perjantai 19. heinäkuuta 2013

Siina kesäsuorittaa!

Olen siirtynyt loman aktiiviseen vaiheeseen, jossa pyritään suoriutumaan kaikista vuoden aikana kertyneistä suuritöisistä askareista. Olen suorittanut jo lähes kolme etappia.

1. Kesätapahtuma (suoritus hieman kesken)

The Tall Ships Races, jota eiliseen asti kuvittelin jonkinlaiseksi purjehtijoiden kesäkokoukseksi, jonne ei kaivata ulkopuolisia, eikä kyllä kiinnostaisikaan, anteeksi vain kaikki purjehtijat. Ajattelin, että siellä ne iloisesti hurraavat laiturilla valkoisissa neuleissaan, prässihousuissaan ja purjehduskengissään kun Mårten ja Svante purjehtivat jollain optimistijollahenkisellä jonkun poijun ympäri. Oikein hauskaa, mutta ei oikein mun juttu. Sitten luin Pihin naisen, Periaatteen naisen ja Kukkavarpaan raportit tapahtumasta ja ymmärsin, että kyseessähän onkin lastenfestari ja purjeveneetkään eivät ole mitään pikkupaatteja vaan osa muistuttaa enemmänkin Black Pearlia, which is nice. Niinpä raahasin tänään väkisin koko perheen kuurosateessa Hietalahden rantaan pällistelemään. Nähtiin pari laivaa, puoliso sai metrilakua, kastuttiin. Ihan kiva. "Nyt kun on nämä hiton laivat suoritettu voidaan huomenna mennä suoraan sinne Koffariin", totesin, kun juoksimme sateessa kohti metroa. Koska tänään ei ehditty sinne lastentapahtumaan kun alkoi sataa.

2. Lapsi omaan sänkyyn

Oikeastaan olin ajatellut, että lapsi saa olla perhesängyn keskimmäisenä niin kauan kuin häntä huvittaa, mutta kun mummin luona tuli puolivahingossa nukutettua lasta sängynaluslaatikossa oikein menestyksekkäästi, päätimme, että eipä siitä haittaakaan olisi, jos kannetaan se vuotta aiemmin roskalavalta dyykattu vedettävä sänky meidän sängyn viereen.

Olen enimmäkseen täällä omassa sängyssäni.

En tiedä onko muualla näin, mutta meidän kaupunginosassa tuodaan kevättalkoiden aikaan pihoille roskalavoja, jonne ihmiset voivat viedä tarpeetonta tavaraa. Meidän lavalla oli toisessa päässä käyttökelpoista tavaraa ja toisessa rojua. Sitten ihmiset huutelevat facebookissa, että hei nyt on siellä ja tuolla tyhjennetty lavalle ihan superkamaa tai nyt on tuolla ja siellä lavallinen hyviä polkupyöriä, ja sitten halukkaat menevät apajille. Kierrätystä! Ja viime kesänä löysin meidän pihalta oivan, kokopuisen, valkoisen sängyn, jonka edellinen nukkuja kertoi kasvaneensa siitä ulos ja toi vielä sängynaluslaatikonkin. Olipa hyvä diili. Ja siellä se on ollut kellarissa odottelemassa, että raaskin luopua unikaveristani. Olin ajatellut maalata sängyn, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että paskat, hieno on tuommoisena klommoisena. Ja siellä se lapsi nytkin nukkua tuhottaa oikein iloisena uudesta hienosta sängystään. Voitto!

3. Vaatteiden tuunaus

Aloitin tämän projektin jo ennen reissua. Valitsin kasan kulahtaneita, tomaattikastiketahraisia tai muuten oudonvärisiä vaatteita ja päätin testata Dylonin värinappeja.


Lähtökohta: kaksi valkoista toppia, yksi valkoinen tylsä paita, en oikein osaa käyttää valkoista, en tiedä miksi (no okei, myönnän, ehkä minulle tulee pieni assosiaatio niihin Svanteen ja Mårteniin, vaikkei heissä mitään vikaa ole, minä nyt en vain ole purjehdushenkinen ihminen), ja yksi omituisen harmaa tunika, josta tykkään mutta väri on aika ihmeellinen.


Kaksi Dylonin käsivärjäyspussia ja käsittämätön määrä sekoitusta, kumihanskoja, hikeä ja vaivannäköä myöhemmin. Vasemmalla näette iloisen auringonkukankeltaisen ja oikealla nähtävissä pirteä tropical green. My ass! Tein mitä ilmeisimmin jotain perustavanlaatuisesti päin helvettiä, koska lopputulos oli aivan kauhea. Olenko kertonut, että inhokkivärini ovat vaaleakeltainen ja vaaleanvihreä? Puoliso ja naapurinrouva kyllä vähän ihmettelivät tropical greeniä jo pussivaiheessa, mutta olin varma, että siitä tulee sellainen upea sademetsän vihreä. Tässä vaiheessa jouduin jättämään projektin hautumaan, koska juna lähti seuraavana aamuna. Nämä rätit ja lumput jäivät kotiin odottamaan.


Päätin etten luovuta. Sen sijaan luovuin keltaisesta ja vihreästä ja ostin pesukonesävyt gold fish orange ja navy blue, koska värit alkoivat tulla kalliiksi, eikä ollut enää varaa hölmöillä. Minä rakastan sinistä ja puoliso oranssia, joten joku olisi melko todennäköisesti tyytyväinen joka tapauksessa. Ja kuusi pesukonehyrspytystä myöhemmin minulla on viimeinkin käyttistä vaatetta! Voitto! Tässä vaiheessa lisäsin panoksia ja nakkasin oranssiin koneeseen myös kaksi kauppakassia ja siniseen lapsen kulahtaneet yöhousut, harsoja ja kaksi vanhaa keittiöpyyhettä. Huippua tuli. Värit ovat niin ihania, että nyt tekisi mieli värjätä ihan kaikki. Kaikki! Mitään harmaata enää, kaikki vaan värikylpyyn! Tosin jos värjään kaiken oranssiksi, saatan saada tuolla ostarilla vähän oudon leiman. Että tuolla se oranssi hullu taas liehuu. Ehkä pitää ensi kerralla ottaa kumminkin paketti sitä tropical greeniä, pesukoneversiona. Tiedä miten tymäkkä siitä tulisi. Sitä olisi varmasti helppo yhdistää tuohon oranssiin. Ehkä jos vaikka farkkutakin ja ja ja...

Ja siinä kaikki täältä kesäprojektilasta. Huomenna ehkä suoritetaan The Tall Ships Racesin toinen etappi. Tai sitten lötkötetään kotona. Tavallaan veikkaan jälkimmäistä.

2 kommenttia:

  1. Hitto että naurattaa Svante ja Mårten. Maltan tuskin odottaa, että ensi viikolla aktiivisuoritan itseni johonkin teidän lähelle ne ja voit kertoa lisää purjehdusjuttuja :D

    PS. Eikö ole jotenkin inhottavaa, että ihmettelyt esim. värivalinnoista tuodaan julki vasta jälkikäteen? Puolisoni tekee niin koko ajan.

    PPS. Oranssi on kyllä hieno. Saat ehkä tulla meillekin värjäämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssi onkin hieno! Ompelin eilen vanhoista lakanoista oranssin hameen, odotahan kun nähdään niin sokaistut ja kuvittelet, että sinut sokaisi juuri valtava appelsiini!

      Puoliso itse asiassa ilmaisi ihmettelynsä jo hyvissä ajoin, mutta en ottanut kuuleviin korviini. Olin päättänyt, että tropical green on hieno. Ei ollut.

      Poista