maanantai 16. kesäkuuta 2014

Inside Llewyn Davis

Ethan Coen, Joel Coen, 2013

No niin. Minä rakastin tätä elokuvaa. Ei kai sitä mitenkään muutenkaan voi sanoa, näin se on. Olen rakastanut enemmän tai vähemmän kaikkiä näkemiäni Coen-elokuvia (yksi taitaa olla näkemättä, joten en voi väittää, että kaikkia olisin rakastanut), mutta tätä rakastin ehdottomasti enemmän. Ehkä eniten jopa. Pitää vielä miettiä.

Llewyn Davis on vähän epäonnistunut, koditon folk-muusikko, joka asustelee kavereittensa nurkissa ja roudaa kainalossaan vahingossa lainaamaansa kissaa. Llewyn on ärsyttävän itsekeskeinen ja melko mäntti, mutta samalla jotenkin kovin herttainen. Hänellä on isoja ongelmia henkilökohtaisessa elämässään kissasta ystävyyssuhteisiin ja vanhaan isään.

Coenithan ovat ihan nerokkaita, se on yleinen totuus eikä minun sitä tässä kannata alkaa sen enempää avata. Näin se nyt vaan on. En oikein tiedä millainen on tavanomainen Coen-elokuva, kun he voivat tehdä ihan mitä vaan ja olla silti parhaita, eikä tätä voi oikein verrata mihinkään muuhun heidän työhönsä. Inside Llewyn Davis on musiikkielokuva, ja sellaisena ihan mieletön.

Eka kertaa öö ikinä tuli sellainen olo, että haluan tämän elokuvan soud trackin HETI. No, vielä en ole sitä hommannut, mutta enköhän pian. Ostohuumaa odotellessa kuuntelen youtubesta esimerkiksi tätä. Lisäksi on huomautettava, että oli ihan mahtavaa, että biisien sanoitukset oli suomennettu. Elokuvan on suomentanut Marko Pyhähuhta, ja haluaisin häntä kovasti kiittää. Olen havainnut, että hänen nimensä on viime aikoina ollut usean katsomani leffan perässä, joskin olen ehkä kiinnittänyt asiaan huomiota osittain siksi, että hän on tuttuni, mutta eittämättä myös siksi, että tämäkin leffa oli käännetty ihan todella hyvin.

Ja nyt kun olen vähän miettinyt, olen valmis toteamaan, että tämä oli mielestäni paras Coenin veljesten elokuva. Kyllä, se on paljon sanottu. Mutta minusta näin on.

1 kommentti: