sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Wool

Hugh Howey: Wool Omnibus Edition
Broad Reach Publishing, 2012
Lukija: Minnie Goode

Eli suomeksi Siilo.

Minulla oli Siilo jo suomennettuna paperikirjana hyllyssä odottelemassa, mutta jostain syystä palautin sen kirjastoon ja päätin kuunnella äänikirjana, vaikka jo heti ensimmäinen lukija-arvio Audiblessa sanoi, että "good story, should have READ it." Osittain samaa mieltä. Yritän vähän perustella.

Kirjan lukija alkoi raivostuttaa jo ensimmäisessä luvussa. Mielestäni on ihan okei jos äänikirjan lukija eläytyy ja jopa vähän ääninäyttelee, mutta ihan sietämätöntä oli kyllä tämä nyt. Kirjan "pahis" puhui alusta asti Simpsoneiden Mr. Burnsin äänellä, jolloin ei ollut pienintäkään epäilystä, etteikö tämä jätkä olisi sutki. Vaikkei sutkius edes ollut niin yksiselitteistä, kuten harvoin on. Mutta nähdäkseni lukija äänivalinnoillaan johdatteli kuuntelijaa liikaa ja lisäksi ihan puhtaasti vitutti kuunnella sitä miesten imitointia.

Sitten oli vielä se ongelma, että koska tunnelma siilossa oli kovin harmaa, ummehtunut, synkkä ja ahdistava, ei oikein ollut sellaista fiilistä, että voi kumpa pääsisin pian kuuntelemaan lisää. Ennemminkin sellainen, että äh, pitää kai se loppuun kuunnella. Ja aina sitten kun pääsi vauhtiin, ei olisi malttanut lopettaa, mutta sitten tuli tauko ja taas se tunne, että äh, pitääkö.

Näin ollen epäilen kovasti, että olisin nauttinut kirjasta enemmän luettuna. Mutta. Epäilen myös, että luettuna olisin saattanut jättää koko Siilon kesken. Välillä oli niin tyyyylsää, että meinasin kuunnellessa nukahtaa työmatkoilla. Tuli sellainen olo, että kirjailija oli ajatellut, että no niin, tähän pitää nyt kirjoittaa semmoinen traagillinen taistelukohtaus ja nyt tarvitaan vähän rakkausromanssia, no niin, hyvältä näyttää. Ja nukahdinkin lopussa, kun eilen kuuntelin sairauskoomaillessa, ja sitten hädissäni painoin jotain nappia ja koko äänikirja hyppäsi puolisen tuntia eteenpäin ja olin hetken, että mitä helvettiä, mutta ei se oikeastaan niin paljon edes haitannut. Kumminkin sitten kelasin ja kuuntelin sen puuttuneen osan, joka kieltämättä selitti vähän, koska hetken olin kuvitellut, että kirjan loppu ratkesi niin, että päähenkilö Juliette olikin vain nähnyt unta. Se olisikin ollut todella paska loppu. Mutta ei sentään, ei sentään.

Kirja kertoo siis sellaisesta paikasta kuin Siilo, joka on maahan kaivettu hillittömän kokoinen sylinteri, jonka sisällä ihmiset puuhailevat hommiaan, vähän kuin muurahaiskeossa. Ilma Siilon ympärillä on muuttunut myrkylliseksi ja jos joku tekee jotain tosi tuhmaa, hänet lähetetään ulkopuolelle siivoamaan kameroita, jotka lähettävät Siilon sisälle kuvaa ulkopuolelta. No sitten siinä on kaikenlaista konfliktia. Ihan tavallaan kiinnostavaa oli se kaikki ja välillä ihan jännittikin, mutta kuitenkaan en ihan nyt päässyt mukaan tähän hommaan. Isolta osin varmaan koska kuuntelin enkä lukenut, mutta oli siinä tarinassakin monenmoista huomautettavaa. Haluaisin kumminkin uskoa, että tämä olisi voinut olla tosi hyvä, jos olisin ollut sellaisessa tilanteessa, että olisin voinut ahmia tätä todella nopeaan tahtiin isoina annoksina. Nyt en ollut, ja kirja todella kärsi siitä. Minä parka, kirja parka.

4 kommenttia:

  1. No mutta, tuollainen se juuri oli luettunakin. Ja oli se kirjassakin selvää heti ensimmäisestä kohtauksesta, etteikö se pahikseksi paljastuva olisi ollut sutki. Mitä ikinä sitten tarkoittaakaan olla sutki. Ei sillä niin väliä, mitä se tarkoittaa, hieno sana on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä vähän sun bloggauksesta päättelinkin. Sutki on murteellinen ilmaus, joka tarkoittaa epärehellistä, kieroa, luihua. Näin sanoo wikisanakirja. Luulen, että on käytössä erityisesti lapissa, sieltä päin tulevalta toverilta olen tämän loistoilmauksen omaksunut. Oppia ikä kaikki, nyt äkkiä uutta sanaa viljelemään!

      Poista
  2. Miehiä imitoivat naiset ovat melkein yhtä kaameaa kuunneltavaa kuin naisia imitoivat miehet, tai toisinpäin, ja siis jos kumpikaan ei osaa imitoida kumpaakaan. Siilo oli minulle luettuna ihan jees, alku oli mielestäni tosi hyvä mutta kirja oli tosi pitkä, varmaan kun se on aluperin ollut kai jatkotarina mutta siltikin. Unilopetus olisi kyllä ollut aika hieno.

    ps. Kuuntelen nyt sitä Beauty Queensia, Libba Bray on ihan loistava lukija vaikka menenkin niissä misseissä koko ajan sekaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, mäkin menin nimissä sekaisin, varsinkin kun kaikilla oli paitsi nimi niin myös se miss osavaltio -titteli. Aluksi se ärsytti, kun tuntui ettei pysy kärryillä, mutta ei se lopulta haitannut, kyllä ne tärkeimmät hiljalleen painuivat mieleen.

      Poista