sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ainekirjoitus 2013: Mikä meitä yhdistää

Liinan luota lähtenyt ainekirjoitushaaste jatkuu, tällä kertaa sitä emännöi Leopardikuningatar. Ohjeistuksena oli otsikon lisäksi, että kaivataan tekstejä parisuhteesta. Toki saisi kirjoittaa jostain muustakin. Mutta päätin olla kuuliainen.

Mikä meitä yhdistää

Minulla on useampikin teoria hyvästä parisuhteesta, esitän osan niistä alla.


Sisaruksellinen sijainti

Uskon, että ihmisen käytökseen saattaa vaikuttaa hyvin voimakkaasti se, missä kohtaa sisarusparvea on sijainnut lapsuudessaan. Tai ainakin, jos on ottanut roolinsa vakavasti. Tai no, ainakin minun henkilökohtaisessa parisuhteessani tämä on selkeästi nähtävillä. Minä olen isosisko ja nautin siitä, että saan antaa toisen mennä ensin, saan antaa toiselle vähän enemmän, säästän puolet suklaapatukastani. Puoliso on pikkuveli, joka on tottunut saamaan aina vähän enemmän ja parhaat palat ja odottaa pientä hemmottelua. Noin periaatteessa olemme hyvinkin tasavertaiset, mutta jos on kaksi erikokoista kakunpalaa, on itsestään selvää, että puoliso saa isomman. Koska me molemmat olemme tottuneet siihen. Jos molemmat olisivat isosisaruksia, jatkuvasti jäisi vähän ruokaa, kun molemmat jättäisivät toiselle loput. Tai sitten olisi pikkusisarusten välinen kilpailu parhaista paloista. Se voisi hiertää parisuhdetta.

Realistinen puolisokäsitys

Minulla ainakin on tapana joskus ostaa vaatteita fiktiiviselle minälle, joka on ihan erilainen kuin minä oikeasti. Ne vaatteet jäävät käyttämättä. Vähän samalla tavalla ihmisillä voi olla epärealistinen käsitys itsestä ja puolisosta. Ja sitten elämä on jatkuvaa pettymystä, kun toinen haluaakin maata sohvalla sen sijaan, että kehittelisi spontaaneja yllätyksiä. Parisuhteen kannalta olisi hyvä nähdä ihminen sellaisena kuin hän oikeasti on, koska toinen ihminen ei kovin todennäköisesti tule muuttumaan eri ihmiseksi, ainakaan ilman vakavaa aivovauriota, eikä silloinkaan todennäköisesti sellaiseksi kuin toinen toivoi. Nähdäkseni kannattaa hankkia sellainen ihminen rinnalleen, jonka voi hyväksyä sittenkin kun hän on aivan rupsahtanut ja dementoituneena toistelee vain yhtä vitsiä. Jos vitsi on hyvä, sen jaksanee paremmin.

Yhteinen joukkue

Tämä on ehkä hieman kliseistä, mutta yksi tärkeimmistä yhdistävistä tekijöistä on se, että olemme menossa maailmassa samaan suuntaan ja tuemme toisissamme oikeita asioita. Kannustamme toisiamme hippeydessä, joka saattaisi molemmilla laantua helpostikin, jos toinen veisi eri suuntaan. Sen sijaan jaamme maailman parantamisen. Parisuhteemme alussa minulla oli joskus tapana julkisesti pilkata puolisoa, koska se nyt vain on tapana siellä mistä minä olen kotoisin. Puoliso oli tästä ihmeissään ja vaati, että olemme samassa joukkueessa emmekä toisiamme vastaan. Hitaasti mutta varmasti olen oppinut, ettei oikeastaan ole hauskaa naureskella toisen kustannuksella edes hyväntahtoisesti. Ja toisaalta puoliso on myös oppinut ottamaan vastaan hienoista pilkkaa. Koska aina voi vähän pilkata. Minuakin. Varsinkin minua. Ja sitten nauraa yhdessä, samassa joukkueessa. Koska nauru on voimavara, niin kuin pitäisi parisuhteenkin olla.

