perjantai 3. tammikuuta 2014

Nooan kompassi

Anne Tyler: Nooan kompassi
(Noah's Compass, 2009)
Otava, 2010
Suom. Jaana Kapari-Jatta

Enpä ole ennen lukenutkaan Anne Tyleriä. Itse asiassa olen sekoittanut hänet jatkuvasti Carol Shieldsiin ja Joyce Carol Oatesiin, ensimmäiseen ehkä ymmärrettävästi ja jälkimmäiseen vähemmän. Nyt kun olen lukenut, tulen varmasti jatkossakin sekoittamaan Tylerin ja Shieldsin, mutta toivottavasti en enää Oatesia ihan niin usein.

Nooan kompassi kertoo kuusikymppisestä Liamista, joka on juuri saneerattu ulos työstään viidennen luokan opettajana. Liam on sellainen tuiskahteleva vössykkä. Sellainen, joka äyskähtää, jos joku yrittää astua liian lähelle, mutta kaikki muu on melko merkityksetöntä. Niin kuin että onko vaimoa vai ei, missä sitä asuu, onko töitä, mitä tyttärille kuuluu. Hän ei suostu käyttämään tietotekniikkaa, oikeastaan hän haluaisi vain istuskella kotona ja lukea. Mutta elämä ei sellaista salli. Kirja alkaa, kun Liam muuttaa pienempään asuntoon ja heti ensimmäisenä iltana joku silmitön ilkiö murtautuu hänen kotiinsa ja seuraavaksi Liam herääkin sairaalasta.

Pidin Liamista, koska minusta hän oli melko selväjärkinen. Kaikki toitottavat, että kai sinua nyt pelottaa kotonasi ja kai nyt sitten hankit murtohälytyksen ja kaikkea, mutta Liam vain toteaa, että se nyt oli vain kurja sattuma. Ainoa mikä Liamia häiritsee, on muistikatkos murron ja pahoinpitelyn aikana. Siksi hän kiinnostuu Eunicesta, joka työskentelee muistihäiriöisen miehen ulkoisena kovalevynä. Liamin ympärillä pörrää muutakin naisväkeä, kolme tytärtä, entinen vaimo, siskokin vielä. Kukaan ei oikein kuuntele Liamia tai ota tätä tosissaan, ehkä koska Liam on seka omassa että muiden elämässä sivustakatsoja.

Nooan kompassi oli aika leppoisa ja helppolukuinen tarina, jota oli kiva lukea ja josta pidinkin melko paljon, mutta enpä usko ihan heti tarttuvani uuteen Tyleriin. Tällä hetkellä tämmöinen kirjallisuus on liiankin leppoisaa. Mutta noin yleisesti uskoisin, että tässä on sellainen kirja, josta hyvin monet ihmiset varmasti pitävät. Ei tässä ollut oikein mitään, mistä joku ei pitäisi. Kaikin puolin mukava kirja. Vähän liiankin mukava, jos tiedätte mitä tarkoitan. Jos ette, kannattaa lukea Nooan kompassi, ja jos ette sittenkään tiedä, niin tulittepahan lukeneeksi ihan hyvän kirjan. Hah hah haa!

4 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli aika laimea. Mutta silti etsin parempaa Tylerin kirjaa. Seuraava sen on pakko olla tai luovutan. Shields taas on luottoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sun bloggauksen kun katselin, mitä mieltä muut ovat tästä olleet. Minustakin tämä oli melko laimea. Mikä Tyler olisi erityisen hyvä, jos kokisi sellaisen hömpähdyksen, että olisi pakko lukea lisää? Tavallaan kuitenkin harmittaa, että jos luinkin tosi epäedustavan kirjan, kun hän selvästi on hyvin arvostettu kirjailija.

      Oon lukenut Shieldsiltä vain Sattumankauppaa, joka oli minusta myös melko laimea, mutta hyvällä tavalla. Silti jäi sellainen olo siitäkin, että en ihan heti tartu seuraavaan, vaikkei siinä mitään vikaa ollutkaan.

      Ehkä joskus tulee taas sellainen elämänvaihe, että kaipaa juuri tällaista kirjallisuutta. Viimeksi mulla oli sellainen kai joskus 10-vuotiaana, kun luin Pieni talo preerialla -sarjan, jossa kuvailtiin satoja sivuja jotain kurpitsan säilöntää ja lautalattian hiomista kirveellä. Se oli minusta IHANAA.

      Poista
  2. Ehkä juuri tästä syystä en tuota Tyleria ole viitsinyt edes kokeilla. Shieldsia sentään roikkuu yksi kirja hyllyssä: ystävä toi lainaan äitiyslomani alussa. Että jos mulla ei oo luettavaa.

    Koska myös äitini aika usein kysyy minulta, että onko sulla mitään luettavaa mukana, aloin epäillä, että monelle läheiselleni on jäänyt todella epäselväksi jotain olennaista luonteestani: minulla on AINA luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Sinulla on luettavaa todennäköisesti kolmessa formaatissa jokaisen takin taskussa!

      Poista