tiistai 19. marraskuuta 2013

Cockneys vs Zombies

Matthias Hoene, 2012

Yhden naisen ristiretkeni jatkuu. Tarkoitukseni on löytää uusi Shaun of the Dead. Koska on tehty yksi Shaun of the Dead, täytyy olla mahdollista tehdä myös toinen. Rohkeasti tutkin kaiken vähänkään sinne päin viittaavan. Oliko se tämä elokuva? Oliko? Oliko?

Ei se ihan ollut. Valitettavasti. Mutta siitä huolimatta Cockneys vs Zombies on ihan ookoo zombihömpöttely. Nauroinkin kerran. Siihen liittyi zombivauva. Se oli varmaankin sellainen kohtaus jolle ei olisi kovin korrektia nauraa.

Zombivirus pääsee valloilleen avatusta haudasta Itä-Lontoon rakennustyömaalla. Kohta lähes kaikki hoippuvat aivojen perässä, vain muutama pikkurikollinen onnistuu muilimaan ilman tartuntaa. Sitten he lähtevät pelastamaan vaariaan vanhainkodista, missä kovat vanhukset pitävät rintamansa kuolleita vastaan.

Cockneyt ovat käsittääkseni sellaisia työväenluokkaisia, itsetietoisia tyyppejä, jotka asuvat tietyllä Itä-Lontoon alueella ja puhuvat cockneyn murretta. Guuglatessani mielestäni tunnetuimmat tämän ihmisryhmän edustajat olivat Sid Vicious ja Michael Caine. Ihan kiinnostavaa. Näin sitä sivistyin tämänkin elokuvan myötä.

Muistin juuri. Nauroin toisenkin kerran. Vanha papparainen raahautuu pihanurmikon yli kävelytukensa kanssa edeten noin sentin minuutissa. Hänen kannoillaan hoippuu zombeja lähes yhtä hitaasti. "Ne ovat niin nopeita!" huutaa pappa. Höh. Ei se kerrottuna toimi. Nyt teidän varmaan on pakko katsoa tämä elokuva, että saatte naurunne.

PS: Täällä käy nykyään ihan hulluna porukkaa. Venäjältä, Ameriikasta ja Kiinasta. Epäilen heitä roboteiksi. Mutta jos ette ole ihan kaikki robotteja niin kiva että käytte. Tai siis ei nyt mitään ihmismassoja, tai robotti-, mutta kuitenkin huomattavasti enemmän kuin vähän aikaa sitten.

PPS: Laittelen lisää arvosteluja tuonne kirjan sivuille. Jos nyt jotakuta sattuu kiinnostamaan.

2 kommenttia:

  1. Mua huvittaa kyllä tuo papparaiskohtaus :D Mutta kannattaako nyt ihan sen takia tämä katsoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, sanotaanko, että jos pitää zombikomedioista yleensä, on tämä keskitasoa parempi. Jos ei pidä, ei tuon kohtauksen takia kannata itseään vaivata. Tai edes sen vauvakohtauksen. Tirsk. Voi ei, se oli hirveä kohtaus.

      Poista