Hyvän näkeminen toisessa

Olen tavannut paljon ihmisiä, mutta edelleen kaikista maailman ihmisistä vietän mieluiten aikaa puolison kanssa. Kun hän ei ole paikalla, ajattelen aina, että voi kun tämä hauska olisi vielä hauskempaa jos hän olisi täällä. Pidän hänestä ihan mahdottomasti, hän on hauskinta, viisainta ja kivintä katsella. Sen lisäksi hän tekee minusta hyvän. Ja se on ehkäpä tärkeintä. Koska minusta parisuhteen tarkoitus on tukea ihmistä olemaan parempi itsensä. En tiedä kuinka hyvin onnistun siinä, mutta sen tiedän, että minä olen noin 180% parempi minä puolison johdosta. Hän työntää minua eteen päin, usuttaa ottamaan riskejä, tekemään töitä. Hän näkee kaikessa aina hyvää, silloin kun itse olen niin syvällä kuopassa, etten edes näe reunaa. Joskus olin parisuhteessa, jossa poikaystävä oli sitä mieltä kirjoittamisestani, että kannattaako sitä nyt nolata itsensä, joka toki sai aikaan reaktion, että perkele minähän teen just niin kuin haluan, mutta kieltämättä tehokkaampaa sekä kirjoittamisen että parisuhteen kannalta on puolison metodi, että olen hänestä maailman paras ja tähän kirjoittamiseen satsataan nyt kaikki. Toivon vain, että pystyisin antamaan takaisin edes puolet siitä hyvästä, jonka itse saan.

Nyyh. Olen nyt itsekin aivan liikuttunut kauniista sanoistani. Lempi, mikä ihana asia.

21 kommenttia:

  1. Olipa suloinen teksti! Ja paljon samaistumispintaa. Hyvä parisuhde on kyllä kullanarvoinen asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja niinhän se on, pitää olla tarkkana että pysyykin hyvänä :)

      Poista
  2. Siina petaa ainekirjoituksia jo ensi vuodelle!

    Mutta vakavasti kirjoitettuna, tosi hyvin kirjoitettu ja koosteinen teksti. Monta hyvää ja tuttua asiaa itsellenikin. Mutta kaikkein eniten pidin lopusta ja siitä, että kuinka puoliso näkee toisessa hyvän ja kannustaa läpi harmaan kiven jos näin tarvitsee. Sanoin yksi ilta miehelleni, että on se hyvä, kun sinun edessä saa olla oma itsensä, näyttää ärtymys vaikka lukemastaan kirjasta ja puhua siitä, eikä kukaan säikähdä tuomastani innostuksesta ja puheen temmosta. Ihminen, jonka luo voi käpertyä vaikka keskiyöllä itkien ja tietää, ettei tasan haittaa, vaan saa kuulla juuri ne sanat mitä tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis pitäähän näiden erottua, tosi hankalaa sitten vuonna 2068 löytää enää aineita jos niitä ei otsikoi järkevästi. Sitten kun kirjoitamme aiheesta "Millaista vanhuus olisi jos olisimme päässeet eläkkeelle?"

      Ei vaan, taisin ottaa tuon otsikon Täti-ihmisen logosta.

      Poista
  3. Toi sisaruspointti oli mielenkiintoinen, me ollaan molemmat isosisaruksia isolla ikäerolla pikkuveljiimme, mutta musta miehellä ei ole sellaista "isosiskon" asennetta maailmaan ja kanssaihmisiin kuin mulla - mä epäilen, että siltä ei poikana ole sellaista oletettu. Tai en tiedä, ehkä mä huomaamattani miehen kanssa heittäydynkin siihen varhaisemman lapsuuden ainoan lapsen asemaani, ja se joutuukin olemaan se paapova isoveli. Hmmm. Täytyypä tarkkailla tästä näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Totta. Voihan siihen tosiaan vaikuttaa monet muutkin lapsuusasiat ja se, mitä perheessä on sisaruksilta odotettu. Meillä taidettiin aika usein käyttää esimerkiksi lauseita "ole sinä isompana fiksumpi" tai "annetaan pienemmän mennä ensin".

      Poista
  4. Niisk. Te olette sitten kyllä ihania. Ja ehdottoman samaa mieltä olen siitä, että puolisosi asenne on tuhannesti parempi kuin sen jonkun epäilyttävän entisen parisuhteen.

