sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Mehiläisten kuolema

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
(The Death of Bees, 2012)
Moreeni, 2013
Suom. Seppo Raudaskoski

Tällä kirjalla on parhaita alkuja ikinä.
"Tänään on jouluaatto. Tänään on minun syntymäpäiväni. Tänään minä täytän viisitoista vuotta. Tänään minä hautasin vanhempani takapihalle.
Eivät olleet rakkaita vanhempia."
Mehiläisten kuolema kertoo glasgowlaisista siskoksista, viisitoistavuotiaasta Marniesta ja kaksitoistavuotiaasta Nellystä, jotka ovat haudanneet vanhempansa takapihalle. Tämä on pidettävä salassa. Vanhemmat ovat olleet kauheita ihmisiä, itsekkäitä narkkareita, mutta kyllä heitä vähän kaipaa silti. Avuksi tulee naapurin Lennie, vanhus, homoseksuaali, väärinymmärretty seksuaalirikollinen, joka suree kuollutta elämänkumppaniaan. Hänen koiransa Bobby yrittää jatkuvasti kaivaa vanhempia ylös kukkapenkistä.

Tämä oli hyvin jännä kirja. Välillä mietin, että miten näiden tyttöjen elämä voi olla näin hirveää, ei kamala, miten vielä tämäkin vastoinkäyminen voi tulla heidän tielleen, voi hyvän tähden. Olen jo aiemmin moneen otteeseen kirjoittanut siitä, miten minua ärsyttävät sellaiset tietynlaiset tarinat, joissa päähenkilönaisen niskaan kaatuu koko maailma, mutta nainen kestää kaiken pystypäin kunnes lopulta joko kuolee tai unohtuu jonnekin nurkkaan nuhisemaan onnellisena siitä, että saa viimeinkin olla rauhassa. Tässäkin näiden lasten niskaan on kaadettu koko maailman kuona, mutta näitä tyttöjä ei hevin kaadetakaan. Marnie ja Nelly ovat toimijoita. He eivät jää tuleen makaamaan, he tietävät ettei heitä kukaan tule auttamaan, itse on selvittävä. Ja niin he tekevät.

Lisäksi tämä ei rankasta tarinastaan huolimatta ollut erityisen synkkä kirja vaan oikeastaan aika hauska. Makaaberi, sanotaan takakannessa, ja oikeassa on. Kaikki henkilöhahmot ovat yhteiskunnan laitamilta, on seksuaalirikollista, kultasydämistä huumediileriä, narkkarivanhemmat, mutta kukaan ei ole yksipuolisesti hyvä tai huono. Kaikki kirjan kertojat, Marnie, Nelly ja Lennie, ovat omaäänisiä ja kiinnostavia, ja kaikkien pätkät ovat aika lyhyitä. Erityisesti pidin ärhäkästä Marniesta, joka kantoi koko taakkaa luihuilla harteillaan. Lapsiparka.

Niin että hieno kirja, mutta ei ehkä ihan kaikkia varten. Minua varten todellakin.

7 kommenttia:

  1. Jaha! Pitäisikös tämä lukea! Kuulostaa hyvältä. Odotin silti jotenkin ekokatastrofaalista kulmaa. Tuntuu oudolta, ettei muka sellaista olisi, tuolla nimellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nimi on kyllä harhaanjohtava. Ja muutenkin oikeastaan epäonnistunein osa koko kirjassa. Oli siinä vähän puhetta mehiläisten joukkokuolemista, mutta noin muuten, parempikin nimi olisi varmasti ollut mahdollinen.

      Poista
  2. Aikamoinen alku. Ja kiinnostava idea, kaikessa makaaberiudessaan. Täytyy laitata korvan taakse, jossain vaiheessa varmaan siedän taas hauskaa ankeutta (ehkä sitten kun olemme katsoneet tämän keskeneräisen Buffy-kauden loppuun).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Jotenkin jännästi tämä ei ollut kovin ankea. Vaikka oikeastaan kaikki tapahtunut oli ihan käsittämättömän ankeaa. Hyvin jännä juttu.

      Poista
  3. Kuulostaa kiinnostavalta, täytyy bongata lukupinoon mahdollisuuksien mukaan. Olen samoilla linjoilla kuin sinä, en pidä ajatuksesta ihan kaiken kaatumisesta niskaan, mutta toisaalta toteutustapa on tärkeä. Makaaberi taas maistuu kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennan vielä, että minun puolestani kaikki saa kaatua niskaan, kunhan henkilö ei vain jää tumput suorina möllöttämään uhrina. Sitä en oikein kestä. Tässä ei jääty odottelemaan vaan toimittiin. Siksi oli hyvä. Ja hyvin voimakkaasti makaaberi.

      Poista
  4. Luin tän tänään loppuun, ja ai että mä tykkäsin! Nimi oli hölmö, mutta muuten tää oli ihan mahtava. Just oikeella tavalla kirjotettu, tästä kun ois saanu ihan hirveen itkumasennuskirjan, mutta nyt tää jopa viihdytti.

    K

    VastaaPoista