perjantai 14. maaliskuuta 2014

Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Teos, 2012

Kansi: Ville Tiihonen
Noria elää pienessä kylässä lähellä Kuusamoa. On kulunut satoja vuosia siitä, kun makea vesi kävi vähiin, saastui, kartat muuttuivat, luonto tuhoutui öljysodissa. Tässä maailmassa vesi on kaikkein arvokkainta, säännösteltyä ja arvokasta. Noria on teemestarin tytär. He elävät aivan tyytyväisinä, isä suorittaa teeseremonioita, Noria opiskelee teemestariksi, äiti on tutkija. Sitten kaikki muuttuu.

Hyvin jännän maailman on Emmi Itäranta luonut. Menin aikoinaan ihan sekaisin Risto Isomäen Sarasvatin hiekasta, kulutin todella paljon aikaa suunnitellen, miten selviämme parhaiten kun megatsunami tulee ja vedenpinta nousee. Osittain tämän takia halusin ostaa asunnon korkealta paikalta. Tämä ei ollut niin paha, mutta pääsin aika hyvin taas maailmantuhoajatuksiin. Ei ole kivoja ajatuksia ne. Tässä oli kuitenkin paljon hienoja yksityiskohtia ja kaikki todella ajateltu loppuun saakka.

Pidin myös kovasti Norian ja hänen ystävänsä Sanjan suhteen kuvauksesta. Tykkään ihan hirveästi, ettei kirjoissa ole pakollista rakkausromanssia ja sitten siitä, että se rakkaus voi olla hienovaraista, jopa tulkinnanvaraista. Kun ei se rakkaus tai kiintymys tai luottamus ole niin yksiselitteistä oikeassakaan elämässä.

Huomasin koko ajan lukiessani väijyväni, että oliko jotain yksityiskohtia, joissa haaskattiin vettä. Tämä lähti siitä, että sekoitin ensin teenviljeyn riisinviljelyyn, joka käsittääkseni on melkoista lotraamista. Mutta tuskin teetäkään ihan hirveän järkevää on viljellä, jos vedestä on pula. Vähän ihmettelin myös Norian villatakkia ja villasukkia. Voisi kuvitella, että tuotantoeläinten juottamisesta luovuttaisiin ensimmäisenä ja villasta tulisi mahdottoman ylellinen tuote. Ehkä olen väärässä.

Mutta jos on aikaa väijyä moisia yksityiskohtia, silloin ei ehkä lähtenyt ihan täysillä kirjan mukaan. Minustakin tämä oli oikein hyvä kirja ja tarina oli vaikuttava ja tärkeäkin. Olen hyvin iloinen, että täällä kotimaassani kirjoitetaan näin hyvää scifiä. Silti oli jotain itsellenikin tuntematonta, joka esti minua kokonaan luovuttamasta tarinalle. Oikeastaan vasta ihan viimeiset luvut saivat myöntämään, että kyllä, oli tämä hieno kirja. Siihen saakka vähän ihmettelin, että mistä moinen kohu. Nyt myönnän, hieno kirja.

2 kommenttia:

  1. Tämähän voisi tavallaan olla jonkinlainen jatko-osa Sarasvatille, tavallaan! Se on kyllä hurja kirja, ja oli teatteriesityksenäkin mainio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä vähän harmittaa etten ole nähnyt teatteriesitystä.

      Poista