sunnuntai 25. elokuuta 2013

Onnen koukkuja

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
(La liste des mes envies, 2012)
Suom. Leena Leinonen
WSOY, 2013.

Minulla on näemmä meneillään joku pienten kirjojen kausi. Tämäkin oli hyvin lyhyt ja nopealukuinen, kuten oli Tähdenpeittokin, ja niin on myös nyt luvussa oleva kirja, josta ehkä lisää sitten kun saan sen luettua, tai sitten ei, saa nähdä. Kylläpä teitä nyt jännittää, mikä se mahtaa olla. No hyvä on, se on Turkka Hautalan Kansalliskirja. En erityisemmin tykkää arvoituksellisuudesta, en blogeissa, facebook-statuksissa enkä kirjallisuudessa.

Onnen koukut yllätti. Suhtauduin siihen vähän nihkeästi, kun olin lukenut aika ristiriitaisia arvioita ja lisäksi sitä verrattiin Siilin eleganssiin, joka oli tavallaan ihan kiva kirja, mutta juuri sillä tavalla ranskalainen, josta en tykkää. En tykkää siitä Anna Gavaldan tuotannossa, en Siilin eleganssissa, enkä oikein missään lukemassani ranskalaisessa. Siksi olikin kivaa, että tämä ei ollut sellainen. Ei ollut teennäistä keveyttä ja höpsöyttä, oli ihan aitoa. Ei tämä mikään tulevaisuuden klassikko ole, mutta oikein kiva pikku välipala.

Onnen koukut kertoo Jocelynestä, jolla on pieni käsityökauppa ja sattumalta hänen miehensä nimi on Jocelyn, ja heillä on kaksi elävää ja yksi kuollut lapsi. Kirja kuvaa Jocelynen elämää ennen ja jälkeen lottovoiton. Haluaako hän muuttaa elämänsä täysin? Miten kaikki muuttuu, kun viimeinkin Jocelynin kanssa on alkanut mennä hyvin. Onko raha sen kaiken arvoista? Mitä rahalla edes saa, jos jo ennestään on kaikkea?

Mielestäni kirja vastaa kysymyksiin ihan hyvin. Siksi en itsekään lottoa, etten halua mitään miljoonia. Haluan täsmälleen sen verran rahaa, että voin elää niin kuin nyt elän. Isot rahat vain pilaisivat kaiken mitä nyt on. Niin kuin Onnen koukuissa.

7 kommenttia:

  1. Arvoituksellisuus on minustakin tosi ärsyttävää! Jos on jotain asiaa, sen voi sanoa. Niin. Hyvä, että ollaan samoilla linjoilla tässä.

    Me lototaan. Miljoonat mahdollistaisivat sen, että voisin lukea lääkiksen pääsykokeisiin päiväsaikaan, enkä vasta illalla lapsen jo mentyä nukkumaan. Ja ehkä myös kahvinkeittimen, josta olen alkanut haaveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, toisaalta jos joku voisi antaa mulle esim. 20 000 euroa vuodessa niin se olis tosi kiva, mutta en mä tarttis mitään miljoonia. Niistä olis vain haittaa, luulen ma. Jos te voittaisitte niin ettehän muuta jonnekin hienostoalueelle ja hanki jotain hienoja kultaystäviä timanttikoristeilla. Nyyh jo etukäteen jos niin teette!

      Poista
    2. :D Kultaystäviä timanttikoristeilla :D Tätä ajatusleikkiä voisi jatkaa ihan loputtomasti.

      JOS voitamme, emme muuta. Mihinkään. Koskaan. Ellei jostain aivan lähistöltä satu tulemaan neljän huoneen asunto myyntiin, sinne saisi vähän lisää kirjoja. Mieluiten kuitenkin samasta taloyhtiöstä.

      Mulla on jo kultaystäviä :)

      Poista
  2. Tää oli mustakin (ylläri) kiva pieni kirja. Ne lopun viestit vaan ärsytti, ihan turhia olivat.

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä totta. Lopun viestit oli turhia!

      Poista
  3. Minulla on kans ollut kiehtymys lyhyisiin kirjoihin viime aikoina, jäi vähän päälle kai maratonista.
    Siirsin itse kirjajuttuni muuten eri blogiin, Kirjapolkuni osoitteeseen. Sama kirjoittaa sinne, kun SK puolella tuntui kirja-ajatukset vaan olevan tiellä.

    Tämä kirja oli minusta vähän ällökin. Toisaalta lämmin ja mukava, lopuksi laskelmoitu. Minä tosin taas rakastan Gavaldaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että olisin pitänyt tästä enemmän, jos loppu olisi ollut onnellisempi. Mutta hyvä näinkin.

      Mä olen lukenut paljon Gavaldaa, mutta joku siinä tökkii. En tiedä mikä. Mutta selvästi kuitenkin joku myös vetää, kun olen lukenut koko suomennetun tuotannon :)

      Poista