maanantai 2. joulukuuta 2013

Onnenhetket

Sinisen keskitien Bleue haastoi minut mukaan Leluteekin Emilian alulle laittamaan haasteeseen, jossa alituisen ruikutuksen sijaan kerrotaan perhearjen onnenhetkistä. Kiitos haasteesta. Tämä lapsiperhearkihan on sillä tavalla erilaista kuin lapseton arki, että notkahdukset ovat syvempiä ja leijunnat korkeampia. Jatkuvaa tunteiden vuoristorataa, sekä äidillä että lapsella. Isä tässä perheessä on onneksi suhteellisen tasainen henkilö.

Viime aikoina onnea on tuottanut ehdottomasti eniten lapsen puhuminen. On ilmennyt, että meillä asuu hyvin rakkaudentäyteinen ja tunteikas persoona. Anteeksi jo etukäteen, tiedossa on pateettista oman lapsen ihastelua. Eihän tämä varsinaista kuvaa meidän arjesta anna, arkeen kun kuuluvat myös ne notkot, mutta kyllä nähdäkseni arki voimakkaan voittopuolisesti onnellisuuden puolelle jää.

Joulukuun toisen päivän pihakukkaset.

Minä autan!
Kun menen keittämään kahvia, laittamaan iltapuuroa, kuorimaan perunoita, ripustamaan pyykkiä, mitä hyvänsä, kajahtaa: "Minä autan!" ja lapsi raahaa hirveällä vaivalla tuolia kohteeseen. Ja sitten hän auttaa. Mittaamaan puuroa, laittamaan kahvinkeitintä päälle, pilkkomaan perunoita. Hänestä alkaa olla ihan oikeasti apua. Tai no, ainakaan hänestä ei ole kovin paljon haittaa ja hän on tosi söpö touhottaessaan.

Rakkaus
Yksi ilta olin nukuttanut lasta jo tunnin, kun hän edelleen kujerteli hereillä, silitti tukkaani ja selitti: "Minä rakatta äitiä! Äiti on inana! Minä paaaaljo rakatta äitiä!" Eihän siinä oikein voi sanoa, että nyt turpa umpeen ja nukutaan. Eilen hän kuiskasi viimeiseksi ennen nukahtamistaan: "Äitillä on inana tukka". Asiantuntija on puhunut, aiempi tukkavalitukseni on täten mitätöity. Lapsi myös luettelee päivittäin monta kertaa ketä kaikkia hän rakastaa. Lista ei ole aivan lyhyt.

Ookoo äiti!
Jostain syystä sydän murtuu joka kerta kun lapsi liittää vastaukseensa sanan "äiti". Esimerkiksi kun hän vahingossa muksaisee minua ja hihkaisee heti kauhuissaan: "Anteekki äiti!" Tai jos autan häntä jotenkin, hän sanoo "Kiito äiti!", ja usein hän tulee kumarrellen hokemaan tätä silloinkin kun en ole nähdäkseni tehnyt yhtään mitään hänen hyväkseen, jolloin koen syvää riittämättömyyttä. Kivintä on, kun ehdotan jotain, hän innostuu ja hihkaisee: "Ookoo äiti!"

Vooi vooi
Jos joku menee pieleen, lapsi huokaa hyvin surkeana: "Vooi vooi!" Esimerkiksi eilen hänen piparkakkunsa meni rikki ja hän huokaili sen äärellä: "Vooi vooi, pipari meni rikki, minun hieno pipari, vooi vooi!" Sydänhän siinä särkyy vierestä katsellessa.

Ystävyys
Lapsella on tosi ihania ystäviä tässä naapurustossa, joista hän höpöttää koko ajan ja joita hän rakastaa kovasti. Ihaninta on katsoa kahta kaksivuotiasta, jotka yhtäkkiä kirjastossa spontaanisti halaavat toisiaan, tai lähtiessä kikattaen halailevat ja pussaavat suulle. Tai ihan vain ilme lapsen kasvoilla, kun ystävä tulee viimein leikkipuistoon. Se on parasta.

