keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Aika loppuu, en ehkä kestä

Tämä viikko on ihan kauhea.

Ensinnäkin siksi, että olen ollut jo viime viikosta jäytävässä taudissa, joka on ehkä flunssa ja ehkä hinkuyskä, ehkä jotain muuta, mutta lähinnä kutsuisin häntä vitun (anteeksi, mutta sellainen se nyt vaan on!) ärsyttäväksi.

Toiseksikin siksi, että nyt Plöängkin näyttäisi saavan jonkun taudin, joka oireilee itkuisuutena ja valituksena korvakivusta. Onko tämä nyt ensimmäinen korvatulehdus? Jos on, toivon, että sellainen, joka paranee itsekseen. Jos ei huomiseen mennessä parane, konsultoimme lääkäriä.

Bataattikeitto soppiksessa

Mutta ennen kaikkea, eli kolmanneksikin, siksi, että tässä eletään lopun aikoja. En tiedä olenko koskaan kertonut miten arkemme pyörii? No se pyörii sillä tavalla, että minä hoidan Plöängiä kotona maantaista torstaihin puolille päivin, sitten Roscoe hoitaa lopputorstain ja perjantain. Ja viikonloppuisin pidämme häntä ulkona laitumella. Kuitenkin, syksyllä Plöäng täyttää kolme ja menee päiväkotiin, varhaislapsuuden auvoisat äitikeskeiset päivät loppuvat ja alkaa laitostuminen. No ehkä ei, mutta siltä minusta tuntuu.

Viime viikolla oli viimeinen yhteinen taaperojumppa, tällä viikolla viimeinen muskari, perhekahvilakin vetelee viimeisiään, soppakuppila sentään onneksi vielä jatkuu muutaman viikon. Tulen ikävöimään ihan kauheasti kaikkia näitä äiti-lapsi-menoja ja äiti-lapsi-ystäviä. Olen vähän, ja vähällä tarkoitan tässä että ihan älyttömän, haikaileva, kiintyvä ja nostalginen ihminen. En kestä muutosta kovinkaan hyvin.

Mietin jo ihan vakavissani, että josko pitäisi Plöängin kotona joka toinen tiistai ja menisimme aina perhekahvilaan, mutta toisaalta siellä on ensi syksynä taas ihan eri porukka. Suurin osa näistä ihanista on lähtenyt kuka minnekin. Kaikki loppuu nyt väistämättä, halusin tai en.

Tavallaan odotan kauheasti syksyä ja aikuiselämää. Samalla pelkään sitä vielä kauheammin. Tuntuu ihan hirveältä laittaa Plöäng päiväkotiin, vaikka tiedänkin, että kyseinen päiväkoti on mitä parhain, että suurin osa lapsista käy päiväkodissa ja kehittyy ihan normaalisti, että monin tavoin päiväkoti on varmasti hyväksi meille kaikille. Mutta kun olen nyt tässä vaiheessa 2,5 vuotta valvonut Plöängin jokaista temppua, on ihan hullu ajatus, että jatkossa 3-5 päivää viikossa joku toinen valvoo. En minä. Tiedän kyllä, että olen ihan typerä ja lapsellinen, ja puolen vuoden kuluttua toivottavasti nauran näille pöljille ajatuksilleni, mutta tuntuu vain niin surheelliselta, että nyt, ihan kohta, tämä aika on ohi, eikä se tule enää ikinä takaisin. Kuten ei mikään muukaan aika. Mutta moni muu aika ei ole ollut näin kiva! Tämä on ollut parasta aikaa!

Tässä on muutenkin kaikenlaista, tällä viikolla isäni muutti ja menetin lapsuudenkotini. Sainpa kuulostamaan tämänkin dramaattiselta. Asia ei kuitenkaan niin traaginen ole, vaan tilalle muuttaa siskoni perheineen, joten en minä sitä edes varsinaisesti menetä, saan varmaankin käydä siellä jatkossakin niin usein kuin haluan jos vain käyttäydyn edes suunnilleen asiallisesti, tai no, saan minä varmaan käyttäytyä melko asiattomastikin ennen kuin joutuisin pihalle, mutta varmaan tämäkin jossain määrin lisää surkuni määrää. Liian paljon muutosta lyhyen ajan sisällä.

Noh. Nyt niistän nenäni ja menen ripustamaan pyykkejä. Ei enää ole vaippoja niissä pyykeissä. Niisk. Niin iso lapsi. Niisk. Niisk. Niisk.

12 kommenttia:

  1. Mä olin ihan samanlainen, kun meidän 3v aloitti viime syksynä päiväkotiuransa kolmella päivällä viikossa. Sanoisin, että et ole yhtään typerä etkä lapsellinen. Hienoa se vaan on, että olet ollut kotona näin pitkään ja myös tykännyt siitä. Ja senkin sanon, että uuteen tottuu yllättävän nopeasti. Jos lapsi nauttii pk:sta, kuten meillä onnekkaasti on käynyt, on itselläkin vaan hyvä fiilis kaikesta (sen jälkeen, kun ne yksinäiset itkut on ensin saanut rauhassa itkeä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanoinkin päiväkodin tutustumiskäynnillä, että oletettavasti minä olen ainoa, jolla on pienintäkään ongelmaa päiväkodin aloittamisessa. No, sen näkee sitten syksyllä!

      Poista
  2. Meidän lapset on menneet hoitoon huomattavasti nuorempana, mutta tunnistan kyllä tunteen tosi hyvin (joskin epäilen, että tunne vaan vahvistuu sen myötä mitä pidempään kotona on hengattu). Että miten voi olla, että lapsella on joku elämä josta minä en tiedä mitään.

    Eli saahan sitä surkutella, tuo on todella iso muutos. Ja tietenkin kaikki menee hyvin. Eivät ne sulje toisiaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ja ehtiihän tässä onneksi totutella vielä koko pitkän kesän. Huomaan jo pompsahtaneeni ulos pahimmista harrastustenloppumismurheista, kun tajusin, että kesällähän on puistoruokailu johon voin kiintyä, ja lisäksi nyt tuntuu ihan tosi kivalle, ettei aamulla tarvitse kiirehtiä muskariin vaan voi esimerkiksi juoda kahvin rauhassa.

      Poista
  3. Voih, isoja muutoksia! Suosittelen lämpimästi osittaista hoitovapaata, mikäli sellainen järjestyy. Meidän lapsukaisten päiväkotiarjessa sillä on iso merkitys. Syksyllä 5 vuotta täyttävä esikoinen on aina tosi järkyttynyt, jos on 5 pvä/vkossa päiväkotia. "Hei ihan epistä, että on vaan kahden päivän viikonloppu!" Tell me about it...

    Tsemppiä haikeaan siirtymävaiheeseen. Hyvin se lopulta menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän neuvotella mahdollisimman lyhyen työviikon, mutta kuulemma tämä kaksipäiväinen on nyt aika lailla nähty :) Eikä se rahallisestikaan oikein järkevää ole enää lapsen täytettyä kolme. Toivoisin nelipäiväistä, saa nähdä mitä työnantaja sanoo.

      Poista
  4. Voi Plöäng ja sinä. Vitsi kun ne kasvaa noi lapset. Jotenkin hoitoon meneminen on minulle sellainen yksi askel itsenäistymiseen, eli irrottautumiseen minusta! Tuohan se eri fiiliksiä. Toisaalta vapautta itselle, toisaalta ihan kamalaa ikävää. Minulla on syksyllä se töihin lähtö kotihoitovuosien jälkeen ja... No samoja fiiliksiä vaikka vähän eri tilanne onkin. Iso hali Siina :), kyllä se siitä taas arjeksi muuttuu :))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kyllä se alkaa jo helpottaa, romahdan sitten uudestaan syksyllä! Oliko teillä niin, että lapset ei mene vielä hoitoon, sinä vain töihin? Vai miten se oli? Vaikka iso muutoshan sekin on, vähän vain käänteinen meihin verrattuna.

