maanantai 4. marraskuuta 2013

Totuus joulupukista

Ennen kuin lapsi syntyi, oli perheessämme selkeä yhteinen linja lapselle valehteluun. Se oli sellainen, että lapselle ei valehdella. Sitten minä aloin lipsua.

Nimittäin viime viikolla postista putkahti suuri lelumainoskatalogi, jonka lapsi ehti napata ennen kuin kerkesin tuhota sen. Hän kutsuu sitä pikkulehdeksi ja katselee antaumuksella, hokee joka sivulla: "Tuon ottaa! Äiti! Tuon ottaa!" Aluksi olin, että hmm joo, sitten olin, että no katsotaan sitten joskus, sitten olin, että no katsotaan kun se joulukin on tulossa, sitten olin, että sun pitää kuule varmaan jutella näistä joulupukin kanssa. "Ukin kanssa? Soittaa ukille!" innostui lapsi. "Ei ei, ukki ei ole joulupukki!" hätäännyin. Sitten guuglasin joulupukin ja esittelin pitkää valkoista partaa, punaisia vaatteita, poroja, tonttuja, lahjoja. Sen jälkeen unilaulu on ollut jo viikon Petteri Punakuono.

Eilen puoliso kuuli ensimmäisen kerran kun horisin joulupukista lapsen kanssa. "Niin, joulun aikaan tavarataloihin tulee sellaisia miehiä, jotka pukeutuvat tekopartoihin ja väittävät olevansa joulupukki", sanoi puoliso. Mulkaisin häntä. "Pitääkö sun pilata koko homma?" suhisin. "Ei lapsille saa valehdella", sanoi puoliso. "No joo mutta se on vaan satua", selitin.

Lapsen mentyä nukkumaan nostin joulupukin pöydälle. Olen samaa mieltä siitä, että lapselle ei saa valehdella, mutta en silti halua pilata joulun satumaisuutta.

Onhan toki niin, että lasta ei saa kiristää olemaan kiltti sillä, että joulupukki ei muuten tuo lahjoja. Muutenkaan en näe järkeä siinä, että joku tuntematon ukko tuo lahjoja sen sijaan, että lapsi saisi lahjoja vanhemmiltaan ja muilta läheisiltään, jotka rakastavat häntä riippumatta siitä onko lapsi tuhma tai kiltti. Lisäksi, jos lapselle järjestelmällisesti valehdellaan vuosikausia jostain ja sitten yhtäkkiä ollaankin, että ehhehhee, läppäläppä, niin ei se ole reilua ja siinä voi pienen ihmisen luottamus vanhempien juttuihin kokea ison kolauksen. Ei tietenkään kaikkien, mutta joidenkin. Itse en ottaisi riskiä.

Toisaalta kuitenkin lapsella on oikeus satumaailmaan, enkä minä suostu sitä häneltä viemään. Voin aina sivulauseessa mainita, että tämä on sitten satua, nämä keijut ja tontut ja joulupukki, mutta ei se tarkoita, etteikö niitä mielikuvituksessa voisi olla ja etteikö niistä voisi iloita. En minä ole jokaisen kuvakirjankaan jälkeen pitämässä puhetta, että kissathan ei muuten osaa kävellä ja tiedäthän ettei maatiloilla ole oikeasti tuollaista vaan eläimet kituvat parsissa. En myöskään tiedä minkä ikäisenä lapsi voi ottaa vastaan tiedon, ettei esimerkiksi Nalle Puh ole olemassa, vaikka hänelle on juuri luettu tästä tyypistä kokonainen kirja ja lisäksi hän juuri lauantaina näki itsensä kokoisen Nalle Puhin naapurissa, että miten niin ei ole olemassa, äiti, häh.

Keskusteluyrityksen lopputulema oli, että lapselle ei edelleenkään valehdella. Yritän jatkossa muistaa aina välillä mainita, että joulupukki on satua, kuten onnelliset possutkin. Harmin paikka, mutta niin se on. Ja puoliso toivottavasti voi olla pilaamatta tunnelmaa edes joka toinen kerta, kun uppoamme tonttufiiliksiin tai etsimme metsästä menninkäisiä.

Hankalaa. Erittäin hankalaa. Lisäksi takaraivossa nakuttaa pelottava mielikuva, että lapsi on parin vuoden päästä pihan pelätyin joulupukkiateisti, joka pilaa vanhempien hyvät joulukiristykset ja lasten fiilikset. Kiusallista. Erittäin kiusallista.

18 kommenttia:

  1. No mutta mahtavaa pohdintaa kuitenkin.

    Mä en oikein tiedä, mitä tehdä tämän asian kanssa, koska joulupukkihommat oli parasta lapsuudessani. Me tenavat yritimme saada aikuiset myöntämään, että joulupukkia ei ole, ja aikuiset sanoivat silmät pyöreinä, että miten niin ei ole, eihän joulupukki tuo lahjoja, jos noin sanotte. En muista, missä välissä olin menettänyt uskoni, mutta selvästikään kokemus ei ollut traumatisoiva. Tämä vääntö joulupukin todellisuudesta sen sijaan oli äärimmäisen viihdyttävää ja perinne, jonka ehdottomasti haluan jakaa oman lapseni kanssa.

    Minäkin haluaisin uskoa siihen, että lapsi oppii erottamaan sadun, toden ja valheen. Periaatteessahan sadulla ja valheella on vain vähän eroa, mutta oikeasti niillä on ihan kauheasti eroa, koska satu voi olla myös ihan totta - vaikkei sillä tavalla konkreettisesti, faktuaalisesti totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ollessani jotakuinkin 29-vuotias äitini vastasi jokaiseen kysymykseeni marraskuun alusta lähtien, että "joulun alla ei saa kysellä!" tai "olkaapa nätisti, tontut kurkkii!", ja sain aattoaamuna kuusen alle paketin, jossa luki harakanvarpain "Tiedustelijatontulta", joten siltä pohjalta tämä teksti.

      Toivoisin vain, että onnistuisimme vetämään tämän jotenkin järkevästi. Ilman traumoja, mutta että olis kuitenkin hauskaa. En tiedä miten se onnistuu. Palaan asiaan kolmenkymmenen vuoden kuluttua lapsen haastattelupostauksella. "Se oli kuule mutsi pienin traumani", hän sanoo silloin. "Kuin tyhmiä säkin jaksat kelata."

      Poista
    2. Heh, meillä oli samaa vääntöä, yritettiin saada aikuiset kiinni joulupukkijutusta todistusaineistolla :) (joku vuosi löydettiin siinä jouluaaton iltapäivänä lahjakätkö ja suunniteltiin että jäädään kytikseen odottamaan että joku tulee hakemaan ne ja näin paljastaa salaliiton)

      ...ja ajattelitteko olla valehtelematta myös keskustellessanne koulutuksen vaikutuksesta työllisyyteen tai Kioton ilmastosopimuksen toimivuudesta :)

      Poista
    3. Voin kuvitella miten kivaa on ollut suunnitella väijytystä!

      Ja joo, kyllä varmaan ollaan valehtelematta myös noista, olettaen, ettei Kioton ilmastosopimus tulee puheenaiheeksi ihan lähivuosina, ja jutut toki ikäluokalle ymmärrettäväksi muokaten. Jossain vaiheessa tulee varmaan kysymys siitä, miksi lapsi ei syö lihaa, johon en ehkä aio ihan alkuun kertoa täysimittaista syytä.

