tiistai 18. maaliskuuta 2014

American Hustle

David O. Russell, 2013

Pari viikkoa sitten ilmoittauduin työpaikan virkistyssysteemin kautta elokuviin katsomaan American Hustlea. Kirjoitin sen tolokkuna perheen yhteiseen kalenteriin. Tiistai 18.3. klo 17.25 Siina menee leffaan. Sitten unohdin sen.

Tänään kello 16.50 olin juuri laittanut pesukoneeseen Dylon Tulip Red -värin ja paljon erilaisia rättejä ja lumppuja, paistoin lapsen kanssa kaupan einessoijapyöryköitä pannulla, kun puolisolta tuli puhelimeeni sähköposti: "Oliko sulla tänään joku leffa?"

Saatana. Anteeksi.

Soitto puolisolle. Soitto naapurille. Hella pois päältä. Uusi soitto puolisolle. Lapsi naapuriin. Karjalanpiirakka kassiin. Juoksuaskelia. Soitto töihin. "Täällä paikallinen idiootti, voitko katsoa intrasta missä ja moneltako se American Hustle oli ja laittaa sen mulle tekstiviestinä, niinku jos sulla ei oo kiire, vaikka nyt heti?" "Ilman muuta", sanoi ihana työtoveri. Ja laittoi. Metrossa söin karjalanpiirakan, lähetin puolisolle ohjeet tekstiilivärjäyksen jatkotoimenpiteistä ja sitten taas juoksuaskelia. Ehdin.

Sitten piti vielä saada juoma, koska meinasin kuolla janoon tämän kaiken suoritettuani. Mutta Kinopalatsin myyntitiskin edessä seisoivat Tuukka Temonen, Ivan Puopolo ja televisiokamera, enkä keksinyt miten saisin juoman ostettua joutumatta telkkariin. Niin että jos lähiaikoina näette Tuukka Temosen haastattelun taustalla omituisesti selin hiippailevan tyypin, jolla on tummansininen takki ja joka läähättää hikisenä ja janoissaan, niin se olen minä se.

Ja se leffa. No se oli ihan hauska. Ei niin hauska, että olisin varsinaisesti nauranut, mutta niin hauska, etten sentään itkenyt. Hyviä näyttelijöitä, hienoja kampauksia, muutama upea kohtaus. Ei mennyt rahat hukkaan. Eiku ai niin, minähän pääsin ilmaiseksi.

Ja se Tulip Red. Siinäpä on muuten ärtsy väri!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti