tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kesäkirja

Tove Jansson: Kesäkirja
(Sommarboken, 1972)
WSOY, 1973
Suom. Kristiina Kivivuori

Päällys: Tove Jansson
Sophia asuu kesät saaressa isänsä ja isoäitinsä kanssa. Isä tekee töitä, nukahtelee, kalastaa ja välillä innostuu puutarhan hoidosta, mutta enimmäkseen huuhailee jossain itsekseen. Sophia viettää aikaa isoäidin kanssa. Isoäiti on vanha ja väsynyt, ehkä vähän sairaskin, hän tykkää tupakoida salaa ja tehdä muutenkin kaikkea kiellettyä. Lisäksi isoäiti on hyvin viisas. Kun Sophialla on ongelma, isoäiti osaa sen ratkaista. Ja vaikka isoäidin mielestä Sophia onkin välillä rasittava penikka, ei hän sitä koskaan Sophialle kerro.

Kesäkirja kertoo siis isoäidin ja lapsenlapsen yhteisistä kesistä saaressa. Samalla se kertoo saaren luonnosta, saariston tavoista, myrskyistä, kukista, ötököistä, linnuista, merestä.

Kesäkirja on pieni kirja, ja se on sellaisena juuri sopiva. En olisi oikeastaan halunnut lukea yhtään enempää, Sophia ja isoäiti olivat ihastuttavia molemmat ja täydellisiä juuri tässä mitassa. Kirja oli hauska, haikea, viisas ja lämmin. Osatapa itsekin olla joskus tuollainen isoäiti! Saadapa joskus tuollainen lapsenlapsi!

Ihailen kovasti saaristoelämää, mutta todennäköisesti kuolisin ja halvaantuisin samanaikaisesti heti ensimmäisenä yönä, kun Kesäkirjan sijaan mieleen eittämättä pötkähtäisi John Ajvide Lindqvistin Ihmissatama. Olen hyvin luontomyönteinen, mutta mieluiten ihailen sitä täältä lähiöstä käsin. Ja siksi on ihanaa, että on tämmöisiä kirjoja, joiden kautta voin maistaa merituulen, nähdä tyynen meren öljyisen pinnan, kuulla merilinnut, nähdä ihmeellisen Rosa Rugosan, joka joka seitsemäs vuosi kuolee ja vaihtaa paikkaa.

Suosittelen ihan kaikille kesäkirjaksi, luin tätä tänään viltillä Kaivarissa ja se oli ihanaa, mutta varmaan tämä on oikein kiva talvellakin, kun voi ajatella lämpimästi kesää.

1 kommentti:

  1. Lyhykäisyys on ehkä yksi tämän kirjan valtteja, ihanuuteen ei ehdi puutua vaan sitä tavallaan janoaa lisää vaikka oikeastaan on hyvä näin. Minä voisin ehkä asua kesän saaristossa, istua kalliolla ja hoitaa kalliopuutarhaa jaja. Ah. Ehkä siksi, koska en ole lukenut Ihmissatamaa.

    VastaaPoista