torstai 22. toukokuuta 2014

Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta
Tammi, 2013

Ostin tämän kirjan itselleni joululahjaksi, mutta sille meinasi käydä kuten niin usein kirjoilleni, varsinkin paksuille tai muuten hankalan kokoisille, että unohtuvat hyllyyn kun luen kirjastosta lainattuja ohuita pikkukirjoja. Nyt kuitenkin tein semmoisen tempun, että nostin pienen pinon kirjoja erilleen ja päätin lukea ne järjestyksessä. Nyt on enää yksi kirja tämän jälkeen pinossa. Toisaalta hommaan houkutti myös ystäväni E:n suositus, että on ihana kirja ja nopealukuinen, ja toisaalta se, että kuulin kirjan antavan syvyyttä Ateneumin Tove Jansson -näyttelylle, jonka toivon vielä pääseväni katsomaan rauhassa.

Toteuttaakseni palautteenannon hampurilaismallia, haluaisin alkuun haluaisin sanoa, että pidin tästä kirjasta ihan hurjan paljon.

Silti oli muutamia asioita, jotka kaihersivat koko lukukokemuksen ajan.
- Oli ärsyttävää, että Karjalainen kuvaili ja analysoi monisanaisesti teoksia, joista ei ollut kuvaa nähtävissä. Muutaman taulun sitten guuglailinkin. Tavallaan ymmärrän, että on hyvä kertoa laveasti teoksista joista ei ole kuvaa, mutta eikö sen kuvan sitten olisi voinut laittaa, jos teoksesta kerran oli asiaa. Ehkä niihin ei saatu oikeuksia tai jotain. Varmaan tähän oli joku hyvä syy.
- Toven läheisistä olisin halunnut nähdä enemmänkin valokuvia. Jouduin guuglaamaan Vivica Bandlerin, Atos Wirtasen, Tapio Tapiovaaran ja Sam Vannin. Ainakin osasta oli jonkinlainen kuva, mutta varsinkin Atos Wirtasen kuva oli niin epäselvä, että halusin nähdä hänet selvemmin. Olisin halunnut nähdä myös lisää kuvia Toven perheestä ja oikeastaan ihan kaikesta. Pidän kuvista!
- Ymmärsin kirjoittajan idean kirjoittaa asia kerrallaan, sen sijaan, että olisi kirjoittanut täysin aikajärjestyksessä. Olisin kaivannut sekaan enemmän vuosilukuja, jolloin olisi tiennyt, missä hetkessä milloinkin oltiin menossa. Nämähän olisi varmaan löytänyt menemällä lähdeviitteisiin, mutta en tietenkään jaksanut, ja minusta asian olisi voinut tehdä lukijalle helpommaksi.
- Kirjojen liittäminen niin voimakkaasti suoraan kirjailijan elämään tuntui itselleni melko vieraalta, mutta ehkä Tove Jansson on todella käyttänyt näin voimalla omaa elämäänsä aineistona. Varmaan onkin. Olen varmaan vain ollut liian korvat höröllään silloin, kun opetettiin, ettei kirjailijan elämää saa sekoittaa hänen kirjoihinsa. Tai sitten voi olla niin, että luin tätä vähän liikaa kirjallisuustieteen kautta, kun olisi pitänyt ottaa taidehistorialasit päähän.

Sitten haluaisin vielä sanoa, että näistä huomautuksista huolimatta pidin tästä kirjasta älyttömästi, suorastaan ahmin sen. Se oli hyvin kirjoitettu, kaunis ja kiintoisa. Vähän painava, joten en voinut lukea sitä sängyssä, mutta niinhän ne taidekirjat pakkaavat olemaan. Ja niin kuuluukin olla. Tämä ei ollut siis kritiikkiä, vain huomio. En halua rumia, pieniä, huonopaperisia taidekirjoja!

Meilläpä on muutens kotikotona yksi Tove Janssonin maalaus. Se on aina ollut suuri aarre. Mutta ei siitä sen enempää, tuli vaan mieleen.

Ystäväni E oli oikeassa, kirja oli ihana ja nopealukuinen. Tykkään taiteilijaelämänkerroista kovasti, niissä on kuvia ja taiteilijoilla on monesti hyvin kiinnostava elämä. Jotenkin kuvittelin lukeneeni montakin, mutta en nyt muista kuin että Frida Kahlo on kiinnostava henkilö ja että Akseli Gallen-Kallelan elämänkerta oli todella hyvä. Muistaakseni minun piti etsiä siitä joku pikkutieto johonkin taidehistorian esseeseen, mutta lukea posautinkin koko kirjan, kun oli niin hyytävän jännä tyyppi. Hyllyssä odottelee Kalervo Palsan päiväkirja, jolla ajattelin jatkaa Toven (läheinen ystäväni) jälkeen taiteilijoiden elämiin tutustumista. Toisaalta kiinnostaisi lukea lisääkin Tovesta, hän vaikuttaa niin upealta tyypiltä ja jäi tunne, että nyt vasta vähän koputeltiin kepillä rantajäätä. Tosin taidan seuraavaksi lukaista Kuvanveistäjän tyttären tai Kesäkirjan. Lisäksi minulla on valtava muumisarjakuva-aukko sivistyksessä, jonka ajattelin myös paikata mahdollisimman pian.

Koska kirjasta jäi ennen kaikkea palo tutustua Tove Janssonin taiteeseen. Hän vaikuuttaa olleen niin uskomaton tyyppi, että tuli oikein jano lukea koko tuotanto ja mennä ällistelemään Ateneumiin tuntikausiksi. Tämän kirjan perusteella jäin erityisesti ihailemaan hänen kykyään antaa anteeksi ja pysyä ystävänä. Niin rohkea nainen, niin vapaa, niin hieno, niin hauska, niin lämmin, niin tinkimätön, niin upea. Ollapa enemmän kuin hän. Toisaalta jäin miettimään naisen asemaa. Miten erilaisissa oloissa vielä muutama sukupolvi sitten elettiin, miten rajatut mahdollisuudet naisilla oli. Käytännössä oli valittava ura tai perhe. Olen iloinen, että Tove ajautui valitsemaan kuten valitsi ja nyt meillä kaikilla on ilo nauttia hänen uransa hedelmistä. Enkä usko, että Tovekaan suri valintaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti