torstai 27. helmikuuta 2014

Minä, sinä ja kaikki muut

Miranda July, 2005
(Me and You and Everyone We Know)

Istuin eilen illalla sohvalla, olin kovin väsynyt, ja ajattelin, että katsonpa nyt Netflixistä jonkun elokuvan. Kriteerit olivat, että ei saa kestää yli puoltatoista tuntia, eikä saa olla mikään legendaarinen nykyklassikko, ettei puolisoa harmita, että katsoin ilman häntä. Onnistuin puoliksi, koska tämä elokuva oli ihan todella hyvä. Pitää ehkä lähteä jonnekin joku ilta, että puolisokin saa katsoa tämän. Koska muutenhan se ei onnistu. Hän raukka kun ei voi tehdä mitään ilman minua, teemme aina täsmälleen samaa asiaa samaan aikaan, jos olemme molemmat kotona. Se on vähän raskasta, jos toinen esimerkiksi haluaa lukea kirjaa ja toinen koodata. Mutta sellaista on avioliitto, kompromissia ja sen hyväksymistä, että yhdessä koodaamme ja luemme, koska näin on luvattu.

Joka tapauksessa. Elokuva oli melko hämmentävä tarinamytty juuri eronneesta kenkäkaupan myyjästä Richardista (ihana ihana John Hawkes) ja videotaiteilija-taksikuski Christinestä (elokuvan ohjaaja Miranda July), joilla kipinöi ja leiskuaa, sekä ilmeisesti kaikista heidän tuntemistaan ihmisistä. Richardin ihanista pojista, kuusi- ja neljätoistavuotiaista, jotka chattailevat vanhemman naisen kanssa netissä. Richardin työkaverista, joka puhuu rivoja teinitytöille. Näistä teinitytöistä. Naapurin pikkutytöstä, joka haluaa ostaa sauvasekoittimen, joka on klassikko vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin. Eläkeläisistä. Lapsista. Aikuisista. Ihmisistä.

Kaikkein paras kohtaus oli, kun kuusivuotias pyysi veljeään chattaamaan naiselle, että olisi kiva kakata edestakaisin. Sillä tavalla, että ensin toinen kakkaa toisen pyllyyn ja sitten toinen toisen, samaa kakkaa, ikuisesti. Sen voi kuvata myös näin: ))<>((. Tässä tämä kuulostaa todella omituiselta, näen sen nyt, mutta elokuvassa kohtaus oli todella ihana.

Muutenkin, elokuva kävi koko ajan siinä rajalla, että onko inhottava, onko vastenmielinen, onko perverssi, mutta aina kuitenkin palasi siihen, että ei ole, on herttainen, on myönteinen, on optimistinen. Elämä on ei aina ole reilu, mutta lopulta käy hyvin ja kauniisti.

Huomaan, että tästä tuli jokseenkin hämärä postaus. No, mutta ei se haittaa, vähän hämärä oli elokuvakin. Mutta hyvä. Todella hyvä. Suosittelen.

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa, klikkailen tämän omalle listalle niin voin katsoa tämän kun siippa on jossain.

    VastaaPoista
  2. Ajatus susta koodaamassa jotain samaan aikaan miehesi kanssa naurattaa mua nyt jostain syystä hiukan :D Jos me oltais tunnettu jo korkeakouluaikoina, olisit saanut auttaa mua zombisimulaation koodaamisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No myönnän, emme olisi ehkä tehokkain parikoodauspari. Tai no, saattaisimme ollakin, koska puoliso on yksinään niin tehokas, etten varmaan häntä ihan hirveästi hidastaisi jos vain osaisin pitää turpani kiinni.

      Olen yrittänyt ehdottaa, että voisimme ruveta yhdessä kirjoittamaan scifiä. Hän voisi olla se science ja minä se fiction. Vielä ei ole tärpännyt. Toisaalta ehkä sinä ja minä voisimme alkaa kirjoittaa yhdessä scifiä? Tai sinä yksin? Joo, loistava idea! Olet niin tieteellinen ja taitava kirjoittaja!

      Poista