Mannapuuro
Koska perheessämme on itseni ja lapsen lisäksi kolmaskin henkilö, joka liittyy arkeemme, lienee tasapuolisuuden nimissä mainittava, että puolisokin ilahduttaa minua useita kertoja päivässä. Eilen hän keitti ensimmäistä kertaa elämässään mannapuuroa minun ohjeistaessa sohvalla. "Sekoita sitä maitoa koko ajan, se kiehuu tosi nopeasti yli. Maito ei kiehu samalla tavalla kuin vesi, se vain yhtäkkiä nousee ja tulee yli. Sun pitää pysyä koko ajan siinä ja sekoittaa." "Joo joo", kuului keittiöstä. Sitten tuli kriittinen sekunti, jonka aikana puoliso irrotti vispilästä auttaakseen lasta lelun kanssa ja maito kiehui pitkin hellaa. "Minä vvvvvihaan ruuanlaittoa, vvvvvihaan!" keittiöstä kihisi. Miksi tämä ilahdutti? Paristakin syystä: 1) Puoliso erittäin harvoin hermostuu ja kun se tapahtuu, se on vähän hassua ellei syy ole tämän vakavampi, 2) Puurosta tuli lopulta erinomaista, 3) Se oli käsittääkseni viimeinen puolison keittämä mannapuuro, joten kyllä siitä on syytä iloita ja se ihan interneetissä mainita.

9 kommenttia:

  1. Aww miten söpö lapsi sinulla on :). Lapsen höpötyksiä pitäisi kyllä tallentaa itselle säästöön metrikaupalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silleen äitiblogi varmaan parhaimmillaan toimiskin, että sinne tulis naputeltua kaikki ne hassunhauskat läpät, joita tuoreet aivot tuottavat. Koska minä ainakin nauran itseni tärviölle useamman kerran päivässä tuon lapsen kanssa mellastaessani.

      Nyt sitten naputtelen mielestäni söpöimmät jutut facebookiin ja olen varmaan puolien facebook-kavereitteni bannaama. Ymmärrän kyllä jos näin on, mutta kun se lapsi on vaan niin mahtava!

      Poista
  2. Meillä on ihan samanlaista! Vaikka samalla täysin erilaista, silti on ihan samanlaista!

    Teidän muksu on mitä hurmaavin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Eikö olekin aika jännä, että kaikissa perheissä asuu hurmaavin, hauskin ja kaunein muksu. Mutta hyvä niin!

      Poista
  3. Jutut ja touhut kuulostaa tosi tutuilta, elääköhän toinen meidän kaksosista kaksoiselämää teillä? Mutta juuri se tomeruus ja avoimuus on kyllä niin sydämeenkäypää. Vaikea uskoa että siitä koskaan voisi tulla umpimielistä ja laiskaa teiniä. Ai niin mutta näihin juttuihin kuuluikin se, että ei todeta että "odotas vain". Eli inanaa vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei voi ajatella teini-ikää vielä. Ei tänään, ei ehkä koskaan. Hyi. Pysytään inanassa!

      Poista
  4. Voi, miten hienoa! Niin usein kuulee vanhempien valittavan, miten lapsi sitoo ja vie aikaa jne. Enemmän tällaista, iloa vanhempana olemisesta ja omasta puolisosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti seuraava haaste ei ole lapsen kauheus ja puolison typerät tavat :) Ei vaan. Kyllähän kaikissa perheissä on puolensa ja puolensa, mutta minusta on jotenkin kivempi kirjoittaa kivoista jutuista. Sitä paitsi koen, ettei olisi reilua puolisoa ja lasta kohtaan kirjoittaa heistä mitään ikävää, koska olen täällä omalla naamallani ja heidänkin henkilöllisyytensä voi aika helposti halutessaan esiin kaivaa. Yleensä kysyn aina puolisolta ennen kuin julkaisen tekstin, jossa on häntä tai lasta, koska en halua loukata kenenkään yksityisyyttä.

      Poista