      Poista
  2. Mä tiedän että osalla on mennyt pahastikin usko vanhempien sanomiseen joulupukkitarinan voimin, riippunee paljon lapsen persoonallisuudesta. Työkaveri kertoi että hänen melkein kymmenen vee tyttönsä edelleen uskoo joulupukkii, en voi olla miettimättä että jos tää on sellaista sokeaa uskoa että ei mun vanhemmat valehtelis vaikka koulukaverit sanois mitä, että tuleeko siitä sitten iso pudotus vai voiko kaikki nauraa koko hommalle.
    Mä oon aatellut skipata koko joulupukkijutun, ja selventää sitä vaan satuna. Saa nähdä miten onnistuu. Tuttavapariskunta on ratkaissut homman niin että joulupukki tuo vaan pari lahjaa muksuille, ja kaikki loput lahjat on mummilta ja kummilta jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se riippuu varmasti lapsesta. Ei minulle ole jäänyt aiheesta mitään traumoja, tosin en ole varma, missä mittakaavassa meillä joulupukin olemassaoloa uskoteltiin. Muistan vain, että tykkäsin siitä. Ja tykkään vieläkin. Mutta varmasti jollekin se voi olla iso kolaus, jos on herkempi tyyppi.

      Poista
  3. Meillä nelivuotias uskoo joulupukkiin, mutta vähän samalla tavalla kuin se uskoo hämähäkkimieheen tai Star Warsiin. Eli tavallaan tietää sen olevan satua, mutta haluaa uskoa, että se on totta. Tai näin mä ainakin tulkitsen sen puheet, esim. siitä, kuinka eno oli viime vuonna joulupukkipuvussa. :D Me ei siis olla koskaan väitetty joulupukin olevan totta, vaan ollaan tasapainoiltu sadun ja todellisuuden välissä.

    Mä itse muistan saman fiiliksen, eli olen tosi pitkään (ainakin 10-vuotiaaksi asti) halunnut uskoa joulupukkiin, vaikka olen tiennyt, ettei se ole totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin mä toivoisin pystyväni homman vetämään. Ja mulla oli ihan sama juttu joulupukin kanssa. Ja on vähän ehkä vieläkin, jos nyt rehellisiä ollaan.

      Poista
  4. Mulla vähän sama kokemus kuin Liinalla, meillä joulupukkia odotettiin aina ihan intona ja jossain vaiheessa en vaan enää uskonut, ihan ilman traumoja :)

    Muistan myös kuulleeni psykantunnilla lukiossa tutkimuksesta, jossa (mukavasti ihmiskokeita...) lapsille ei kerrottu mitään 'valeita' ja satuja, vaan pidettiin tiukasti kiinni todellisuudesta, eikä annettu fantasiamaailmalle tilaa. Lasten emotionaalinen kehitys kärsi tästä selkeästi. En nyt tietenkään osannut etsiä netistä mitään referenssiä, sorry!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä musta ihan järkikin sanoo, että ihminen tarvitsee satuja ja mielikuvitusta. Tai minä ainakin olisin ihan ihmisriekale jos on pääsisi välillä sukeltamaan fiktion maailmaan.

      Poista
  5. Näitä on tosi hyvä ja tärkeä miettiä. Mutta on myös hyvä olla ylimiettimättä :) Musta toi teidän ratkaisu kuulostaa tosi hyvältä! Mä uskon vakaasti että paljon pahemmin lapsen uskon ja luottamuksen vanhempiin saa rikottua esim. sillä että luvataan viedä vaikkapa kesällä huvipuistoon ja sitten ei jostain syystä viedäkään. Sadut kuuluu kasvuun ja kehitykseen ja musta se on vähän eriasia että uskooko 2-vuotias joulupukkiin kuin että uskooko 10-vuotias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän sen lupausten pitämisen ja luotettavuuden pitää toimia johdonmukaisesti aina. Ja luulen kans, että nämä on näitä juttuja, joita parin vuoden päästä miettii, että huh huijaa, pitikö tuohonkin tuhlata noin paljon aivokapasiteettia. Vähän niin kuin lapsen kiinteiden aloittaminen, kun olin ihan kauhuissani, että miten me ikinä muka ehditään syödä viisi kertaa päivässä, herranen aika. Tai että mistä minä tiedän saako se tarpeeksi juotavaa kun ei se osaa puhua. Eipä ole ollut kovin suuri ongelma kumpikaan noin pidemmän päälle.

      Poista
  6. Mä haluan myös tukea sun näkemystä siitä, että vaikka lapselle ei valehdella, silti voi olla olemassa fantasia- ja leikkimaailmoja. (Ja olisin kyllä nykyään taipuvainen sanomaan, että toisinaan totuuden muuntelu on tarpeen ihan lapsen oman hyvinvoinnin kannalta.) Meillä esikoinen on jo monena vuonna esittänyt epäilynsä lahjoja jakavan pukin henkilöllisyydestä. Hän taisi olla kaksivuotias silloin kun "ei tullut setäpukki, tuli tätipukki" kun roolia esitti naispuolinen serkkuni ja joulupukilla sattui olemaan sukkahousut. Viime vuonna hän tunnisti joulupukin sedäkseen. Tämä ei lainkaan haittaa yhteistä joulupukkileikkiä tai vähennä lapsen "uskoa" joulupukkiin.

    Mainittakoon vielä, että meidän sukujoulussamme on käynyt pukki aina - ja nuorimman serkkuni ja seuraavan sukupolven vanhimman lapsen välissä on sentään oli 10 vuotta ikäeroa. Eli aika pitkään oli hetki jolloin kukaan ei uskonut joulupukkiin. Se ei estä leikkimästä! (Eikä totuuden paljastuminen pukista ainakaan minulle ole jättänyt mitään muistijälkeä.)

    Komppaan myös Kukkavarvasta, että lupausten pettäminen lapsille on paljon pahempi juttu kuin satuhahmoista juttelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naispuolinen joulupukki, ihanan sukupuolisensitiivistä! Ja sukujoulut kuulostavat ihanalta.

      Poista
  7. Mäkin olisin tällä "se on vain satua, mutta leikitään silti" -linjalla ollut, mutta kuten tuolla omalla tontilla totesin, niin Ranskassa ottavat asian paljon vakavammin. Mutta olen mä kyllä pari vuotta jo vastaillut esikoisen joulupukkikysymyksiin sellaisilla "no mitäs sä itse luulet?" -kysymyksillä, etten ainakaan enää keksi lisää tarinaa siihen päälle.

    Noi lelukuvastot on kyllä suoraan... no ei ainakaan joulupukilta. Tänä vuonna olen tainnut onnistua ne kaikki nappaamaan ennen lapsia, hitusen vähemmän materiahaaveita torpattavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää jatkossa olla tarkempi noiden kuvastojen kanssa, napata nopeammin roskiin. Toisaalta ehkä sellainen voi kasvattaa luonnetta, että kaikkea ei voi saada vaikka ne miten kivoilta näyttää. Vaikka se kuulostaakin kyllä melko kidutukselta. Mutta sellainen se on maailma niin.

      Poista
  8. Hankalaa tosiaan :)

    Meillä on käynyt sama "ostopukki" nyt muutamana vuonna. Tytöt tuntuvat suhtautuvan siihen hieman samalla tavalla kuin Muumimaan muumeihin ja Ti-Ti Nalleen kavereineen, eli satuhahmo, jonka sisällä on ihminen. Vielä eivät ole kyseenalaistaneet sitä mistä ne lahjat sille pukille tulee jaettavaksi. Sitä päivää odotellessa... Olemme kyllä ihan avoimesti kertoneet kummien antamista joululahjoista ja käyneet omille kummilapsille hankkimassa joululahjoja eli tietävät jotain lahjojenostokuviosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ei mullakaan lapsena varsinaisesti ollut mitään syytä kyseenalaistaa joulupukkijuttuja. Muistan vain tykänneeni niistä kovasti aina. Mutta omalle lapselle ajattelimme alusta asti tosiaan tehdä selväksi, että lahjat, jotka tulevat olemaan melko vähäiset, tulevat äidiltä, isältä ja läheisiltä.

      Poista