torstai 18. syyskuuta 2014

I Am Legend

Richard Matheson: I Am Legend
Alunperin ilmestynyt 1954.
Lukija: Robertson Dean
Blackstone Audio Inc, 2007

Robert Neville on kauhistuttavan vampyyriepidemian ainoa eloonjäänyt. Päivisin hän puuhailee tyhjässä kaupungissa, ryyppää, yrittää selvittää syytä ja parannusta epidemiaan, äänieristää kotiaan, kärsii ja ikävöi. Öisin hänen talonsa ympäröi vampyyrilauma, joukon johtajana naapuri Ben Cortman, joka huutaa Nevilleä.

I Am Legend on genrensä, eli vampyyri- ja zombiapokalypsin, uranuurtaja ja vaikka nyt sen esittämät ideat tuntuvat aika kulahtaneilta, ne olivat ilmestyessään ihan uutukaisia. Huolimatta siitä, että nyt tämä kaikki on jo nähty moneen kertaan, pidin kirjasta todella paljon. Robert Nevillen tuntemukset ja toimet olivat kovin uskottavia ja lisäksi kirjan loppu onnistui yllättämään minut. Olen nähnyt joskus kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, jossa Nevilleä esittää Will Smith, ja muistaakseni ihan pidinkin siitä, mutten muista siitä muuta kuin jotain kohtauksia joissa Smith kaahailee näyttävästi tyhjässä kaupungissa. Eikä tässä kirjassa ollut siitä kyse. Aika vähän tässä oli kyse edes vampyyreistä, oikeastaan lähinnä Nevillestä ja hänen kärsimyksestään yksinäisyyden edessä.

Äänikirjasta vielä sen verran, että huomaan pitäväni enemmän nais- kuin mieslukijoista. Vaikka on ärsyttävää, että nainen teeskentelee miehen ääntä, on miljuunasti ärsyttävämpää kun mies teeskentelee naisen ääntä. Tässäkin meni vähän fiilis naishahmoista, kun ne muuttuivat mielikuvissani Monty Pythonin Terry Jonesiksi ja Michael Paliniksi mekossa ja peruukissa. Se ei ole usein eduksi tarinalle. En sano etteikö koskaan olisi, mutta usein ei ole.

Kerronpa tähän loppuun vielä kotoisan anekdootin omasta elämästäni, jonka jo kerroin facebookissa, joten kaikki kaverini voivat lopettaa lukemisen. Kirjoitan kyllä jutun tähän vähän paremmin ja liioittelen lisää, joten ehkä voitte silti lukea sen loppuun. Ei oo kyllä pakko. Tehkää niin kuin haluatte. Kuitenkin teette. Tulin viime lauantaina töihin tyhjään kirjastoon. Kuuntelin äänikirjaa samalla kun kävelin kirjasto salin läpi ja ajattelin, että tämä on oikeastaan aika pelottavaa, täällä yksinään hiippailla tyhjässä kirjastossa, kuunnella vampyyrijuttuja, vähän kuin itsekin olisin maailman viimeinen elävä. Kumarruin katsomaan yhtä alahyllyä ja kun käännyin, seisoi pomoni hiljaa metrin päässä. Aloin hyppiä ylös alas ja kirkua HYI KAMALA ja sitten kikattaa hysteerisesti. Tulipa testattua sekin, miten reagoin sitten kun vampyyrit tahi zombit oikeasti hyökkäävät. En kovin miehekkäästi, näemmä.

2 kommenttia:

  1. Tämä killuu tuolla spefi-listalla jota yritän tässä raksutella läpi hissunkissun. Ainut mielikuvani teoksesta ennen tätä tekstiä oli Will Smith, en ole nähnyt koko elokuvaa mutta posterin olen. Että niin. Mutta tämähän kuulostaa ihan sellaiselta jonka voisi lukea, tosin todennäköisesti sitten pelkään vampyyreja enkä mene öisin ulos. Mutta ehkä voisin uhrautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä oikeastaan ollut kovin pelottava. Ellei kuuntele yksinään hämärässä tyhjässä kirjastossa. Voin siis suositella!

      Poista