tiistai 8. huhtikuuta 2014

Auringon ydin

Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Teos, 2013

Vaan tunsinpa taas syvää hölmöyttä äsken. Ihan sama juttu kuin edellisen lukemani Sinisalon kanssa. Silloin luulin, että kannessa on röntgenkuva jostain nivelestä, vaikka siinä olikin savukiehkura. Nyt luulin, että kannessa on taas röntgenkuva ihmisen sisälmyksistä ja joku elin, esimerkiksi aivot tai sydän, siinä hiillostuu. Mutta siinähän onkin taas sitä hiton savua ja tulinen chili! Tuntuu, että olen vähän eri aaltopituudella kuin kansien tekijät, Hannu Mänttäri ja Miika Immonen. Kaunis kansi silti, en vaan jostain syystä osaa lukea näitä kuvia. Seuraavan kirjan nähdessäni lausun itselleni vakavasti: "Siina! Ei ole röntgenkuva! On savua! Katso paremmin!"

Siinäpä sitten kaikki vähänkään moitteeseen viittaava, mitä tästä kirjasta on sanottavaa. Oli pitkästä aikaa semmoinen kirja, jota ei olisi malttanut laskea alas.

Kirjassa eletään Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa. Naissukupuoli on jalostettu oikeampaan suuntaan, eloisiksi, feminaisiksi, joiden tehtävä on olla vaalea, kaunis, hölmö ja miellyttää miehiä. Miehet ovat maskuliinisia maskoja. Kaikki huumausaineet kahvista lähtien on kielletty, jopa chili, jonka kapsaisiini aiheuttaa hillittömät olot.

Vanna on päällisin puolin eloi, mutta sisimmässään fiksu morlokki. Hän on lyöttäytynyt yksiin chilidiileri Jaren kanssa, mikä sopiikin hyvin, sillä Vanna on chiliaddikti. Jare haluaisi loikata ulkomaille, mutta Vanna ei halua lähteä ennen kuin saa tietää, mitä hänen suloiselle eloi-siskolleen Mannalle on tapahtunut.

Kirjassa oli noin viisikymmentä ideaa, joista olisi jokaisesta saanut yksinäänkin oivan kirjan. Silti niitä ei ollut liikaa, vaan kaikki toimi. Sinisalon tyyliin kuuluu koostaa kirja eri tekstityypeistä, josta tykkään kovasti. Se nopeuttaa lukemista ja on hauskaa. Sinisalo kirjoittaa kadehdittavan hyvin, yhtäaikaa vakavasti ja iloisesti. Niin vaivattomasti ja kevyesti hän pyörittää moninaisia elementtejään, niin ennakoimattomasti. Koko ajan tuntui, ettei voi yhtään tietää, minne homma on menossa, rysähtääkö koko tarina nokalleen vai selvitäänkö tästä jotenkin kuitenkin. Tämmöisestä tykkään kovasti. Että kirjoitetaan siellä kuuluisan laatikon ulkopuolella.

Väkevä suositus siis!

8 kommenttia:

  1. Ooh, sain juuri tänään matkalukemisena kirjan loppuun ja aion blogata siitä, tosin oma juttuni menee ajastusjonon vuoksi muutamalla päivällä eteenpäin. Todella hyvä kirja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärkynpä sitten sun bloggausta :) Oli todella hyvä kyllä!

      Poista
  2. Ai hemmetti, niinpäs onkin chili, mäkin oon koko ajan katsonut, että sydän.

    Hyvä että vahva suositus. Kun mua toi Eusistokraattinen tasavalta vähän jotenkin vaivasi, tälleen toistaiseksi-lukematta se vaikuttaa vähän väkisin väännetyltä. Samoin kuin Vanna ja Manna. Mutta hyvä jos ei, nyt on parempi mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuntui minusta monikin asia väkisin väännetyltä, mutta Sinisalo on niin taitava, että eipä ollutkaan yhtään. Mä pelkäsin etukäteen, että tämä on huono Orjattaresi-pastissi, mutta ihan oli erilainen, turhaan pelkäsin. Ja huomauttaisin vielä, että nopealukuinen on, ettei kauan nokka tuhise jos tähän tartut.

      Poista
  3. Mä en oikein päässyt fiiliksiin tästä kirjasta. Se tuntui turhan alleviivaavalta ja siksi vähän naiivilta. Henkilötkin olivat aika yksiulotteisia - tosin se saattaa olla eugeniikan lopputulosta :)

    Kiva kuitenkin lukea, että sinä tykkäsit. Mä oon monesti kirjamieltymyksissäni eri maata suomalaisten enemmistön kanssa. Hotakaisestakaan en tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan Hotakaista. Tai kaikkia niitä muutamaa jotka olen lukenut, se on ihan vinksahtanut kirjailija. Oikeastaan vähän ihmettelen, miten hällä on niin suuri yleisö, kun hän on usein niin absurdi.

      Ja kyllä mä tuon sun kritiikin ihan ostan. Mua se ei vain kauheasti häirinnyt. Ehkä mä halusin lähteä tämän kirjan mukaan tosi kovasti, enkä sitten vaivautunut mistään.

      Poista
  4. Minäkin kuvittelin aluksi tuijottavani sydäntä ennen kuin avasin kannet :D Tosin puolustaudun sillä, että vältin viimeiseen asti lukemasta takakantta tai muutakaan ennakkotietoa kirjasta (ketä minä yritän huijata, en vain tajunnut, että se on chili eikä mikään sydän ja piste). Upea kirja, Sinisalo tykittää siihen tahtiin, että hetken vilkuilin itsekin ympärilleni kun otin chiliä pizzan päälle. Yksi suosikkikirjailijoitani, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole tässä näköharha-asiassani yksin! Ja oli kyllä upea kirja. Mulle tässä kävi vähän samoin kuin Ennen päivänlaskua ei voissa. Uskoin sekä peikot että chilit niin perusteellisesti, että piti oikein vakuutella itseään pitkään, että peikko ei kuulu Suomen suurpetoihin eikä chili ole huume.

      Poista