torstai 14. marraskuuta 2013

Swinging with the Finkels - Parit vaihtoon

Jonathan Newman, 2011


Öhöm. Nyt en kyllä voi muistaa miksi ihmeessä halusin oikein varata kirjastosta tämän elokuvan. Ainoa syy, jonka voin keksiä, on Martin Freeman. Pidän hänestä. Tai pidin, voisi ehkä sanoa.

Myönnän, tämä kirjoitus on aika hatara, koska katsottuani elokuvaa ensimmäiset kymmenen minuuttia tein samaan aikaan voileipiä, nettailin puhelimella, juttelin puolison kanssa ja bloggasin, mutta olen aika varma, että kulutin näin aikani paremmin kuin keskittymällä. Koska nähdäkseni tässä oli tyyppiesimerkki elokuvasta, josta en pidä.

Se kertoi Finkeleistä, Alvinista ja Elliestä, jotka ovat olleet naimisissa jokusen tovin. Menestyviä ovat ja lapsettomia, toisin kuin ystäväpariskunta, jotka vuodattavat pikkulapsiarjen karmeutta, rouva sähköinen rintapumppu molemmissa tisseissä roikkuen ja herra golfkentällä. Finkelit päättävät, että ankeudelle on tultava loppu, ja ajattelevat ottaa Ellien homoystävän neuvosta vaarin ja ryhtyä parinvaihtoon. No siitähän ei hyvä seuraa, koska tämä on amerikkalainen elokuva, ja niissä on aina tultava epäkristilliselle toiminnalle asianmukainen lopputulos.

Jos minulta kysytään, ja kyllä kysytään, koska tämä on minun blogini, niin Finkeleiden ongelmat ovat seuraavat: Alvin on ihan hiton ankea, kuiva, nuiva ja elämäänsä kyllästynyt. Ellie on turhanpäiväinen surusilmä, jolta puuttuu persoonallisuus. Kun nämä kaksi laitetaan yhteen, en ihmettele että on tylsää. Minullakin oli, vaikka elokuva kesti vain tunnin ja kaksikymmentä minuuttia ja tein koko ajan jotain muutakin. Tyyyylsää. Lisäksi en pitänyt elokuvan huumorista, joka oli aika lapsellista alapäähuumoria. Alapäähuumorikin voi olla hyvää jos se on hyvää, mutta tämä ei ollut.

Että enpä suosittele tätä elokuvaa kenellekään en.

IMDB

2 kommenttia:

  1. Mua jostain syystä alkoi kiinnostaa. Oliko tämä tietoinen käänteismarkkinointitempaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä oli äärimmäisen epätietoinen.

      Poista