maanantai 16. joulukuuta 2013

Satuja kaksivuotiaille hipeille

Punahilkka

Olipa kerran Punahilkka. Se oli tyttö, jolla oli sellainen punainen huppuviitta, jonka takia sitä sanottiin Punahilkaksi. Yhtenä päivänä Punahilkan äiti sanoi, että mummo on sairastunut ja sille pitäisi viedä evästä. Mummo asui metsän keskellä mökkeröisessä.
"No okei", sanoi Punahilkka, "voin mennä."
Ja sitten äiti pakkasi koriin mehua ja pullaa ja muita herkkuja.

Punahilkka hipsi metsäpolkua kohti mummon mökkeröistä, kun susi tuli vastaan.
"Minnepä oot menossa Punahilkka?" kysyi susi.
"Mummo on kipeänä ja vien sille evästä", sanoi Punahilkka.
"Ootpa kiltti. Sekö mummo joka asuu mökkerössä?" kysyi susi.
"Joo just se. No heippa!" sanoi Punahilkka ja jatkoi matkaansa.

Susi kipitti nopsaa oikopolkua edeltä mummon mökkeröiselle ja koputti oveen.
"Kuka siellä?" huusi mummo.
"Minä täällä, Punahilkka, tulin tuomaan sulle vähän evästä kun oot kerta kipeä!" huusi susi.
"Ai no onpa kiva", sanoi mummo ja avasi oven. Sitten susi söi mummon. Oho. Ja susi puki mummon vaatteet päälleen ja kömpi mummon sänkyyn.

Sitten Punahilkka kolkuttikin jo oveen.
"Kuka siellä?" huusi susi mummoa esittäen.
"Minä täällä, Punahilkka!" huusi Punahilkka.
"Kiva kun tulit, tulehan sisälle!" huusi susi.
Punahilkka astui sisään ja mummon sängyn viereen.
"Hei mummo, miksi sulla on niin isot silmät?" kysyi Punahilkka.
"Että näkisin sinut paremmin", sanoi mummo.
"No mutta miksi sulla on niin isot hampaat?" kysyi Punahilkka.
"Että voisin paremmin syödä sinut suihini!" huusi susi ja ahmaisi Punahilkan suuhunsa.

Juuri silloin puunhakkaaja sattui astahtamaan siitä ohi ja näki suden möhömahoineen köllöttävän mummon sängyssä. Puunhakkaaja otti kirveensä ja avasi suden mahan, silleen ihan vähän ja nätisti. Punahilkka ja mummo pötkähtivät ulos hyvin helpottuneina.

"Mitä varten sinä söit meidät?" kysyi Punahilkka kiukuissaan.
"No kun minulla oli niin kova nälkä", sanoi susi.
"Mikset sanonut. Meillähän on tässä korillinen eväitä", sanoi Punahilkka ja nosti korin pöydälle.

Niin he kaikki istuivat mummon pöydän ympärille, susi, Punahilkka, mummo ja puunhakkaaja, ja söivät pullaa ja mehua ja muita herkkuja. Suden maha oli vähän pipi, mutta parani kyllä. Kannattaa sanoa heti jos on nälkä, koska liian nälkäisenä saattaa tehdä tyhmiä juttuja. Sen pituinen se.


Kolme pientä porsasta

Olipa kerran kolme pientä porsasta, jotka päättivät rakentaa itselleen talot.

Ensimmäinen possu oli vähän pöljä ja rakensi talonsa oljista. Se istuskeli siellä tyytyväisenä katselemassa huterien seiniensä läpi maisemia kun susi ilmestyi paikalle.
"Minä puhkun ja puhallan talosi mäsäksi!" huusi susi ja puhalsi PUUUUUH!
Talo lensi taivaan tuuliin. Porsaalle tuli kauhean paha mieli ja se juoksi toisen possun luo.

Toinen possu oli juuri saanut valmiiksi talonsa risuista. Se otti ensimmäisen possun vastaan ja lohdutti sitä. Susi tuli ensimmäisen possun perässä naureskellen hauskalle vitsilleen.
"Minä puhkun ja puhallan tämänkin talon mäsäksi!" se huusi ja puhalsi PUUUUUH!
Talo lensi taivaan tuuliin. Ensimmäisen possun itku sen kun yltyi ja toinenkin porsas sai kauhean itkukohtauksen. Yhdessä itkua nikotellen ne juoksivat kolmannen possun luo.

Kolmas porsas oli rakentanut talonsa tiilistä. Se päästi kaksi itkevää pientä porsasta sisään ja he laittoivat oven kiinni juuri ennen kuin kikattava susi ehti paikalle.
"Minä puhkun ja puhallan vielä tämänkin talon mäsäksi!" huusi susi ja puhalsi PUUUUUUH!
Mutta mitään ei tapahtunut. Kolmas possu oli rakentanut niin hyvän ja kestävän talon, ettei sitä mikään susi mäsäksi puhaltaisi.
"Höh", sanoi susi.
"Mitä varten sinä noin ilkeästi teit?" kysyi kolmas possu sudelta ikkunan kautta.
"Ai jaa, en minä ajatellut että se oli ilkeää", sanoi susi.
"Meille tuli kauhean paha mieli", sanoi ensimmäinen possu. "Meitä itkettää!"
"Oi voi, anteeksi kamalasti!" sanoi susi.
"No ei se mitään jos et kerta tarkoittanut, mutta voitko luvata ettet enää puhku meidän talojamme?" kysyi toinen possu.
"Toki lupaan!" susi lupasi.
"Haluatko tulla sisään pelaamaan?" kolmas possu kysyi.
Ja susi halusi. He pelasivat monta tuntia ja sitten susi meni kotiin nukkumaan. Onneksi kolmannen porsaan talo oli niin iso, että kaikki mahtuivat sinne ja lisäksi oli paljon kivempaakin asua kolmestaan. Susi tuli melkein joka päivä leikkimään heidän kanssaan. Sen pituinen se.

7 kommenttia:

  1. :'D Aion niin kertoa nämä huomenna meidän kaksivuotiaalle hipille. Olen muutenkin miettinyt, että sudet esitetään saduissa tarpeettoman huonossa valossa, vaikka oikeastihan ne selvästi kikattavat.

    (Ja toi nälkäasia, maailman eniten totta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Susi on minun lempieläimeni ja alkoi Punahilkan puolivälissä tuntua, että tässä nyt panetellaan erästä lajia ihan syyttä suotta. En suostu osallistumaan susien mollaamiseen!

      Poista
  2. Mahtavia satuja! Me lainasimme hiljattain kirjastosta Scarryn Iloiset eläinsadut, ja esikoinen suorastaan rakastui kirjaan. Minä sen sijaan löysin itsestäni pipo-kireällä-äidin, kun huomasin pohtivani kaikkea sitä kitaan popsimista, mitä susien toimesta saduissa harrastettiin. Luin sitten kuitenkin sensuroimattomat versiot, eikä lapsi tainnut olla moksiskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en mäkään usko, että lapsi yhtään välittäisi, vaikka mitä tapahtuu. Itsestä vain tuntuu, että monien satujen moraalinen opetus on vähän sellainen, etten voi sitä allekirjoittaa. Kun en usko kostoon enkä rangaistuksiin. Paljon parempi, jos väärintekijä voi oppia teoistaan.

      Pitäisköhän mun kirjoittaa satukirja! Se olis maailman eniten lame ass ja kaikki lapset vihais sitä. "Voi ei, ei taas sitä lällykirjaa, verta pakkiin saatava on!" he huutaisivat.

      (meillä oli pienenä kotona sellainen kuin Kreivittären satukirja, joka oli aivan upea kuvitukseltaan, mutta ne sadut olivat yhtä kidutusta kidutuksen perään, eikä sitä käytännössä voitu juurikaan lukea, kun siskon kanssa olimme ihan paniikissa heti kun kirja vilahtikin näkyviin)

      Poista
    2. Pitäisi kirjoittaa! Sun moraaliset opetukset on paljon parempia, se muakin niissä perinteisissä tökkii. Mikä kumma on esim. Piparkakkupojan opetus? Älä luota kettuihin?

      Poista
  3. Meilläkin oli Kreivittären satukirja! Luin sitä itse vähän isompana lapsena, mutta silti huh huh. Hyviä on nämä sinun sadut.

    Minusta pitäis olla enemmän satuja, joissa jäisi moralisointi vähän vähemmälle. Eikä eläimet olis hyviä eikä pahoja. Barbaba-videossa kerrottiin, että "antilooppi on yksi kilteimmistä eläimistä", jolloin minä heti riensin stoppaamaan videon ja selittämään lapselle, että eläimet eivät ole tuhmia tai kilttejä. Pitäisköhän höllätä vähän...

    VastaaPoista