lauantai 8. helmikuuta 2014

Minä sydän kahvi

Niinhän se on näinhän se on, että juuri kun ihminen ajattelee tyytyväisenä illalla nukkumaan mennessään, että onpa ihanaa kun huomenna on viikonloppu ja ollaan kaikki terveitä eikä kenenkään tarvitse mennä minnekään tai tehdä mitään sen kummempaa. Niin tietenkin se ihminen juoksee aamulla kello 6.30 oksentamaan. Ikinä pitäis mitään ajatella, ainakaan mitään myönteistä.

Aamulla sitten heräsin uudestaan kymmenen maissa ja joka paikkaa särki, varsinkin päätä. Muistelin hetken edellistä kertaa kun sairastin oksennustaudin. Koska mitäpä sitä mieluummin ajattelisi.

Olin silloin raskaana. Olimme katsomassa Ryhmäteatterissa kuulemma erinomaista näytelmää Eduskunta. Kuulemma, koska ensimmäisen puoliajan ajattelin taukoamatta, että mitä jos oksennan tuon edessä istuvan niskaan, pitäiskö kumminkin oksentaa laukkuun, vai puolison syliin, vai kehtaisko kumminkin lähteä vaan nykimään, no ei, nyt se helpotti, ei hitto, oksennan tuon ukon niskaan ihan just. Ja näin ollen puoliajalla poistuin. Pääsin ihan kivasti bussilla kotipysäkille ennen kuin oksensin kaaressa. Hävetti ihan hitosti, tuli sellainen olo, että kaikki muut luulevat että olen kännissä, alkuillasta, minun maineellani, ja sitten hoipertelin kiertotietä kotiin, etteivät ne oksennustani todistaneet ihmiset ainakaan saisi tietää missä näin nolo tyyppi asuu.

No ei siitä sen enempää, varmasti kaikille tuli selväksi. Mutta se mitä halusin sanoa oli, että sairastin tuolloin neljä päivää. Kaksi päivää oksensin, kaksi päivää makasin sängyssä niin hirveässä päänsäryssä, etten voinut avata silmiäni. Mietin jo, että näinkö tässä kuolen. Sitten tuli mieleen, etten ole neljään päivään juonut kahvia. Tein kaakaocappuccinon ja vaikeasti nieleskelin sen. Kului kymmenen minuuttia ja päänsärky oikein valahti pois minusta. Se oli ihan mieletöntä.

Niin että kahvi! En aio ikinä luopua siitä! Ihan puhtaasti siksi, että ilman sitä kuolisin. Luin, että vieroitusoireet voivat kestää toista viikkoa, eikä siihen päänsärkyyn auta mikään. En aio enää koskaan kestää sitä. Mietin hetken, että voisinhan alkaa ajaa alas kahvini kofeiinipitoisuutta, mutta sitten tuumin, että mitä tyhjää, minähän rakastan kahvia, en todellakaan aio olla ilman sitä ikinä. IKINÄ. Sitä paitsi en minä edes juo kovin paljon kahvia, yleensä korkeintaan kaksi kuppia päivässä. Se vain vaikuttaa minuun voimakkaasti.

Ja niin minä sitten tänäänkin pakotin itseni juomaan Starbucksin kahvijuoman (koska en sentään voinut kuvitella keittäväni kahvia) heti sängystä möngittyäni, eikä särje enää pää. Kaikkialle muualle kyllä koskee, mutta eiköhän tämä tästä.

6 kommenttia:

  1. Nyt oli samaistumispintaa! Mun suhde kahviin on tismalleen sama. Pari kuppia, mutta vahva vaikutus ja ilman kahvia jäätävä päänsärky. Oksennustaudin (joita mulla on siis joka ikinen vuosi kerran tahi kaksi) jälkeen koen aina tuon saman päänsärkyruljanssin.

    Ja koska mulla on joku ihme taipumus saada ykä kylään erittäin helposti, on julkisesti oksentaminen ehkä mun pahin pelkoni. Sä olet edelleen hengissä kokemuksesi jälkeen - se jotenkin tsemppaa mua. Ehkä mäkin voisin jatkaa elämääni vaikka olisin yrjönnyt jonkun kengille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin kyllä jännä, että mäkin häpeän ja pelkään ihan kauheasti kaikkea, mutta sitten kun sitä miettii, niin minkäs sille voi jos joskus esimerkiksi oksettaa. Ei kai sitä kukaan tahallaan tee, ainakaan julkisesti. Jos näen jonkun oksentavan, olen kyllä tuntenut myötätuntoa enkä ylenkatsetta, jota jostain syystä kuitenkin kuvittelen muiden tuntevan minua katsoessaan. Kumma homma. Pois turha häpeä siis! Siitä vain oksentelemaan vapautuneesti!

      Poista
  2. Tän jälkeen oli pakko hiipiä termarille, jonne aamukahvin loput oli säilötty, ja juoda se tyhjiin.

    Sama vika. Ainoana erona se, ettei kahvi vie päänsärkyä pois, jos se on kerran iskenyt. Siihen ei auta kuin aika, ja lisää kahvia buranan kera. Sen vuoksi pyrin siihen, että ilman kofeiinia ei tarttis olla.

    En siis tulekaan vielä hetkeen tuomaan sitä kirjaa. Seuraavaksi teillä sairastaa nimittäin miehesi, ja hänen tautinsa on oleva pahin (mikäli hän on sukupuolensa tyypillinen edustaja. Anteeksi yleistys, mutta totta se on.). Mutta toivottavasti sun olo on pian parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kun on just se ongelma, että kahvipäänsärky ei inahdakaan buranalla. Siihen ei auta kuin kahvi. Mutta se onneksi auttaa hyvin. Ja ihanasti. Koska se on jumalten nektaria.

      Ja saatat olla oikeassa tuossa sairausjutussa. Puolison sairaus tuntuu olevan sellainen hidas ja jäytävä. Mutta onneksi konsultoin naapuria joka oli konsultoinut kaveriaan, joka on terveydenhoitaja, ja kuulemma oksennustauti voi elää pinnoissa, kuten leluissa, tosi kauan, mutta ihmisessä vain jotain vuorokauden oireiden loppumisesta. Joten me voimme tehdä kirjatreffit jo pian, mutta niitä ei kannata pitää meillä.

      Poista
  3. Pikaista paranemista sinne!

    Itse huomasin tässä kahden päivän flunssailun jälkeen että kappas, en ole juonut kahvia kahteen päivään. Sitten join. Piristyin, vaikka pää on edelleen täynnä räkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alan ollakin jo ihan tolkuissani. Ja kahvi, se on ihmeainetta se!

      Poista