    Minäkin kyllä tulen sellaisesta taustasta, että toisille voi lempeästi naureskella. Siinä on vain löydettävä ero: lempeästi naureskelu on ok, ilkeästi naureskelu ei ole. Ilkeästi naureskelusta tulee kuulijoillekin paha mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun mä olin ehkä ennen vähän ilkeä ja pilkallinen. Meillä päin se oli tapana, että toista vähän kiusattiin julkisesti. Mutta eihän se kivaa ole. Ja siksi olen yrittänyt luopua tavastani.

      Poista
    2. Mun on vähän vaikea uskoa tuota. Mutta voi tietenkin olla, että tiedät itse paremmin. Missä tapauksessa minulla on ilouutisia: olet onnistunut hienosti!

      Poista
  5. vvooiii, tämä oli ihan parsaa!!! :) Kyllä kuuleppa huomaa että ketkä meistä julkaisee kirjoja ja ketkä ei :D Tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mutta älähän nyt. Ei tämä nyt kovin hiottu teksti kyllä ollut.

      Poista
  6. Voi miten ihana teksti. Paljon viisaita sanoja. Minun mieheni muuten myös tekee minusta paremman minän. Se on fantastisen hienoa ihmisessä, että tekee toiselle niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti useimmissa parisuhteissa olisi näin.

      Poista
  7. Voi että Siina kun kirjoitat hienosti.

    Tuo yhteinen joukkue on niin totta. Meillä oli ihan hirveästi turbulenssia tässä, no, oikeastaan viimeiset kaksi vuotta enemmän tai vähemmän. Jos oltaisiin oltu eri tiimeissä olisi se aika ollut ihan hirveää, nyt se oli siedettävää.

    Lempi on kyllä ihanaa, sanoo tää jonka puoliso tajusi viedä brunssille kun sivulauseessa köh mainitsin että en ole Dylaniin vielä päässyt. Ja on se muutenkin ihan paras. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mäkään en ole vielä päässyt sinne alkuperäiseen Dylaniin koskaan. Kerran olen käynyt Dylan Milkissä, joka oli kyllä aika kiva. Mutta itse piti sinne itsensä järjestää, meidän parisuhteessa on niin, että jos jonnekin ravintolaan haluaa niin itse on sinne mentävä :)

      Poista
  8. Ihana teksti, Siina! Hienosti kirjoitettu. Ja tuo "sisaruksellinen sijainti" oli aivan erityisen mielenkiintoinen teesi. Kiitos haasteeseen osallistumisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle haasteen järjestämisestä :)

      Poista
  9. Ihana! Ja kiitos tästä legendaarisesta lausahduksesta: "Nähdäkseni kannattaa hankkia sellainen ihminen rinnalleen, jonka voi hyväksyä sittenkin kun hän on aivan rupsahtanut ja dementoituneena toistelee vain yhtä vitsiä. Jos vitsi on hyvä, sen jaksanee paremmin." Ihan paras! :)

    VastaaPoista
  10. "Hän tekee minusta hyvän." Niin totta täälläkin! Toivottavasti molemminpuolista, en taida osata arvioida.

    Ivaan liittyen: eräs vanhempi työkaveri sanoi minulle kerran, ettei ymmärrä naisia, joiden hupia on haukkua miehiään, hän aina kehuu omaansa. Nolotti valitukseni miehen tiskaustaidosta tai mistä lie. Tästä on ainakin 15 vuotta, mutta muistan sen, kun juttu meinaa lipsua akkain keskinäiseksi kilpailuksi pöllöimmästä miehestä. Yhteenkuuluvuutta naisten kesken voi lisätä positiivisellakin tavalla, niin kuin nyt tässä kirjoitushaasteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä samaa mieltä työkaverisi kanssa. Minäkään en oikein tajua, että miksi kukaan olisi naimisissa ihmisen kanssa, josta ei keksi mitään hyvää sanottavaa. Tai miksi kukaan viitsii valittaa jatkuvasti ylipäätään, siitä ei tule kuin huonoa energiaa. Vaikka kyllähän toki itsekin toisinaan ruikutan. Meillä kyseessä on lähinnä semmoista hyväntahtoinen naljailu, nykyään niinkin hyväntahtoinen, ettei sitä kukaan varmaan edes naljailuksi tajua :)

      Poista