keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
(La vérité sur l'affaire Harry Quebert)
Suom. Anna-Maija Viitanen
Tammi, 2014

Kansi: Aki Suvanto
Olen viime aikoina lukenut useamman arvion tästä Harry Quebertin tapauksesta, joista yksi, ehkä se oli Lumiomenan bloggaus, saattoi minut siihen luuloon, että tämä olisi minulle oiva lomakirja. Kevyt, mutta jännä, paksu mutta nopealukuinen. Ja niinhän se olikin.

Innostuin kirjasta kovasti, koska se kertoo kolmikymppisestä kirjailijasta, joka on julkaissut ensimmäisen menestysromaaninsa pari vuotta aiemmin, ja kokee suurta paniikkia toisen kirjan kohdalla. Itsehän en toki ole menestyskirjailija, mutta olin silti hyvin kiinnostunut kuulemaan, mitä minäkertoja Marcusin mentor, vanhempi menestyskirjailija Harry Quebert hänelle opettaa. No kaikenmoisia hienoja korulauseita toki. Aluksi kaikki tuntui kovin hyvältä, mutta sitten alkoi jotenkin jäytää, että tämä Dickerin jäbä on paljon nuorempi kuin minä ja lisäksi tämä on hänen esikoisromaaninsa, joten mitä hän voi tietää siitä, mitä on kirjoittaa toinen romaani. En minä siitä itsekään mitään tiedä, kun en ole vielä edes aloittanut, mutta joka tapauksessa.

Tämä toisen kirjan problematiikka unohtuu pian ja koko homma menee murhamysteerin selvittelyksi. Ihan kiinnostava mysteeri se olikin. Harry Quebertin puutarhasta löytyy yli kolmekymmentä vuotta aiemmin kadonneen Nola Kerriganin ruumis. Kuka oli Nola? Miten hän liittyy Quebertiin? Miten hän liittyy lähes kaikkiin pienen Auroran kaupungin asukkaisiin? Mattoa vedetään jalkojen alta kaksin käsin joka suunnasta.

Olen lukenut kirjaa verratun esim.
1) Capoten Kylmäverisesti. Tuli itsellenikin mieleen, kirjailija lähtee selvittämään mitä murhamysteerissä tapahtui. En ole lukenut, mutta olen nähnyt leffan Capote ja lukenut Aamiainen Tiffanylla, joiden perusteella olettaisin, että Capote peittoaa tämän 6-0. Tuli tarve lukea Kylmäverisesti ihan lähiaikoina.
2) Lolita. Viittaukset olivat aika selviä. Teinityttö. N-O-L-A. En ole Lolitaa lukenut, mutta tuli tarve siihenkin. Eräs meillä asuva mies pitää Lolitaa erittäin korkeassa arvossa, joten rohkenen epäillä Nabokovinkin laittavan Dickeriä aika rullalle.
3) Twin Peaks. No ei ollut kyllä semmoista pahaenteisyyttä, Aurora oli aika leppoisa mesta Twin Peaksiin verrattuna.
4) Donna Tartt. En ole lukenut kuin Jumalat juhlivat öisin (Tikliin olen jonossa), mutta olihan se aika lailla erimestarillinen teos tähän verrattuna.

Välillä tuli mieleen varsinkin alkuvaiheessa myös John Irving, liikuttiinhan tässä monin tavoin Irvingin maisemissa ja jotenkin ajattelin Quebertia vähän irvingmaisena kirjailijahahmona. Mutta kyllä Irving parhaina aikoinaan olisi vetänyt Dickerin niin puolinelsoniin.

Vähän ihmettelin Karo Hämäläisen tavoin (jonka bloggausta en saa tähän linkitettyä niin, että sen voisi lukea ilman, että tilaa Suomen Kuvalehden, mutta tuolla se kumminkin olisi jos kiinnostaa, anteeski tietotekniset rajoitteeni), että miksi sveitsiläinen kirjailija päätti kirjoittaa tämmöisen erittäin amerikkalaisen romaanin. Se tuntuu vähän hassulta. Miksei tätä tarinaa olisi voinut yhtä hyvin sijoittaa Sveitsiin? Siksikö, että amerikkalaisille on helpompi myydä amerikkalainen tarina? Mutta eikö se riitä, että Amerikassa on Amerikasta kirjoittavia amerikkalaisia? Minusta riittäisi. Sen sijaan en tiedä lukeneeni kovinkaan montaa Sveitsiin sijoittuvaa kirjaa. Lisäksi kirjassa oli aika heikkolaatuista dialogia, hahmot olivat aika paperisia, juonessa muutama kierros vähemmänkin olisi piisannut.

Kaikesta tästä jurnutuksesta huolimatta pidin kirjasta kovastikin. Erinomainen valinta lomalukemiseksi. Koki saavansa paljon aikaan, kun sata sivua hujahti ohi niin että heilahti. En suosittele vakavan ja vaativan kirjallisuuden ystäville, mutta suosittelen lomaileville puolivakavaa nopeatempoista luettavaa halajaville.

Lukemissani arvioissa on kuorossa ihmetelty, mitä tämä kirja tekee kunnianarvoisassa Keltaisessa kirjastossa. No onhan tämä sinne kieltämättä vähän kevyttä matskua, mutta ei tämä nyt huonompi ollut kuin vaikka John Irvingin 2000-luvun tuotanto, anteeksi vain.

4 kommenttia:

  1. Olen kanssasi hyvin samaa mieltä, paitsi että Irving hallitsee tämän homman huomattavasti paremmin kuin Dicker.

    Hahmoista minua jäi eniten kummastuttamaan päähenkilön äiti. Miksi ihmeessä lisätä muutenkin höttöiseen henkilöjoukkoon ihan pimahtanut, sketsihahmoksi paremmin sopiva ylihössö äiti?

    VastaaPoista
  2. Joo! Minäkin olen siis sitä mieltä, että Irving parhaimmillaan peittoaa suvereenisti Dickerin (ja lähes kaikki muutkin), mutta huonoimmillaan hän on kyllä aikamoista kakkelia. Ilmaisin itseäni huonosti, anteeksi.

    VastaaPoista
  3. Hmm. Kirja nro 2. tulisi sinun saada tulille, koska olen sen jo tilannut. Nih.
    Sen lisäksi voisin ostaa Truman Capotea lisää, ettei tarvii vaan yhtä lukea.

    VastaaPoista
  4. Pyrin saamaan homman tulille lähiaikoina. Tai näin on aikabudjettiin kirjoitettu, joten parempi olis.

    VastaaPoista