tiistai 17. syyskuuta 2013

Ikävä

Olen ollut lapsesta saakka kova ikävöimään ja kiintymään. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta ikävöin kotiin. Lähdin aina reippaasti yökylään, mutta sitten tuli niin kova ikävä, että yö oli ihan hirveää vääntelehtimistä. Usein tulin fyysisesti sairaaksi, aloin oksentaa ja kuume nousi. Sitten pääsi kotiin. Se oli tosi ahdistavaa, koska olisin halunnut olla iloinen yökyläilijä.

Joskus teininä alkoi helpottaa. Mutta silti kotoa muuttaminen oli tosi vaikeaa. Vuoden omillani asuttuani muutin ystäväni kanssa kämppikseksi ja se oli ihanaa aikaa. Silloin ikävöin siihen kotiin. Kun olin jouluna kotikotona kaipasin ihanaan kämppiskämppäämme mekkaloimaan. Ja sen jälkeen olen ikävöinyt milloin minnekin.

Viime vuodet tietenkin puolison luo. Onneksi meille oli heti alkuun molemmille selviö, että meidän parisuhteessamme ollaan yhdessä. Toinen ei saa lähteä pois. Se oli sääntö, jonka rikkomiseen tarvittaisiin aika mojovat perusteet. Siksi emme ole olleet varmaankaan kertaakaan yli viikkoa erossa sen jälkeen, kun onnistuimme pääsemään samaan kaupunkiin asumaan. Kaukosuhdeaika oli painajaismaista molemmille.

Ja nyt puoliso lähtee huomenna kahdeksaksi päiväksi Saksaan. Olen jo viikon verran tuijotellut puiden latvoja kyyneliä nieleskellen, että mitenköhän tästä selvitään, ikävästä. Kaikesta muusta selvitään tietenkin hienosti. Mutta se ikävä. Puoliso istuu tuolla parin metrin päässä eikä ole vielä lähelläkään lentokonetta, mutta minä meinaan jo pakahtua. Aina puhutaan, että ikävä on ihana tunne, se auttaa arvostamaan toista ja sitten on ihanaa kun taas kohdataan. Mutta jos ikävä on fyysisesti kouristava tunne, kyllä mieluummin on kokonaan ilman ikävää ja koko ajan yhdessä. Että tulethan pian ehjänä kotiin, sinä siellä keittiössä, joka et ole vielä edes minnekään ehtinyt mennä. Niisk.

7 kommenttia:

  1. Niisk. Aika ihanaa kuiteskin. Siis että on niin isosti ikävöitävää.

    Mutta tekstin olisit voinut säästää sunnuntaiksi. Tai ehkä aihe ei olekaan sulle vaikea, toisin kuin eräille ainekirjoittajille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SE aihe on mulle ihan kamala, koska en tosiaankaan ruukaa avautua kyseisestä tematiikasta, ja mietin, jättääkö sikseen ja olla ihan luuseri vai kierränkö tehtävänannon tarkoituksella...

      No mutta toivottavasti 8 päivää hujahtaa äkkiä!

      Poista
    2. Tietenkin kierrät tarkoituksella, koko homman ideahan on juuri siinä :D

      Poista
    3. Elekäähän mittään, toki se sunnuntain teksti on ollut ajastettuna jo hyvän tovin! Mulle ei varsinaisesti ole ongelma tuottaa tekstiä tunneasioista, lähinnä se tuo haastetta, että pysyttelee omissa yksityisasioissaan. Siksi hyväksytinkin sunnuntain tekstin puolisolla etukäteen, kuten oikeastaan kaikki missä hänestä puhutaan. Paitsi tuon edellisen, koska siinä puhuttiin vain minusta. Oon aika hyvä jaarittelemaan itsestäni!

      Poista
  2. Mä ymmärrän. Mulla on erityisen kova ikävä juuri alkukotiin, etenkin eron hetket ovat kauheita.

    Lapsena yökylässä ikävä iski minulla vasta aamukuudelta, kun kaveri vielä veti sikeitä mutta minä jo valvoin. Enkä kehdannut hipsiä kotiin vain, piti odottaa kohteliaasti toisenkin heräävän. Vaikka kuinka olisin halunnut lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli ongelma nukahtamisessa. En muka saanut millään unta, pissatti, ei uskaltanut vessaan, pelotti, itketti, ahdisti. Sitten aamulla kaikki oli taas hyvin.

      Poista