Pahasta paikasta olin lukenut, että moni piti siitä enemmän kuin Kiltistä tytöstä, että se on kovin pelottava ja monin tavoin erinomainen genressään. Ehkä tämä ei sitten vaan ole minun genreni, mutta en kyllä kokenut pelottavaksi, koin aika tylsäksi ja ennen kaikkea inhottavaksi.

Paha paikka kertoo vähän yli kolmikymppisestä Libbysta, joka on Kansasin Kinnakeen maatilamurhien ainoa eloonjäänyt. Hän oli seitsemän kun joku murhasi todella brutaalisti hänen äitinsä ja kaksi siskoaan. Libbyn todistuksen perusteella murhista tuomittiin hänen veljensä Ben, joka on nyt istunut tuomiotaan kohta 25 vuotta.

Libby on aika ikävä tyyppi. Hän on tähän saakka elänyt hänen hyväkseen kerätyillä hyväntekeväisyysrahoilla ja näpistelemällä. Nyt rahat alkavat olla loppu, mutta onneksi apuun saapuu Kill Club -niminen kerho, joka ihailee hänen veljeään ja ovat valmiit syytämään Libbylle rahaa, jos hän menee ensimmäistä kertaa tapaamaan Beniä ja alkaa muutenkin selvitellä murhia.

Tarina kulkee vuorotellen Libbyn minäkerrontana ja vuodessa 1985, jossa näkökulma vaihtelee Benin ja heidän äitinsä Pattyn välillä.

Asioita jotka tässä kirjassa minua ärsyttivät:

- Libby kuvataan kirjan alussa todella inhottavaksi. Silti hän enimmäkseen käyttäytyy ihan normaalisti ja on jopa mukava. Olisi ollut kiva, jos hän olisi ollut johdonmukaisesti kauhea.

- Benin ja Pattyn osuuksien lukeminen oli todella vastenmielistä. Siinä Flynn on onnistunut toisaalta hienosti: kurjuuden, köyhyyden ja näköalattomuuden kuvaamisessa. Tuli oikein itsellekin sellainen kostean nihkeän likainen olo lukiessa.

- Minusta kirja oli melko tylsä. Alku oli kiinnostava ja loppu olisi ollut kiinnostava, ellei se olisi ollut niin pöljä. En tietenkään voi tässä kirjoittaa mitä kirjassa tapahtui, mutta sanottakoon, että en hetkeäkään uskonut kirjan loppuratkaisuun, enkä oikeastaan mihinkään mikä siihen johti. Ihan hölmö juoni.

- Miksi Kill Club ei voinut itse selvittää murhia, miksi heidän piti lähettää epävakaa uhri hoitamaan homma? En ymmärrä. Varmasti olisivat itse osanneet selvitellä asiat paljon Libbyä tehokkaammin, kun Libby on niin saamaton ja internetvastainenkin vielä kaupan päälle.

- Lisäksi, tämä nyt on omaa tyhmyyttäni, mutta usein jos kuulen, että kirjasta on tekeillä leffa, käyn lukiessa katsomassa kuka näyttelee ketäkin, että osaan kuvitella hahmot saman näköisiksi kuin leffassa, jolloin en leffaa katsoessa sitten niiltä osin pety. Tässä oli nyt semmoinen ongelma, että Libbyn kaksi huomionarvoisinta ominaisuutta olivat huomattavan punainen tukka ja lyhyys. Hän oli reilusti alle 150 cm pitkä. Elokuvassa häntä näyttelee Charlize Theron, joka on lähemmäs 180 cm pitkä. Leffasta löytämieni kuvien perusteella Theronin näyttelemällä Libbyllä ei ole myöskään punainen tukka. Ja sitten se minua ärsytti. Ihan todella paljon ärsytti. En tiedä miksi se niin kovasti ärsytti, mutta niin vain oli.

Semmoinen kokemus. Voisin tässä taas manata, etten lue enää Flynniä, mutta kattoos ny. Voisin yrittää kuitenkin muistutella itseäni, että ehkäpä tästä voi päätellä minulle sopivan paremmin Flynn äänikirjaformaatissa. Että ehkäpä seuraava kirja sitten taas kuulottimien kautta. Tai sitten ei ollenkaan. On tässä maailmassa huomattavasti paremminkin minulle sopivaa kirjallisuutta.

4 kommenttia:

  1. Tuo kirja kulki minulla rajalla luenko vain en. Päädyin lukemaan, En kaipaa tuollaista päähenkilöä. Tilannetta ei parantanut laisinkaan, että olin lukenut Jayne Anne Phillipsin Murhenäytelmän. Sehän käsittelee perhesurmaa jne. Se on älykäs ja upea kirja,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ikävä ja epäkiitollinen tilanne kirjan kannalta, jos on tuoreessa muistissa parempi kirja samasta aiheesta. Perhesurma ei ole noin yleisesti mieliaiheitani, mutta Murhenäytelmää voisi harkita kyllä.

      Poista
  2. Eihän Libbyä kuvata inhottavaksi ja kauheaksi, vaan pahasti mieleltään järkkyneeksi, joka saa aikaan aika erikoisia käyttäytymismalleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, no. Minusta Libby kuvattiin inhottavaksi ihmiseksi alussa, mutta sitten hän ei myöhemmin enää käyttäytynytkään inhottavasti. Minua harmitti se, ettei hahmo ollut johdonmukainen, sitä yritin sanoa, ymmärsin kyllä miksi hän ei ollut kovin kiva. Kyllä minusta itsekkyys ja huono käytös on inhottavaa, riippumatta siitä mistä se johtuu.

      Poista