keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

The Secret Life of Walter Mitty

Ben Stiller, 2013

Tiedättekö joskus, kun on ihan liian suuret odotukset elokuvalle ja sitten pettyy ihan kauheasti. Tai ihan mille tahansa asialle, jos niikseen tulee, vaikka voileivälle. Minulla oli jostain syystä semmoinen käsitys, että tämä Walter Mitty -elokuva on ollut oscarehdokkaana kuudessatoista kategoriassa, joista voitti neljätoista, ja että tämä on siitä huolimatta oikein erinomainen. Ja sitten minä katsottuani tämän elokuvan vähän guuglasin ja huomasin, että mittään ole ollut minään ehdokkaana eikä erityisemmin ole ollut edes pidetty. Tämän vuoksi olenkin varsin häkeltynyt siitä, miten paljon minä tästä elokuvasta pidin.

Koska minä pidin tästä elokuvasta hyvin paljon.

Elokuva kertoo harmaasta epäeläjästä Walter Mittystä, joka on töissä Life-lehden valokuvanegatiiviarkistossa. Hän on salaisesti rakastunut työtoveriinsa, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Lifessä tehdään suurta mullistusta paperilehden siirtyessä kokonaan nettiin ja tässä hötäkässä ovat kaikkien työpaikat vaarassa ja mitä tärkein negatiivi katoaa Mittyltä. Ja sitten Mitty huuhtoutuu hillittömiin seikkailuihin.

Elokuva on sellaisen hyvänmielen ja muun vastaavan positiivisen ja myönteisen asialla. Minusta sellaista asiaa ei voi jakaa liikaa. Lisäksi elokuva oli tosi hyvännäköinen, hienoja maisemia, hyviä näyttelijöitä, juoni kiemursi ehkä pari kiemuraa liikaa, mutta mitä väliä, jos ollaan hyvän puolella.

Elokuva sai varauksettoman hyväksyntäni kohtauksessa, jossa Mittyn salaisesti rakastama nainen soitti kitaraa ja lauloi Space Odditya. Kyseinen kappale on Roscoen karaokebravuuri, ja aina kun kuulen sen, lasken kaikki aseeni. Vähän samoin, kuin heti kun missä tahansa kirjassa/elokuvassa/maitopurkissa siteerataan/kuunnellaan/mainitaan The Smiths, annan kaiken anteeksi. Meinasin itsekin laittaa oman kirjani motoksi siteerauksen The Smithsiltä, mutta sitten kuulin, että se ei ole ehkä kaikkien muiden ihmisten mielestä yhtä varauksettoman siistiä. Vaikka se on! Kaikki muut ihmiset eivät ymmärrä! Tässä elokuvassa ei kylläkään siteerattu The Smithsiä. Se olisikin ollut vähän liian täydellistä.

3 kommenttia:

  1. Mulla ei ollut tälle oikein mitään odotuksia - jotenkin ärsyttää kaikki "Life of… jonkunmiehennimitähän"-elokuvat, ja aika usein myös Ben Stiller (josta tykkään Zoolanderina, mutta tämä konsepti tuntui tosi ankealta). Ja täähän oli tosiaan hyvä! Positiivinen yllätys, positiivinen elokuva, yllätti takavasemmalta! Maisemat etenkin, meinasin heti varata matkan Islantiin ja Sean Pennkin on kauhean kiva. Ja romanssikin jotenkin tosi suloinen. Feel good-leffa parhaimmillaan!

    VastaaPoista
  2. Mun on täytynyt perustaa "Katso tämä" -päiväkirja "Lue tämä" -päiväkirjan lisäksi, näitä sun leffa-arvosteluja on tosi kiva lukea! Kiitos :)

    -Anna

    VastaaPoista