sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ainekirjoitus 2013: Mitä tänään syötäisiin?

On kolmannen ainekirjoituksen aika. Homma lähti Liinalasta, kävi Leopardikuningattaren luona, tällä kertaa aiheen antoi Tuulista. En juuri nyt inspiroitunut ruoka-asioista ja lisäksi luen juuri Anu Silfverbergin loistavaa esseekokoelmaa Luonto pakastimessa, ja tiedän, että jos nyt ryhtyisin ruotimaan sapuskaa, ei jälki olisi nättiä. Olisi paatoksellista. Eikä ehkä edes kovin reilua. Anteeksi, jos käsittely ei vastaa aihetta. Mutta tämä itse asiassa on aika hyvä esimerkki siitä, millaisia aineita kirjoitin yläasteella ja lukiossa, oli aihe mikä hyvänsä.


Mitä tänään syötäisiin?

- Kato, leppäkerttu. Iso leppäkerttu.

Taavi osoitti maahan. Se todella oli iso leppäkerttu. Tennispallon kokoinen. Huomiota herättävän suuri leppäkerttu, äiti ajatteli. Otan valokuvan. Hän kaivoi taskustaan puhelimen. Taavi lähti leppäkerttua kohti käsi ojossa, äiti tarttui haalarin hihaan.

- Älä koske. Annetaan leppäkertun olla. Äiti ottaa kuvan.

Tarvitaan jotain antamaan mittakaavaa, äiti ajatteli. Leppäkerttu tuijotti heitä. Tai ehkä se ei tuijottanut. Oli vaikea sanoa, mikä oli silmä ja mikä ei. Se raotti vähän panssariaan, läpikuultava siipi vilahti, kimmelsi. Äiti nappasi maasta muovisen, keltaisen leikkilapion ja heitti sen leppäkertun lähistölle. Riittävän hyvä. Juuri kun hän oli saanut kameran valittua puhelimesta, kuului jostain nopeasti lähestyvä pörinä.

- Äiti, hirmu iso leppäkerttu! Taavi hihkaisi ilahtuneena ja osoitti taivaalle.

Puiden yli pörisi suuri leppäkerttu orava suussaan. Se pörisi heitä kohti kuin mikäkin elävä helikopteri. Se oli moottoripyöräkypärän kokoinen. Äiti nappasi Taavin syliinsä ja lähti juosten perääntymään ovea kohti. Leppäkerttu pudotti puolikkaan oravan maahan pienemmän leppäkertun viereen, joka avasi pystysuoran suunsa ja haukkasi oravan hännän. Se katkesi kuin suolatikku.

Äiti ehti juuri kiskaista alaoven leppäkertun edessä kiinni. Se jysähti lasiin ja möksähti selälleen maahan. Hetken se pyöri siinä selällään, kunnes pääsi jaloilleen. Se seisoi tanakasti kuudella jalallaan ja näytti jokseenkin päättäväiseltä, jos niin voi sanoa. Se astahteli ovelle ja painautui sitä vasten. Äiti nosti puhelimensa ja kuvasi pätkän videota. Minä lähetän tämän Luontoiltaan, hän ajatteli.

Hänen siinä kuvatessaan muurahaiset tulivat näkyviin. Se oli luonnollista sen jälkeen, kun suurin muurahainen nosti naapuritalon ilmaan. Ikkunoista putoilevat naapurit ja lemmikit oli helppo poimia suuhunsa.

16 kommenttia:

  1. :D Suhtaudun tietyllä kateudella äidinkielenopettajaasi nyt.

    Pidän myös tavasta, jolla lähdit täysin sivuraiteille. Etsin itsekin sopivaa raidetta, mutta huonosti oli sellaisia nyt tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua kehua itseäni, mutta sivuraide on aina ollut tiukasti mun raide :D

      Poista
  2. Tiedätkö, kun eilen (?) luin blogistasi, että kirjoitit aiheen vierestä, suhtauduin epäilevästi. Aihe oli niin laaja, että sitä voisi käsitellä vaikka miltä kantilta. Meinasin kommentoida, että ainoa tapa kirjoittaa ohi olisi kirjoittaa moottoripyöristä. Tai leppäkertuista. Pääsit yllättämään. Mainiota, olet mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos. Jännästi kuitenkin ennen julkaisuhetkeä aloin epäillä, että varmaan kaikki muutkin on kirjoittaneet hyönteisistä, sehän on niin itsestään selvää. Omituinen tuo ihmismieli, niin epävarma.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No tiiä tuota mutta kiitos kumminkin!

      Poista
  4. Hertsileijaa, sinulla on kyllä ollut mielikuvitus ja kirjoitustaito jo tuolloin hallinnassa :)! Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öm, no tuota tämä ei siis ollut autenttinen kouluaine vaan jotain tämänkaltaista olen tuottanut useita kertoja.

      Poista
  5. Voi sen näinkin sanoa. Ehdottomasti tehokkaampaa kuin paatos. Kiitos kun vastasit haasteeseen näin oivaltavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä paatosta ei olisi lukenut tyytyväisenä edes Silfverberg. Oikeastaan hän olisi varmaan kauhistunut, että yhdistän hänet moiseen patetiaan. Annetaan Anun olla rauhassa. Siihen saakka ainakin, että bloggaan kirjasta.

      Poista
  6. Mä olen niin kateellinen :D tämä oli ihan mahtavan erilainen.

    VastaaPoista
  7. Siis. mitä. ihmettä. :D

    Tosin taisin itse kirjoittaa pariin otteeseen vastaavia enkun aineita, niiden kun piti olla lyhyitä ja ytimekkäitä. Kun aiheena oli "If I had a hammer I'd..." niin maailmanparantamisen sijaan kävi puutarhatonttujen kimppuun, tietenkin koska ne käyvät muuten öisin eloon ja tuhoavat naapureiden ruusupuskat. Enkunopettajani antoi aika huonon arvosanan koska "huumori on omituista", toivottavasti sinun äidinkielen opettajasi oli ymmärtäväisempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Mulla oli erittäin kannustavat äikänopet sekä yläasteella että lukiossa, jotka kannustivat sivuraiteella eteenpäin. Toinen lähetteli kesälomalla kotiin kirjoituskilpailujen osallistumisohjeita. Lämmöllä muistan heitä.

      Poista
  8. Kiitos tästä lauantai-illan mainiosta piristyksestä. Arvostan biologisesti oikeellista leppäkerttujen kuvailua ja mahtavaa joskin hieman pelottavaa visiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannatti oikein panostaa leppäkerttujen anatomiaan!

      Poista