perjantai 11. huhtikuuta 2014

Rakkautta ennen keskiyötä

Richard Linklater, 2013
(Before Midnight)

Kun tapasimme Roscoen kanssa joskus viime vuosikymmenen puolivälissä, hän asui Helsingissä ja minä Oulussa. Seuraavana päivänä hänen piti lähteä kotiin. Loogisena epäromantikkona ajattelin, että sinne meni, ei tästä mitään tule. Sitten ajattelin elokuvaa Rakkautta ennen aamua, jossa Celine ja Jesse tapaavat junassa ja viettävät Wienissä yhden vuorokauden ennen kuin jatkavat suuntiinsa. Ja sitten kun menin Roscoen luo eka kertaa kylään, vein elokuvan mukanani. No, oli miten oli, mutta samaistun kumminkin kovasti Jesseen ja Celineen.

Niin kuin todennäköisesti koko ikäluokkani. Me, omituiset höpöttäjät. Samaistuimme silloin, samaistumme nyt.

Tämä on sarjan kolmas elokuva. Heti leffan alussa tajusin, etten itse asiassa ole nähnyt toista osaa, vaikka Roscoe väitti, että olemme katsoneet sen yhdessä. Emme kyllä ole. Yksinään on katsonut. Onpa romanttista, yksinään katsoa parisuhde-elokuvaa. Epäilen, että ei ole Roscoekaan nähnyt kakkososaa, väittää vaan.

Tässä elokuvassa Jesse ja Celine ovat nelikymppisiä. He ovat lomalla Kreikassa kaksostyttöjensä kanssa, saattoivat juuri Jessen pojan lentokentälle. Ystävät ovat hommanneet heille hotellihuoneen, että he vielä ennen kotimatkaansa saavat viettää vähän kahdenkeskistä aikaa. Sitä ei ole juurikaan ollut seitsemään vuoteen. Ja ihan hitonmoiseksi tappeluksihan se menee.

Siksihän minä näitä leffoja niin rakastan, että huolimatta Jessen hullusta tukasta ja ajoittain pöljistä jutuista, samaistun edelleen ihan älyttömästi. Tai oikeastaan näen pelottavan kuvan meistä noin viiden vuoden kuluttua, koska suunnilleen sen verran edellä elämässä Jesse ja Celine ovat. Riitely oli niin todenmukaista, juuri tuollainen hiton ovien paiskoja minäkin olen. "Paitsi että sinä et lepy noin nopeasti", totesi Roscoe. No en niin. Mutta ei varmaan Celinekään oikeasti, mutta elokuvassa, jossa on aikaa vain keskiyöhön, ei oikein voi mököttää kovin montaa minuuttia.

Ja mököttäminen. Se se vasta on pöljää energiantuhlausta. Siitä pitäisi kyllä päästä eroon. Toivottavasti seuraavassa elokuvassa Jesse ja Celine ovat lopettaneet tappelun ja minä olen päässyt yli typerästä tavastani mököttää.

7 kommenttia:

  1. Mutta kannattaako tämä katsoa? Minä olen nähnyt molemmat edelliset, pidin, Wienissä yritimme löytää samaa hautausmaata turhaan, mutta sen yhden sillan löysimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ilman muuta! Jossain väitettiin, että on sarjan paras osa, mutta vähän vaikea sanoa kun en ole nähnyt keskimmäistä ja eka on niin rakas muuten.

      Poista
  2. Snif! Minäkin samaistun. Ja rakastan näitä elokuvia tavattomasti.

    Tässä elokuvassa se riitely oli kyllä jotenkin niin aitoa, että olin elokuvateatterissa ihan hajalla. Menen helposti tosielämässäkin lukkoon riitatilanteissa (varsinkin jos niitä seuraa vierestä), ja siispä menin lukkoon tätä elokuvaakin katsoessani. Ja se teki jotenkin elokuvasta erityisen hienon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että minäkin olisin ollut ihan rikki, jos olisin nähnyt tämän elokuvissa. Siellä kaikki on vielä vaikuttavampaa.

      Poista
  3. Me riitelimme tämän elokuvan katsomisen jälkeen siitä, että mieheni mielestä pari oli avioeron partaalla ongelmineen ja minun mielestäni taas oli ihanan realistisesti kuvattu parisuhteen inhimillistä puolta, josta kuitenkin rakkaus paistoi läpi. :D Ihan yhtä mielikuvituksekkaasti emme kuitenkaan sopineet, kuin nuo fiktiiviset esikuvamme. Mielestäni riitammekin oli vain osoitus siitä, että elokuva oli mahtava kuva tosielämästä, toisin kuin varsinkin romanttiset elokuvat yleensä — nimittäin elokuvassa esitetyn kaltainen riitely saisi (ja saa, jos erehdymme sitä harrastamaan) tosielämässäkin puolisoni hyvin tolaltaan, herkkä moiselle kuin on. En siis jäänyt tästä väittelemään, vaan kotirauhan nimissä myönnyin katsomaan mahdolliset tulevat osat ihan yksinäni.

    Pidän blogistasi! Olen aiemminkin lukenut, vaan en varmaan kommentoinut. Nytpä kommentoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa! Minusta he eivät olleet eroamassa, vaikka niin väittivätkin itselleen ja toisilleen, vaan nimenomaan rakastivat toisiaan ihan kauheasti ja olivat vain sellaisessa elämäntilanteessa, ettei ole tarpeeksi aikaa olla yhdessä kunnolla.

      Riitely on kauhean vaikeaa. Tai varsinkin yhteisen riitelykulttuurin oppiminen suhteessa. Että missä kulkee raja, mitä voi sanoa.

      Tykkäsin kovasti juuri elokuvan lopusta ja siitä tavasta sopia. Vähän samaistuin siihenkin. Minuun toimii aika hyvin tuollainen, että toinen antaa pakotien tilanteesta, ilman, että tarvitsee alkaa varsinaisesti sopia ja uudestaan riidellä. Lisäksi se, mitä Jesse sanoi lopussa todellisesta rakkaudesta oli minusta ihan hirveän totta.

      Kiva että kommentoit. Tulin iloiseksi.

      Poista
    2. Oli jännä! Mielenkiintoista, että kun noin ilmaisit tuon riidanratkaisutavan, että saa pakotien tilanteesta ilman varsinaista sopimisrumbaa heti kärkeensä, huomasin miten minullekin sopisi tuollainen! Ja tavallaan yritän samaa tekniikkaa puolisooni. Mutta se pentele ei suostu laskemaan leikiksi, vaan haluaa sorvata sovun kasaan ennen kuin pystyy jättämään riidan taakseen. Enpä ole aiemmin oikein tajunnutkaan, miksi koen sen raskaana.

      Totta kyllä joka sana, että yhteisen riitelykulttuurin luominen on haastavaa. Mutta myös palkitsevaa sitten, kun huomaa sen pikkuhiljaa löytyneen. Niin on meilläkin käynyt, ja lopputulos palkitsee, vaikka reitti sinne ei olekaan ihan omin vaan molempien mieltymyksistä koostettu kompromissi.

      Poista