keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Aarteemme kallis

Linn Ullmann: Aarteemme kallis
(Det dyrebare, 2011)
WSOY, 2012
Suom. Tarja Teva

Pitkään oli niin, että luetellessani lempikirjailijoitani, Linn Ullmann oli kärkipäässä. Olen lukenut kaikki hänen kirjansa, esikoisromaanin Ennen unta useampaan kertaan. Hänen teoksissaan on ainutlaatuinen tunnelma, niin salaperäinen, unenomainen. Sitten jossain vaiheessa tajusin, etten oikein muista hänen kirjoistaan mitään. En muista edes mistä Ennen unta kertoo, vaikka olen lukenut sen kaksi tai kolme kertaa. Siunattu lapsi -nimisestä teoksesta muistan sentään jotain, siinä oli kuolemaa tekevä isä ja tyttäret, jotka matkustivat hänen luokseen. Mutta siitä kirjasta en muistaakseni edes pitänyt läheskään niin paljon kuin muista, varmaankin koska siitä puhuttiin silloin avainteoksena, ja tuli vähän tirkisteleväinen olo. (Tässä vaiheessa pitää varmaan mainita se, mitä Linn Ullmannista aina pitää mainita, että hän on Ingmar Bergmanin ja Liv Ullmannin tytär.)

Sitten toissa vuonna ilmestyi Aarteemme kallis ja tajusin, etten oikeastaan halua lukea sitä. Olin yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi lukijaksi, joka ei jaksa mitään salamyhkäistä ja uneliasta jahnailua ja verhojen raosta kurkistelua puutarhaan. En tiedä mitä tapahtui. Tai no tiedänpäs, sain lapsen ja muutuin kärsimättömämmäksi lukijaksi. Toivon, ettei tämä ole pysyvä asiain tila, haluaisin vielä osata nauttia viipyilevistä, pitkistä romaaneista.

Ja ihan hyvältä näyttää. Lukupiirimme valitsi Aarteemme kalliin luettavakseen ja olin aluksi vähän, että voihan paska, mutta nyt olen, että kiitos kiitos kiitos rakas lukupiirini, koska tämä kirja oli todella aarre kallis, ihan todella ihana, hieno, mieletön kirja. Ihanaa, että olet vieläkin lempikirjailijani, Linn Ullmann. Ja lisäksi olet niin kauniskin, että jos olisin yhtään kateuteen taipuvainen, olisin ihan vihreä aina kun silmään kirjan lievettä.

Täytyy vielä myös huomauttaa, että nihkeilin kirjan kanssa isolta osin takakansitekstin takia ja haluaisin kertoa, että se kuvaa tätä teosta kaikin puolin erinomaisen surkeasti. Että jos sinäkin olet jättänyt tämän lukematta, koska kuulostaa pöljältä, niin se pelkästään kuulostaa, ei ole. Yhtään!

Aarteemme kallis on hyvin monimutkainen tarina, mutta ei millään muotoa vaikea. Se on tavallaan jännäri, koska se kertoo Mille-nimisen tytön katoamisesta ja kaikesta sen ympärillä. Mille on tullut yhdeksi kesäksi lastenhoitajaksi Jonin ja Sirin perheeseen. Hänen tehtävänsä on vahtia pientä Liviä, mutta myös vanhempaa Almaa, joka on kummallinen, synkkä pikkutyttö. He asuvat kesän Sirin äidin, Jennyn, huvilalla. Siri on kiireinen keittiömestari, Jon on epätoivoinen rentusteleva kirjailija, jonka menestystrilogian kolmas osa on jämähtänyt jo vuosiksi paikoilleen. Siri on päättänyt järjestää äidilleen Jennylle 75-vuotisjuhlat. Jenny ei voi sietää ajatusta ja ryhtyy ryyppäämään parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Juhlien aikana Mille katoaa.

Välillä vähän harmitti hyppiminen aikatasoissa. Ollaanko nyt ennen vai jälkeen katoamisen, lapsuudessa, aikuisuudessa, missä ihmeessä. Mutta toisaalta juuri hypellen sommitellut aikatasot olivat iso osa kirjan hienoutta. Vaikken varsinaisesti muista juurikaan Ullmannin muusta tuotannosta, olen aika varma, että Aarteemme kallis oli juonivetoisempi, mutta muuten tunnelma ja taianomainen kirjoitustaito olivat aivan ennallaan. Tästä lienee aihetta kiittää myös kaikki Ullmannin kirjat suomentanutta Tarja Tevaa. On myönnettävä, että nihkeästä suhtautumisestani huolimatta tästä muodostui suosikkini Ullmannin tuotannosta. Nyt vähän harmittaa, että lainasin sen kirjastosta enkä ostanut itselleni, kun kaikki muutkin Ullmannit tuolla hyllyssä salaperäisesti myhäilevät. Täytyy pitää silmät auki, josko tämä jostain kokoelmaani pötkähtäisi. Tykkään nykyään keräillä kirjoja niin, että ne tulevat kohdalle jos tulevat. Usein tulevat.

5 kommenttia:

  1. Minä olen aina arvostanut Linn Ullmannissa etenkin hänen erityisen hienoa etunimeään. Meinaatko, että joku kirjakin kannattaisi lukea?

    (Ihanaa, että joku muukaan ei aina muista lukemistaan teoksista.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Etunimi onkin varsin kaunis! En ole ihan varma onko tämä välttämättä sinun heiniäsi, mutta toisaalta kyllä hyvä kirja on aina hyvä kirja. Että jos päädyt Ullmanniin, tuskin ihan hirveästi petyt. Lohikäärmeitä ei ole, sen voin paljastaa varmuuden vuoksi jo nyt.

      Poista
  2. Minä pidin tästä kirjasta niin paljon, että Aarteemme kallis oli neljänneksi paras 109 luetun kirjan joukosta vuonna 2012. Ullman yllätti minut täysin!

    Siri Hustvedt on sanonut, että 'paraskin kirja unohtuu heti kun sen kannet sulkeutuvat'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hustvedt on ehkä oikeassa. Tosin kaikki kirjat eivät unohdu, mutta se ei tunnu korreloivan mitenkään kirjan hyvyyden kanssa. Joskus muistaa hyvät, joskus huonot, joskus mitäänsanomattomat. Hyvin jännä juttu!

      Poista
  3. Linn Ullmann ei ole suosikkini, mutta olen iloinen, että luin tämän Annamin haasteeseen. Kammottava parisuhde ja saamaton mies tyhjän parinsa kanssa.

    VastaaPoista