lauantai 22. maaliskuuta 2014

Norwegian Wood

Haruki Murakami: Norwegian Wood
(Noruwei no Mori, 1987)
Naxos Audio Books, 2006
Lukija: John Chancer
Kääntäjä: Jay Rubin

Tran Anh Hung, 2010

Sisko, jos ryhdyit lukemaan Norwegian Woodia, älä lue tätä postausta vielä. Tarkoitan ihan oikeaa siskoani, en sillä tavalla feministisessä hengessä kaikkia siskojani. Koska siskoni soitti juuri tällä viikolla lainanneensa tämän kirjastosta. Vaikka jos olet siskoni feminismissä ja sattumoisin luet juuri Norwegian Woodia, älä sinäkään lue tätä postausta. En aio spoilata mitään, mutta jos tätä kirjaa juuri nyt lukee ja sattuu pitämään, en halua olla ilonpilaaja.

Juu, minä sitten kuuntelin tämän Norwegian Woodin. Ja täytyy sanoa, että olen monin tavoin yhtä mieltä Parnasson arvion kanssa. Arvioija Herman Raivio lopettaa tekstinsä: "Herää kysymys, kirjoittaako Paolo Coelho myös Haruki Murakamin nimellä." Tässähän ei ole mitään ongelmaa, jos tykkää, mutta minuun ei oikein uponnut. Olenkin väittänyt ympäriinsä, että tämä kesti yli kaksikymmentä tuntia, ja olin nyt vähän hämmentynyt, ettei äänikirja ollutkaan kuin rapiat kolmetoista tuntia. Se vain tuntui ihan loputtomalta.

Olisihan sitä voinut jättää keskenkin, mutta a) olin maksanut siitä, b) ei ollut muutakaan kuunneltavaa, c) halusin varmaan yrittää ymmärtää, josko tässä olisi kuitenkin jotain, joka soittelisi minunkin sieluani.

Norwegian Wood sijoittuu 1960-luvun lopun Japaniin. Kirjan minäkertoja on alussa 19-vuotias Toru Watanabe, joka on aika mitäänsanomaton tyyppi. Hän hengailee parhaan ystävänsä Kizukin kanssa, jolla on tyttöystävä Naoko. Kizuki tekee itsemurhan ja myöhemmin Toru ja Naoko lähentyvät toisiaan. Naoko on hyvin masentunut. Myöhemmin Toru tapaa Midorin, joka on elämäniloinen ja hassu tyttö. Sitten jauhetaan loputtomasti seksistä, elämästä, seksistä, kuolemasta ja seksistä, ja ällistellään, että ketä tässä nyt rakastetaan ja ketä ei, vai rakastetaanko kaikkia.

On myönnettävä, että jos olisin lukenut tämän lukiossa, olisin todennäköisesti rakastanut tätä kirjaa. Mutta nyt olin ehkä kasvanut ulos aihepiiristä, eikä kirjassa oikein ollut minulle muutakaan tarttumapintaa.

Jäi kuitenkin vaivaamaan, etten saanut kirjasta juuri mitään irti, ja varasin kirjastosta saman tarinan elokuvana.

Elokuva oikoo vähän mutkia, mikä ei itseäni haitannut yhtään. Kirjassa ei paljon muuta tehdä kuin höpötetään höpöttämästä päästyä, mutta elokuvassa puhutaan aika vähän. Sen sijaan elokuvassa on älyttömän kauniita kuvia Japanista, mikä melko länsimaisesta kirjasta puuttuu.

Kirjaa lukiessa pidin kaikista hahmoista yhtä paljon tai vähän, mutta elokuvassa tajusin, etten voi sietää Naokoa ja pidän kovasti Midorista. Elokuvan Torukin oli ihan ymmärrettävä, kiitos hyvälle näyttelijälle. Ja ne maisemat! Ne maisemat!

Niin että tässä kävi nyt silleesti vähän erikoisesti, että pidin huomattavasti enemmän elokuvasta kuin kirjasta. Ennen elokuvan katsomista ehdin jo ajatella, että olen minä jonkinasteinen masokisti kun heti äänikirjasta päästyäni haluan aloittaa saman jutun alusta, mutta hyvinhän siinä kävi. Nyt mielikuvani tästä tarinasta on edes jokseenkin positiivinen. Eläköön elävät kuvat!

PS: Otin joku aikayksikkö sitten pois sanavahvistuksen kommentoinnissa. Sen jälkeen roskakommentointi on räjähtänyt käsiin. Se jää kaikki bloggerin siivilään, eikä näy kommenteissa, mutta jäpsähtää sähköpostiini. Se on todellä ärsyttävää. Harkitsen nyt, otanko pois sähköposti-ilmoituksen kommenteista, jolloin minun pitää mennä erikseen tarkistamaan ne, enkä tiedä onko se varsinaisesti kovin iso ongelma, vai laitanko sanavahvistuksen takaisin. Jos jollain on asiaan jonkinlainen vinkki, nyt on hyvä aika kertoa se.

9 kommenttia:

  1. Minä aloitin tätä kirjaa ja oli siinä hetkessä niin lässy ettei pystynyt jatkamaan. Outo kokemus kun kafkastahan minä taas tykkäsin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nauroinpa ääneen Coelho vertaukselle :DD!!!

      Poista
    2. Mäkin olen aloittanut aiemmin tätä kirjana, mutta ei se silloin onnistunut yhtään. Minussa on joskus vähän semmoinen vika, etten usko kerrasta.

      Poista
  2. Luin eka kappaleen tuosta sun postauksesta ja koska olen biologinen siskosi, niin käskystä lopetin lukemisen. Voitko nyt kirjoittaa jotain mitä minä saan lukea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottelevainen tyttö :) En voinut ihan heti, mutta yritän parantaa jatkossa.

      Poista
  3. Jee sinäkään et pitänyt Norwegian woodista! Minä yritin kirjakirjana, mutta jäi kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan toivon, että olisin itsekin tajunnut katsoa pelkän elokuvan. Tosin olisin saattanut siitä inspiroitua ja lukea kirjan, koska joskus teen niin. Ja sekös vasta olis harmittanut sitten.

      Poista
  4. Ihailen kovasti kun kuuntelet niin paljon, minulla on edelleen se Beauty Queens kesken (mutta enää puoltoista levyä jäljellä!).

    Lukemistani Murakameista Norwegiaani oli kyllä tylsin, Kafkasta tykkäsin ja 1Q84 oli ultimaattinen fiilistelykokemus. Leffan voisin kyllä tästä katsoa, sitä on kehuttu muuallakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mielestäni en edes kuuntele paljon, lähinnä työmatkoilla tai joskus hyvin harvoin kun pääsen yksinäni livahtamaan jonnekin. Tai töissä, kun on kuormanpurkuvuoro, jolloin ei tarvitse juurikaan aivotoimintaa, pelkät kädet riittää.

      Poista