      Poista
  5. Meillähän on ollut hyvin samanlainen tilanne työn ja hoitojen suhteen, tosin meillä sen pari päivää viikossa lasta on hoitanut Kaalin sijaan mun äitini ja nyt poika on käynyt puistotädillä aamupäivisin ja meillä on vauva. Mutta siis viime vuoden loppuun mentiin tosi samoissa. Puistotädistä mä en ottanut kauheaa stressiä, kun poika on ollut siellä tunnin-pari. Koska satuttiin kuitenkin saamaan päivähoitopaikka lähipäiväkodista, jossa on vain kolme ryhmää, ja mä saatan kuolla vaativan lapsen ja vauvan kanssa, esikoinen menee ensi syksynä päiväkotiin aamupäivähoitoon. Itkin asiaa yhden illan ja koin olevani maailman huonoin äiti, vaikka poika tulee olemaan mun ja veljensä kanssa kotona klo 12 alkaen. Muttakun. Niin. Ymmärrän. Tsemmppiä ja jaxuhali.

    Ps. Mä rakastan tota salasanatunnistusta! "Todista ettet ole robotti." Just sopiva haaste mulle tällä hetkellä. Hih!

    T. H.K-M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuolen sisäiseen nauruun tuon Kaalin kanssa!!!

      En mäkään oikein tiedä mitä tässä stressaan, kun Plöäng on tosi reipas ja innokas, eikä tästä varmasti koidu mitään ongelmia. Mutta sellaista se nyt vain on. Tunteellinen mikä tunteellinen.

      Poista
  6. Kuule hyvin kaikki varmasti suttaantuu. Toki meitä äitejä ja lapsiakin on niin moneen junaan, mutta mulle taas oli huojentavaa palata työelämään, vaikka pienempi on vasta juur kohta vuoden. On vaan niin ihanaa tehdä taas työtä, josta kovasti pitää ja olen hyvinvoivempi äitikin.

    Meillä on sillä tavalla ihanan pehmeä lasku tähän uuteen tilanteeseen, että isovanhemmat hoitsuaa vuoroissa nyt kesään asti ne päivät, joita ei J:n kanssa pystytä hoitamaan "vuoronvaihdolla". Ja mä saan tehdä lyhennettyä päivää.

    Sellainen suuri huoli pienen pärjäämisestä on vielä poissa, vaikka toki askarruttaa, että ottaako ihmistaimi esim ensi askeleensa niin, etten ole näkemässä. Mutta kyllä tästä selvitään, niin kuin kaikesta muustakin! Enkä usko, että lapset kasvaa kovin kieroonkaan, kun päiväkoti on niin ihana ja tädit ja kaikki niiden puuhat siellä.

    Mutta olen valmistautunut vastaamaan tästä sitten lapsille, kun aikuisina penäävät terapiaan mentyään multa miksi ne on laitettu päiväkotiin niin pieninä.

    Nauttikaa kesästä, syksyyn on onneksi vielä aikaa!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään olis jaksanut olla kolmea vuotta kotona, ellen olis saanut olla kahta päivää viikossa töissä. Tai olisin, mutta olisin ollut äärettömän paljon ankeampi äiti. Meillä on ollut tosi hyvä onni, että ollaan saatu asiat järjestymään niin, että voidaan molemmat sekä olla töissä että hoitaa lapsi kotona.

      Mä varmaan joudun sitten vastaamaan siitä, että Plöäng on ihan jälkeenjäänyt askartelullisesti, kun ei ole saanut varhaislapsuudessaan askarrella riittävästi vaan on joutunut vain äidin kanssa möngertämään ja kirjoja lukemaan kaikki päivät. Tai isän.

      Poista