maanantai 26. toukokuuta 2014

Kosteikkoja

Charlotte Roche: Kosteikkoja
(Feuchtgebiete, 2008)
Basam Books, 2009
Suom. Jenni Rautio

Nyt oli ällö.

Näin trailerin elokuvasta Wetlands - Kosteikkoja ja se vaikutti kiinnostavalta. Vähän oudolta, mutta kiinnostavalta. Luin arvostelun, linkkaisin, mutta en ole enää varma mikä arvostelu se olikaan, mutta kiinnostuin enemmän. Koska tuntui hankalalta päästä leffaan, lainasin tietenkin kirjan.

Alussa olin ihan mielissäni. "Minä en juuri hygieniasta perusta", sanoo kirjan päähenkilö Helen. Vaikka tätä ennen hän on pitkällisesti selostanut peräpukamistaan, ajattelin silti, että tässäpä raikas hahmo. Minustakin tämä nykyinen hygieniahömpötys on mennyt liian pitkälle. Sittemmin ilmeni, että puhumme Helenin kanssa kuitenkin hieman eri asioista.

18-vuotias Helen on joutunut sairaalaan leikattuaan vahingossa peräaukkoonsa tulehtuneen haavan. Sairaalassa hän avautuu traumastaan avioerolapsena, omituisesta äidistään, huumekokeiluistaan, seksikokemuksistaan, jotka eivät ole mitään ihan perusmatskua, ja ennen kaikkea käsityksestään hygieniasta. Hän haluaa levittää bakteerejaan joka paikkaan. Kaikki eritteet hän työntää suuhunsa, ei ole pessyt ripsivärejään vuosikausiin, kaikkea pitää sorkkia, makustella, levittää ja äklöstellä. Vähän vaikea on tietää, mikä on hallusinaatiota ja mikä totta. Helen ei ole kovin vakaa.

Puolivälissä mietin, että miksi hitossa minä luen tämmöistä kirjaa jota ei voi edes lukea molemmilla silmillä yhtä aikaa. Minusta on jotenkin helpompaa lukea ällöä tai pelottavaa tekstiä vain yhdellä silmällä, mahdollisesti sormien takaa kurkkien, ja ehdottomasti irvistäen. Hävetti lukea bussissa ja metrossa. Mutta joku tässä kumminkin oli, koska luin tämän aika nopeasti. Taisin kaikesta huolimatta pitää Helenistä. Jos hän ei vain olisi ollut niin ällöttävä! Jos hän olisi eritteidensä sijaan kertonut enemmän äidistään, isästään, ystävistään, ihan mistä tahansa. Miksi vanhemmat erosivat? Mitä oikein tapahtui?

Tästä tuli ällöttävyyden tasossa mieleen Jelinekin Pianonsoittaja, mutta samalla Kosteikkoja on hilpeähkön nuorisokirjamainen. Nyt kun olen kahlannut Kosteikkojen kaikki eritteiden täyteiset sivut, tekee mieli kuitenkin jostain oudosta syystä suositella tätä. Jollekin. Joka vaikka tykkää ällöstä. En usko että on montaakaan eritettä, jota ei tässä suuhun laitettaisi. Että jos semmoinen kiinnostaa niin sitten.

Vähän äklöpöklöistä on myös, että huomasin etusivulla kirjaston merkinnän: Kirja kastunut 5/2011. Juuri tämän kirjan kohdalla en olisi halunnut tietää.

4 kommenttia:

  1. "Vähän äklöpöklöistä on myös, että huomasin etusivulla kirjaston merkinnän: Kirja kastunut 5/2011. Juuri tämän kirjan kohdalla en olisi halunnut tietää."

    Kiitos. Juuri tämän päivän kohdalla tarvitsin sitä naurua, jonka tämä irrotti.

    VastaaPoista
  2. Tää äklöpöklö on jääny sen verran kummitelemaan mieleen että tein tästä varauksen Helmetiin. Eli tavallaan sait suositeltua tätä miulle kun kuvailit pihalla noita peräsuolijuttuja. Kiitos, tavallaan. No hitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mahtavaa, toivottavasti kirja kertoo yhtä kiinnostavasti peräaukoista kuin ilmeisesti minä hiekkalaatikolla!

      Poista