perjantai 12. syyskuuta 2014

Fahrenheit 451

Ray Bradbury: Fahrenheit 451
(alunperin ilmestynyt 1953)
Lukija: Stephen Hoye
Tantor Audio, 2010

Lukupiiri valitsi luettavakseen Fahrenheit 451. Saatoin itse ehdottaa sitä, se on nimittäin mulkoillut minua lukemattomana hyllystä jo vuosia. Otin kirjan pöydälle ja tyytyväisenä totesin, että sehän on aika helppolukuisen oloinen ja lyhyt. Sitten tulin selailleeksi Audiblea ja huomasin, että olen jostain kaksi yhden hinnalla -alesta ostanut Fahrenheitin enkunkielisenä äänikirjana. No hitto. Kai se pitää sitten kuunnella kun on kerran puoli kredittiä tuhlattu, ajattelin, sehän menee helposti ja on varmasti kiinnostava eikä kestäkään kuin viisi ja puoli tuntia.

No joo. Tiiättekö kun äänikirjojen kanssa on joskus niin, että vaikka olisi kuinka hyvä lukija ja hieno opus, niin se vaan jotenkin valuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Näin oli nyt. Pysyin suunnilleen kärryillä tapahtumissa, mutta ei tuota kuuntelukokemusta kovin intensiiviseksi taide-elämykseksi voi sanoa. Lorahti läpi pään.

Fahrenheit 451:n tarinahan on aika kiinnostava. Se kertoo palomies Guy Montagista, joka on vähän sellainen erilainen palomies. Tulevaisuudessa kirjat ovat kiellettyjä, ja kun jossain sellainen paikannetaan, kutsutaan paikalle palomiehet polttamaan koko pytinki kirjoineen kaikkineen ja joskus asukkaineenkin. Sellainen on Guy. Kunnes sitten jotain tapahtuu. Tietenkin. Koska tämähän on dystopiaklassikko ja kirja, olisihan se vähän outoa, jos koko kirjan ajan vain ihastellen seurattaisiin kun Montag kavereineen tuhoaa kirjoja.

Jokin tässä kuitenkin oli, etten ihan tempautunut mukaan. Luulen, etten olisi erityisemmin rakastunut paperikirjaankaan. Ehkä nuorempana olisinkin, silloin kun suhtauduin kirjoihin pyhinä esineinä, joiden vahingoittamisen pitäisi olla vähintään keskiraskas rikos. Nykyisin työni myötä olen oppinut repimään itse kirjoja palasiksi, poistamaan niitä, näkemään niitä jos missä kunnossa ja tajuamaan, että kirjastossa on heitettävä yhtä paljon kirjoja mäkeen kuin uutta tulee. Muuten ei mahdu hyllyyn. Aluksi se oli surullista ja hyvin hyvin vaikeaa, nyt se on arkea. Muutenkin olen huomannut mieleni hiljalleen muokkautuvan kaiken tämän downshiftaus- ja tavaranvähennyskouhotuksen keskellä siihen suuntaan, ettei minun ehkä tarvitse itse henkilökohtaisesti omistaa ihan jokaista maailman kirjaa. Tai että voin ostaa niitä myös digitaalisena. Eikä se ole niin kamalaa.

Mutta siitähän kirjassa ei tietenkään ollut kysymys. Niistä paperisista esineistä. Vaan siitä mitä niissä lukee, mikä katoaa. Mutta koska en osaa enää samalla tavalla pitää kirjaesinettä pyhänä, en ehkä osannut niin kovin tyrmistyä kirjastakaan. Varmaan myös siksi, ettei Guy Montag ollut kovin samaistuttava henkilö. Eikä kyllä kukaan muukaan kirjassa. Sikäli mikäli ymmärsin oikein, kun muistin kuunnella noin joka neljännen minuutin.

2 kommenttia:

  1. Minä en ehtinyt tätä vielä lukea, mutta tarkootus olisi. Äänikirjat on kyllä välillä vähän tommosia, ettei vältsiin muista enää että mitä ja kuinka. Tai minä en muista. Nyt oon kuunnellut tuota Tarttin Tikliä vähän kerrallaan ja olen enemmän tai vähemmän pihalla. No juu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähkökirjana Tikli toimii kyllä erittäin hyvin. Voin kuitenkin kuvitella, että äänikirjana olisin itsekin pulassa sen kanssa. Mulla äänikirjan kanssa voi tulla pitkiäkin taukoja, jolloin noin pitkä urakka olisi mulle tosi hankala. Pitäisi saada taas lenkkeilyrutiini käyntiin, niin tulisi kuunneltua enemmän!

      Poista