keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Uljas uusi maailma

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma
(Brave New World, 1932)
Tammi 2012
Suom. I. H. Orras

Meil on metsässä lukupiiri, missä kuusten kuiske soi. Kipunat kohti tähtiä kiirii, lähipuutkin punervoi. Nyt vähän juksutin. Ei ole metsässä. Mutta on lukupiiri, ja oli klassikon vuoro. Olipa kiva, koska klassikot ovat enimmäkseen syystä klassikoita, eli erinomaisia, mutta jostain syystä niihin liittyy semmoinen vanhuuden hajahdus, jota vähän välttelee, niin kauan kuin ei ole jotain hyvää syytä. Ja nyt oli!

Aluksi olin vähän, että onko tämä nyt vähän puisevaa, onko tämä vähän vanhentunut kirja, kuka tässä on päähenkilö, onko tämä nyt semmoista scifiä josta en pidä, jossa ollaan liian tieteellisen kylmiä eikä tarpeeksi humaaneja. Sitten olin, että voi hyvän tähden, onpas Aldous ollut aika asian ytimessä jo ammoisina aikoina. Ja sitten olin, että kylläpä oli hieno kirja.

Tulevaisuudessa ihmiset valmistetaan pulloissa. Joka hommaan valmistetaan oikeanlaisia ihmisiä, alfoja, beetoja, gammoja, deltoja, sarjatuotettuja epsilon-moroneja. Lapset oloutetaan pitämään oikeanlaisista asioista riippuen siitä, mihin tehtävään heidät on luotu. Sitten ihmiset elävät onnellisina rooleissaan, muhinoivat kaikki kaikkien kanssa, ei ole parisuhteita, ei ongelmia, jos meinaa murhetuttaa, otetaan gramma soma-huumetta ja taas maistuu elämä. He palvovat Fordia, äiti ja isä ovat kirosanoja.

Kaikki hyvin. Kunnes yhteiskunnan ulkopuolelta villien seasta löytyy John, Villi, jonka kautta maailmaa peilataan.

Luin tätä dystopiana, mutta lukiessa aloin miettiä, mikä tässä nyt oikeastaan on niin kamalaa. Sivistys on kadonnut, kirjat ovat kadonneet, ihmisten tehtävä on kyseenalaistamatta kuluttaa ja toteuttaa rooliaan yhteiskunnassa. Ja samalla on tehty kaikki mahdollinen, että jokainen olisi roolissaan onnellinen. Ajattelin kutsumusta, sitä, että kaikkien pitäisi saada tehdä sitä mitä haluaa, ja että kuulemma monet ihmiset haluavat tehdä myös niitä minun mielestäni vastenmielisiä töitä. Tavallaanhan tässä Huxleyn esittämässä yhteiskunnassa on asia hoidettu niin, että kaikki saavat tehdä sitä missä ovat hyviä ja muun ajan pitää hauskaa. Onko se niin huono homma? Kirjaihmisen näkökulmasta tuntuu kauhealta, ettei ole taidetta tai kirjallisuutta, mutta olisiko se liian iso uhri, jos kukaan ei osaisi kaivata sitä. Kirjallisuuden kirjoittamista tai lukemista.

En minä tiedä. Mutta hyvin hyvin hyvin kiinnostava kirja! Niin vanha, eikä vanhentunut kuin pikkuisen parin sivun nurkasta, muualta tuore kuin vastasyntynyt alfa-plus! Loistokasta!

4 kommenttia:

  1. Minä en saanut luettua tätä.
    Kiitos Eagle vs. Shark -vinkistä, oli hyvä ja hyväntuulinen :))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että oli hyvä!

      Ja suosittelen yrittämään uudelleen tämän kanssa joskus, oli alkuvaivan väärti.

      Poista
  2. Mä en nyt jotenkin tiedä tästä utopia-aspektista! Toisaalta on varmasti niin, että utopia ja dystopia ovat saman kolikon kääntöpuolia (varmasti, koska Margaret Atwood on niin kirjoittanut) mutta samalla joku minussa haraa syvästi vastaan. Hyyyyvin syyyyvästi.

    Mutta toisaalta, ehkä olet oikeassa. Ehkä on vain julmaa, että ihminen, joka ei ole eikä halua olla kiinnostunut esim. yhteiskunnallisista asioista tavallaan pakotetaan moiseen (jos nyt ei ihan pakoteta, niin syyllistetään kuitenkin.) Ehkä hänen pitäisi antaa olla rauhassa.

    ...mutta tätä seuraa välittömästi jatkoajatus "...olla rauhassa, ettei ole tekemässä tyhmiä valintoja". Mikä on aika, tuota, arroganttia minulta.

    Tulen luultavasti pohtimaan tätä koko loppuvuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään enää niin tiedä, sitten kun juteltiin aiheesta. Kirjoitin tämän ennen kuin puhuttiin, mutta en sitten ruvennut enää korjaamaan muiden ajatuksia sekaan.

      Ja olen ihan yhtä varma kuin sinä, että Margaret Atwood on oikeassa, koska hän on Margaret Atwood, eikä voi koskaan olla väärässä.

      Poista