torstai 5. kesäkuuta 2014

Happy family

David Safier: Happy family
Suom. Sanna Van Leeuwen
Bazar, 2012

Pari viikkoa sitten oli Siivouspäivä, jolloin koko kaupunki muuttui kirppikseksi. Päätin, ettemme tarvitse mitään ja yritin kulkea sokkona koko höskän läpi. Pääsin oman talon nurkalle ennen kuin ostin neljä kirjaa ja yhden vanhan Arabian keittolautasen, jossa oli herttainen kuva. Ostin Chad Harbachin Pelin henki, Plöängille Tarinan liehupartaisesta pikku sedästä ja yhden semmoisen kamalan, halvan kuvakirjan, jossa on valokuvia autoista ja kirkuvat värit. Ja sitten vielä tämän. Se oli hyvä ja tehokas Siivouspäivä!

Jostain syystä teki mieli heti lukea tämä Happy family. En oikein tiedä miksi. Välillä on kiva lukea tösäyttää jotain ihan suunnittelematta. Kirja kertoo Wünschmannien perheestä, melko tavallisista saksalaisista. Äiti Emma on huonosti menestyvä kirjakauppias, isä Frank tekee liikaa töitä ja on aivan uupunut, tytär Fee on jäämässä luokalleen ja muutenkin moniongelmainen, poika Max on yliujo koulukiusattu neropatti. He ovat kaikkinensa melko onnettomia. Sitten Emma päättää pelastaa kirjakauppansa pukemalla koko perheensä hirviöasuihin ja raahaa heidät Stephanie Meyerin kirjanjulkistamistilaisuuteen. Kotimatkalla Emma saa hirmuisen tantrumin, jonka mustalaiseukko Baba Jaga kuulee. Hän kiroaa Wünschmannit ja he muuttuvat pukujaan vastaaviksi hirviöiksi.

Ehtivätkö vampyyri, ihmissusi, muumio ja Frankensteinin hirviö kumota kirouksen? Baba Jaga elää enää kolme päivää ja on ilmiintynyt jonnekin Transilvaniaan. Kiirettä pitää.

On sanottava, ettei tältä Safierilta ainakaan mielikuvitusta puutu. Kirja oli hengästyttävä nokkeluus-kohellus-puhellus, jossa joka välissä vedettiin vitsi taskusta ja aina se ei ollut kovin hyvä. Toisaalta välillä naurattikin kyllä. Juoni kieputti sen verran tiukkaa kierrosta, ettei se ihan kauheasti haitannut, vaikka kaikenmoinen vakavuus ja pelottavuus puuttuivatkin, joita tähän olisi ehkä voinut helpostikin lisätä. Aika kepoinen kirja, paljon hirviöitä, paljon toimintaa, ei kovin paljon sanomaa. Puolivälissä toivoin, että tämä olisi sellainen kirja, jossa kaikki menisikin ihan nurin perin, ja kaikki oikeastaan huomaisivatkin olevansa hyvin onnellisia hirviöinä ja erossa toisistaan, mutta eihän se oikein taida kuulua kirjallisuuteen semmoinen. Toivoisin kyllä että kuuluisi.

Vähän myös ärsytti, että en oikein usko kenenkään äidin, edes vampyyrin, lähtevän mieluummin Draculan kanssa pihalle, kun oma perhe makaa tajuttomana maassa saatuaan iskun päähänsä. Enkä usko, että kukaan äiti lähtisi sen saman Draculan matkaan ja jättäisi ihmissusipoikansa Egyptiin. Ymmärrän, että jätti miehensä ja lähes aikuisen tyttärensä, mutta en ymmärrä, että jätti lapsen. Äiti vaikutti epäuskottavalta. Hirviöt uskon, muumiot uskon, kaiken uskon, mutta en epäuskottavaa äitiä.

Ja viimeinen valitus: Miksi tällä kirjalla on englanninkielinen nimi? En tykkää.

Mutta noin muuten, ihan kelpo viihdehömpötys. Viihdyin. Se riittää. Lukisin varmaan lisääkin Safieria jos sattuisin siihen kompastumaan seuraavana Siivouspäivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti