sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Take This Waltz

Sarah Polley: Take This Waltz, 2011.

Olin etukäteen varma, että rakastan tätä elokuvaa. Ihan niin syviin tunteisiin ei päästy, mutta oli tämä kuitenkin keskimääräistä voimakkaampia mielihyvän tunteita herättävä kuvakertomus.

Elokuva kertoo vähän alle kolmikymppisestä Margotista (Michelle Williams), joka työreissulla tapaa ihastuttavan taiteilijan ja riksakuskin Danielin (Luke Kirby). No eihän siinä mittään, mutta kun Margot on jo onnellisesti naimisissa Loun (Seth Rogen) kanssa. Helppohan Daniel olisi unohtaa, mutta kun hän sattuu asustamaan vastapäisessä talossa.

Tämähän oli sellainen kertomus, että kaikilla näillä pitkitettyä nuoruutta elävillä ihmisillä on liikaa aikaa lorvehtia pitkin katuja huhuilemassa ja hassuttelemassa. Tekisitte hipit töitä, tekisi mieli huutaa, mutta eihän siitä saa näin herttaisia elokuvia. Joten annetaan Margotin, Danielin ja Loun haahuilla. Ja toisaalta, ei minusta oikeasti ihmisten pitäisi tehdä enemmän töitä, vaikka se jättääkin vähemmän aikaa turhanpäiväiselle itsereflektiolle ja kuvitelmille ruohon vihreydestä erinäisten aitojen sisä- ja ulkopuolella.

Koska siitähän tässä on kysymys. Margot on onnellinen Loun kanssa, kaikki on hyvin. Mutta voisiko hän olla vielä onnellisempi Danielin kanssa? Jos ei olekaan, sitten Lou on menetetty. Kauhea tilanne. Nähdäkseni elokuvan sanoma oli, tai ainakin sen minä halusin siinä nähdä, että ei se vaihtamalla parane, jos lähtökohtaisesti kaikki on hyvin. Kaikki ihmissuhteet arkistuvat, eikä siinä ole mitään pahaa, jos arki on hyvä. Arki on se missä ihminen elää, toivottavasti onnellisena. Juhla on se, missä käydään kylässä. Ja siksi se on niin kivaa, silloin kun juhlan aika on.

Ja lisättäköön vielä, että siksihän tämä enimmäkseen oli todella hieno elokuva, että Michelle Williams ja Seth Rogen ovat niin ihania. Ihania ihania ihania! IHANIA!!! Ai niin, ja Sarah Polleykin on ihana, siis tämän elokuvan ohjaaja. IHANA!!! Elokuvassa oli suhteellisen paljon alastomia naisvartaloita, mutta ne oli esitetty niin luonnollisina ja arkisina, että ihan sydän värisi ilosta, kun niin harvoin nykyään elokuvassa näkee noin mutkatonta suhtautumista. Enkä usko, että se on ihan täysin riippumatonta siitä, että elokuvalla oli nainen ohjaajana, vaikka haluaisinkin uskotella itselleni, että kyllä pitäisi olla.

Ja vielä ekstrabonushuomio, että ilahduin kovasti myös siitä, että koko elokuvan ajan Margotin tukka oli ihan omituinen lirtti ja silti Margot on sievä ja ihastuttava. Ehkä meillä muillakin omituisilla lirttitukilla on siis toivoa!

4 kommenttia:

  1. Mä joskus näin tämän trailerin kai, ja muistan tuolloin ajatelleeni jotakuinkin kuten sanot tuossa yllä, että jos tekisi enemmän töitä, jäisi vähemmän aikaa oman navan kaivelulle. Mutta en minäkään siitä työnteosta sillä tavalla. Jotain merkitystä kannattanee kuitenkin hankkia, oma navan ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Voihan sitä toki elämänsä niinkin viettää, itsereflektoiden, mutta kyllä minusta elämä on nykyisin noin tuhat kertaa kivempaa, kun ei ole niin kauheasti aikaa miettiä, että miltähän minusta nyt tuntuu ja pitäisiköhän tuntua joltain muulta.

      Poista