torstai 26. joulukuuta 2013

Bridget Jones: Mad about the Boy

Helen Fielding: Bridget Jones: Mad about the Boy
Suom. Annika Eräpuro
Otava, 2013

Kannen suunnittelu: Suzanne Dean
Valokuvat: Chris Frazer Smith
Toki rakastan Bridget Jonesia siinä missä lähes kuka tahansa ikäiseni. Bridgethän on hurmaava ja iso osa nuoruuttani, vaikka olinkin Bridgetin ilmestyessä elämääni häntä viitisentoista vuotta nuorempi. Ja olen edelleen, koska Bridget suvaitsee ikääntyä kanssani. Parasta Bridgetissä on se, että kaikesta käsittämättömästä sekoilustaan huolimatta hän on niin reipas. No niin, ei se mitään, olen rauhallisuuden jumalatar, hän rohkaisee itseään ja jatkaa pää pystyssä. Postaus sisältää juonipaljastuksia, joten jos ei halua tietää MITÄÄN Bridgetin uusimmista käänteistä, ei ehkä kannata lukea. En toki paljasta murhaajaa, mutta jotain kumminskin.

Bridget on nyt viisikymmentäyksivuotias, surullinen, ylipainoinen yksinhuoltaja. Ihanista ihanin Mark Darcy on kuollut muutama vuosi aiemmin mitä traagisimmin. Lopulta ystävät saavat Bridgetin tajuamaan, että hänen on päästävä yli Markista. Bridget laihduttaa, liittyy Twitteriin ja hankkii kolmikymppisen toyboyn.

Vähän erilaisesta alkuasetelmastaan huolimatta Bridget on oma hupsu itsensä. On ihanaa, että ihminen on sama, vaikka elämäntilanne muuttuu. En muista, milloin olisin viimeksi nauranut näin kovasti lukiessani. Bridgetin seikkailut Twitterissä olivat ihan käsittämättömän hauskoja. Lisäksi, en muista milloin olisin lukenut aikuisille suunnatun kirjan, jossa puhutaan näin paljon pieruista. Minusta pieruista voisi kirjoittaa huomattavasti enemmän, koska nähdäkseni ne ovat oikein mainiota materiaalia.
Kännykkäni värisi.
Roxster: Puolustustuksekseni voin sanoa, etten pieraissut kertaakaan eilen illalla, vaikka olin syönyt currya juuri ennen tuloani.
Minä: No, minäpä tästä laitan tulemaan maailman ISOIMMAN JA LEMUISIMMAN PIERUN suoraan persuksistani täältä urheilupäivästä, joten ole valmiina. 
Muutama ongelma kirjassa toki on. Yleisesti minua hieman ärsyttää, että kaikki miehet muka näkevät Bridgetin ihastuttavan sisimmän, vaikka hän päiväkirjojensa perusteella esiintyy aina täysin kajahtaneesti. Tai ehkä englantilaiset miehet pitävät naisista, joiden vaatteet ovat kaakaossa, alushousut vilkkuvat, puhuvat lähinnä pieruista ja sekoilevat holtittomasti. No, pidänhän minäkin, jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Paljon kivempiä sellaiset ihmiset ovat. Ja onhan se kiva sanoma, että olet hyvä juuri sellaisena kuin olet, vaikka oletkin monin tavoin aika hullumainen ja tuhruinen.

Ja onhan kirjan loppu toki melko kliseinen, mutta mitäpä siitä. Matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Ja matka oli ihan taattua Bridget Jonesia. Lisää JoneseyBJ:tä mulle vaan.

Ai niin, iloista tapsaa! Palaan jouluasioihin tyylikkäästi joulun jälkeen, eli huomenissa, tai sitten ehkä myöhemmin, sitten kun on aikaa. Tässä pitää nyt juhlia vielä oikein tolkusti, joulu on kerran vuodessa vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti